On jälleen se hetki viikosta, jolloin havaitsen pyöriväni tavallista levottomammin tuolillani. Ajatukset ovat jo pidemmän aikaa harhailleet tiettämättömillä teillä, avaruuden käymättömissä korpimaissa. Pulssi on välillä kohoillut ja kädet suorittaneet automaattisesti kaikenlaisia merkityksettömiä, mekaanisia toimituksia, kuten kynsien pureskelua, kämmenien hieromista sekä sormenpäiden asettelua toisiaan vasten. Kahvia on mennyt monta kupillista tavallista enemmän ja siitä johtuva aineenvaihdunnan kiihtyminen on kastellut paidan märäksi kainalokuoppien kohdalta. Katse on toistumiseen kohdistunut keittiön pöydälle asetetulle 55 x 55 senttimetrin mittaiselle, kahdeksasta vaaka- ja pystysuorasta linjasta muodostuvalle laudalle, jonka päälle sotilaallisesti viivasuoriin riveihin asetetut nappulat tuntuvat suorastaan malttamattomina odottavan kuvitellun sotatorven törähdystä. Mutta, missä viipyy opponenttini? Missä luuraa Juhamatti?
On viikottaisen shakkipelin aika.
Shakki, tuo kaikkien lautapelien kuningatar, kuninkaan vangitsemisen ikiaikainen synonyymi, peli, jonka pelkkä mainitseminen saa erilaiset assosiaatiot valtaaman mielen, pompahtamaan ajatuksina ilmaan kuin Siperian ikiroudasta taivaalle purkautuva metaani: äly, pitkäveteisyys, piippu, viskilasi, keitetty tee, kirjahylly, vanhat miehet, parta, otsarypyt, hiljaisuus, harmonia, maailmankaikkeus, filosofia, seksi, hukkaan heitetty elämä, alma mater, Garri Kasparov… Maailman suosituimmalla lautapelillä on varmasti yhtä monta näkökulmaa kuin pelaajiakin. Shakki ei jätä ketään kylmäksi. Pelin säännöt on helppo oppia, mutta voittamiseen tarvitaan taktikointia, tulevien siirtojen ennakointia, keskittymiskykyä sekä vastustajan virheiden soveltamista. Edelliseen viitaten, shakissa ei ole koskaan kysymys ”onnesta”, vaan vastustajan tekemien virheiden oivaltamisesta. Oikuttelevalla Fortunalla ei ole sijaa logiikan hallitsemassa pelissä. Myös levottomille sieluille on shakista kehitetty omat variaationsa. Shakkikellon käyttö mahdollistaa pikashakin, jolloin siirtoihin tai peliin käytettyä aikaa voi muuttaa mielensä mukaan. Todellisille tervaskannoille on aina olemassa kirjeshakin mahdollisuus.
Nappuloille annetut erilaiset liikkumis- ja lyöntisäännöt mahdollistavat lukemattomien erilaisten pelivarienttien soveltamisen. Tässä piilee shakin metafyysiset ulottuvuudet tavoittava nerokkuus: Kahta samanlaista peliä ei ole. On laskettu, että shakin pelipuukompleksisuus, toisin sanoen kahden pelaajan pelaamien erilaisten siirtojen yhteen laskettu määrä, on arviolta 10 potenssiin 123. Vertailun vuoksi, tunnetun maailmankaikkeuden atomien määrä on arviolta 10 potenssiin 80. Tämän tiedostaminen – ja siinähän ihmisen hahmottamiskyky loppuu pahasti kesken, se on vain hyväksyttävä aksioomana – johtaa hurmioituneeseen olotilaan, josta ei puutu mystiikkaa. Ihminen saattaa tuntea itsensä pieneksi, mitättömäksi pölyhiukkaseksi maailmankaikkeuden edessä, mutta edes kosmos ei pysty kilpailemaan shakin kanssa. Maagista! Kaunista!
Paitsi shakin pelaaminen, myös ottelun seuraaminen saa aikaan hypnoottisia vaikutuksia, vaipumisen nirvanaan. Toisten pelaajien tekemiä siirtoja on jännittävää seurata. Kuten erilaisissa peleissä yleensä ja vastoin yleistä luuloa, shakki on ennen kaikkea sosiaalista toimintaa. Pelaajan tekemien siirtojen analysointi paljastaa samalla jotain myös hänestä itsestään: arka vai rohkea; kokematon vai kokenut; aggressiivinen vai defensiivinen; hauska vai tosikko; romantikko vai realisti…? Turhia eivät ole ne tutkimukset, jotka ovat osoittaneet shakin pelaamisen kehittävän paitsi keskittymiskykyä, loogista ajattelua ja muistia, myös ihmistuntemusta.
