Kohti niukkuuden maailmaa

Niukkuuden maailmassaNiukkuuden maailmassa / Ville Lähde
Arvio: 4 / 5 tähteä

Ville Lähde on tehnyt pitkän uran verrattoman filosofisen aikakauslehti niin & näin toimituskunnassa sekä toiminut aktiivisesti erilaisissa ympäristöjärjestöissä. Kun muun muassa Jean-Jacques Rousseaun luonto-käsitettä väitöksessään käsitellyt ja ympäristökysymyksiin erikoistunut filosofi lähestyy planeetan yhä niukkeneviksi käyvien resurssien problematiikkaa, on aihe mitä herkullisin. Karl Marxin siivekästä sanontaa muistista lainaten, filosofit ovat vain selittäneet maailmaa, vaikka tarkoituksena pitäisi olla sen muuttaminen. Ville Lähteen pamflettimainen Niukkuuden maailmassa onnistuu kummassakin, sekä maailman kuvailemisessa, että sen muuttamisen valjastamisessa.

Jotta edellistä hehkutusta ei käsitettäisi väärin, pari täsmennystä heti alussa on paikallaan. Ensinnäkin edellä käytetty termi pamfletti on ehkä harhaanjohtajava. Kirjassa on vajaat kaksisataa sivua, joten kokonsa puolesta se kävisi julistukseksi. Tähän Lähde ei kuitenkaan pyri. Filosofina hän ottaa käsiteltäväkseen luonnonresursseiltaan niukkenevan planeettamme ja keskittyy eräisiin tärkeiksi kokemiinsa pääkohtiin. Painopiste on planeetan niukkenevissa varannoissa, kuten öljyn, makean veden, viljelysmaan ja ruoan ehtymisessä, mutta tärkeänä sivupolkuna kirjassa kulkee myös ilmastonmuutos. Toiseksi Lähde ei pyri luomaan yksityiskohtaista ohjelmaa siitä, millaisen niukkuuden maailman tulisi olla. Ongelman laajuuden ja kompleksisuuden hän tiedostaa erittäin hyvin. Kirjan lopussa esiteltyjä suuntaviivoja hän kuitenkin pitää tärkeinä onnistuneen niukan maailman luomiseksi. Keinot niiden toteuttamiseksi täytyy kuitenkin vielä kehitellä.

Kirja lähtee liikeelle nykyhetken ”aakkosista”, historiallisesti perityn maailman kuvaamisella ja kysymyksellä, miksi muutos on välttämätöntä. Lähde ei sorru karkeisiin yleistyksiin siitä, miksi tilanne on sellainen kuin on. Hän kyllä selittää erilaisten tekijöiden, kuten vaikkapa uusklassisen taloustieteen mukanaan tuomat yleistykset luonnonvaroista ylimääräisinä, ihmistoiminnasta ulkoistettavina resursseina, mutta painottaa ympäristötekijöiden muutosten taustalla olevien laajojen, näkymättömien ja hahmottomien kokonaisuuksien merkitystä. Epistemologialtaan Lähde on rehellinen verrattuna moneen tunnettuun tutkijaan ja heidän tekemiinsä yleistyksiin: Monimutkaista maailmaa ei voi kuvata yksinkertaisesti. Niukkuuden maailmassa elämistä ei voi hahmottaa etukäteen. Yksi asia on kuitenkin varmaa: Muutos ei tule kivuttomasti, valittiin sitten nykyinen lyhytaikaiseksi tuomittu ikuisen talouskasvun tai Lähteen ajama niukkuuden maailman malli.

Sen jälkeen käsitellään lyhyesti maailman tilaa ja keskeisintä kysymystä, mistä kaikesta on pulaa. Oman erityisen huomionsa tässä saavat fossiiliset polttoaineet, joiden varassa elämäntapamme lepää. Vaikka tilalle on tarjoiltu useita korvaavia vaihtoehtoja, Lähde osoittaa kiistattomasti niiden riittämättömyyden, varsinkin suhteessa öljyyn. Tässä hän lähestyy tematiikaltaan niin ikään viime vuonna niin & näin julkaisemaa Antti Salmisen ja Tere Vadénin yhdessä kirjoittamaa Energia ja kokemus -teosta, joka käsitteli energian, erityisesti öljyn kokemista. Teosta onkin Lähteen kirjassa lainattu useampaan otteeseen.

Filosofista ydintä ja ehdottomasti herkullisinta antia teoksessa on niukkuuden maailman käsitteiden määritteleminen. Ihmisen ympäristölleen tekemät vahingot ovat niin laajoja ja vaikeita hahmotettaviksi, että niiden käsittely ymmärrettävästi on haasteellinen tehtävä. Tässä Lähde kuitenkin onnistuu hyvin. Eräs hedelmällisimmistä hänen lanseeraamistaan käsitteistä on termi ympäristön yhteishyvä, jota käsitellään sopivasti niukkenevien resurssien yhteydessä. Se pitää sisällään käytännössä kaikkea niitä suoria ja epäsuoria tapoja, joilla luonto osallistuu hyvinvointimme ylläpitämiseen, kuten tuottamalla makeaa vettä, pölyttämällä viljelykasveja tai vaikkapa toimimalla nieluna ympäristöön tuprutettavalle hiilidioksidille. Tämän usein unohdetun luonnon vuorovaikutuksen esiin tuominen oli itselleni kirjan parasta ulosantia ja terävä muistutus siitä, miksi luonnon moninaisuutta pitäisi pyrkiä suojelemaan entistä pontevammin.

Myös niukkuuden olemusta kirjassa pohditaan kiitettävästi. Lähde tuo esiin kiistattomasti, kuinka pettävällä pohjalla elämäntapamme lepää. Kauppojen hyllyillä keikkuvat lukemattomat tuotteet saavat tavallisen kuluttajan helposti kuvittelemaan elävänsä loputtoman tavarameren keskellä. Näin ei ole. Nykyisellä kulutuksella ”juhlat” ovat ohitse ennen pitkää – todennäköisesti varsin pian.

Masentavaa kirjassa ovat ne tarkat huomiot nykyisestä poliittisesta tilanteesta, jossa talouskasvulle nähdään edelleen tilausta, vaikka maailman tilan tiedostamisen pitäisi johtaa kokonaan toisenlaisen politiikan harjoittamiseen. Tässä Lähde käy ansiokkaasti lävitse myös yksittäisen kuluttajan ja erilaisten ympäristöjärjestöjen roolin. Viesti erityisesti ympäristöjärjestöjen suuntaan on selkeä: Profiilia pitää pystyä muuttamaan ja keskittyä ”sateenkaariliikkeen strategian” sijasta muutamaan keskeiseen agendaan suurimman tietoisuuden välittämiseksi ja mahdollisimman laajan kannatuksen saavuttamiseksi. Tällaisissa kannanotoissa kirjan pamflettimainen puoli tulee hyvin esiin.

Kirja keskittyy Lähteen keskeisinä pitämien teesien ympärille ja on samalla myös sen heikkous. Lukuarvoa syntyy pitkälti sellaisille henkilöille, jotka ovat jo tulleet vakuuttuneiksi planeettamme katastrofaalisesta tilasta ja näille henkilöille kirjaa voikin lämpimästi suositella. Lähde ei rupea avaamaan ympäristökatastrofin koko laajuutta. Se olisi käytännössä toisen teoksen aihe ja sellaisia on runsaasti saatavilla. Näin kuitenkin teoksen lukuarvo on rajallinen. Valistuneelle lukijalle ja yhteisöille Lähteen viesti on selkeä: Oma esimerkki kulutustottumusten muutoksesta on tarpeen, mutta nopean muutoksen mahdollistamiseksi tarvitaan ennen kaikkea poliittista agendaa.

Siispä uutta, poliittista manifestia laatimaan! Tähän aihepiiriin liittyy myös Ville Lähteen seuraava kirja Paljon liikkuvia osia, joka tulee käsittelemään muun muassa poliittisen keskustelun retoriikkaa ja keskustelujen taipumusta eksyä sivuraiteille tai kehää kiertämään. Jäämme mielenkiinnolla ja uteliaisuudella odottamaan.

 

2 thoughts on “Kohti niukkuuden maailmaa

  1. Tervehdys rakas toveri! Minun on pitänyt lukea Niukkuuden maailmassa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Joka kerta lukeminen on tyssännyt kokemukseen, että kyllähän minä tämän tiedän, kuten varmaan jokainen muukin, joka on vaivautunut vähän ajattelemaan. Miksi muutosta ei sitten tapahdu? Mielestäni syyllinen on myös ympäristöliike, jonka keskiössä on ihminen identiteetteineen, ei luonto. Vahditaan herätysliikkeen tavoin, kuinka hyvin kukin jäsen pystyy vastustamaan maailman houkutuksia. Niukkuudesta pitäisi kuitenkin tehdä helppoa myös niille ihmisille, joita ei kiinnosta tai jotka eivät tiedä asiasta tarpeeksi.

    Tykkää

    1. Tervehdys, rakas toveri!

      Hienoa, että Niukkuuden maailmassa on lukulistallasi. Kannattaa lukaista, sillä ainakin itse muutama kehittelyn arvoinen ajatus kirjasta jäi mieleen. Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä siitä, että ympäristöjärjestöillä on tulevan kehityksen kannalta keskeinen rooli. Kuten tuosta arvostelustani varmaan jo luitkin, Ville Lähde itse näkee järjestöjen roolin muuttamisen erittäin tärkeänä. Perinteinen sateenkaarimalli, jossa jäsenistöä on pyritty kasvattamaan kaikkien mahdollisten agendojen voimalla, ei nykyisessä kriittisessä tilanteessa johda mihinkään. Eli, muun muassa mainitsemasi ihmisen identiteetin kyseenalaistaminen keskeisenä propagoimisen välineenä voisi olla eräs keskustelun avaus.

      Ympäristöjärjestöjen erääksi keskustelun aiheeksi pitäisi nostaa myös kysymys, miten niukkuuden jakamisesta voisi tehdä niin helppoa, että jonon hännilläkin seisova kadun mies / nainen voisi ottaa siihen osaa. Seuraavat kommentit kirjoitan aksioomiksi jatkokeskustelulle. Oletko kanssani samaa mieltä? (1.) Niukkuuteen sopeutuminen nykytiedon valossa on välttämätöntä ja (2.) muutos ei ole maailman moninaisuuden tuntien mitenkään helppo. Toisin sanoen, miten ympäristöjärjestöt voivat saada kansalaiset käsittämään, että muutos on välttämätön ja se väistämättäkin tuntuu kulutuksessa ja elämäntavoissa? Turha syyllistäminen ei tunnu juuri auttavan. Parhaalle ratkaisijalle todennäköisesti myönnetään Nobelin rauhanpalkinto…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s