Esteettisesti shakki on kaunis peli sekä katsoa että kokea. Fenomenologisessa maailmassa sille on vaikea keksiä vertaistaan kilpailijaa. Jo pelkkä pelilaudan geometria saa silmät säihkymään ja ajatuksen liikkeelle. Kahdeksasta pysty- ja vaakarivistä muodostuva pelilauta on yksinkertaisuudessaan ja selkeydessään kaunis. Jokainen ruutu tuntuu olevan yksi, korvaamaton ja ontologisesti itsenäinen, riippumaton olionsa kuudestakymmenestäneljästä ruudusta muodostuvassa kokonaisuudessa. Vähemmän olisi liian vähän, enempää ei tarvita. Shakin tarkoitus on 64. Ymmärrän hyvin lautaa ihastellessani muinaisten kreikkalaisten geometriaa kohtaan tunteman rakkauden.
Oma erityinen lukunsa ovat shakkilaudat. Varianttien määrä on valtava, alkaen pienen pienistä minishakkilaudoista, kulkien erilaisten taideluomusten ja popkulttuurin ikonien ikuistamisen kautta puutarhashakkeihin ja palatsien pihoilla ihmisnappuloilla pelattaviin, todellisiin teatterisovituksiin. Luonnollisesti Shakista on tehty myös veden alla ja avaruuden painottomassa tilassa pelattavat versiot, ja jokainen bilehile on varmasti joskus elämässään pelannut shotti- tai strippishakkia. Erilaiset tietokonesovellukset pelistä ovat tuttuja kaikille ja samalla myös maamerkkejä keinoälyn kehittymisen historiassa. Kuka muistaa vielä takavuosina pelatun IBM:n Deep Bluen ja Garri Kasparovin välisen ottelun? Laudan geometria ja nappuloiden värit ovat innostaneet arkkitehtejä ja sisustussuunnittelijoita toteuttamaan erilaisia julkis- ja asuintiloja, kuten puistoja, kirjastoja, keittiöitä ja kylpyhuoneita.
Shakin ylevyyteen kuuluvat myös hyvin tarkat etikettisäännöt. En ollut niihin aikaisemmin juuri perehtynyt, mutta hiljattainen tutustuminen Kansainvälisen shakkiliiton FIDEn sääntöihin osoitti, että pelin pelaaminen on hyvin tarkkaan määriteltyä: Matkapuhelimen käyttö on luonnollisesti kiellettyä; pelaajaa ei saa häiritä toisen pelaajan tai yleisön toimesta; kerran nappulaa kosketettaessa se tulkitaan siirron aloitukseksi; shakkikellon pysäyttäminen tehdään samalla kädellä kuin nappulan liikuttaminen jne. Myös eettinen koodeksi on kirjoitettu sääntöihin. Pelaajat sitoutuvat käyttäytymään kunniallisesti paitsi peliä, myös toisiaan kohtaan. Shakki on universaali, kansojen ja kulttuurien rajat ylittävä peli. Se ylittää uskonnon, sukupuolen, rodun ja iän ahdasmielisiksi muodostuvat kategoriat. Shakin pelaajien välillä vallitsee täydellinen tasavertaisuus.
Shakin kulttuurihistoriasta ja sen sosiologisista merkityksistä riittäisi kerrottavaksi tuhat tarinaa. Kuinka vanha peli oikeastaan on? Onko se kotoisin muinaisesta Intiasta, Persiasta vai kenties Kiinasta? Miksi Saiddhartha Gautama (Buddha) vihasi shakkia? Milloin peli saapui Eurooppaan ja koska nykyiset säännöt on laadittu? Milloin nykyisten nappuloiden standarimalli vakiintui? Pelasiko paroni Wolfgang von Kempelen’n kuuluisan Turkkilaisen sisällä lahjakas kääpiö? Millaisia sosioekonomisia merkityksiä pelille on aikojen kuluessa annettu ja miten ne ovat heijastuneet ihmisten välisiin suhteisiin? Miksi tytöt ”suostuvat” häviämään shakissa herkemmin kuin pojat? Mielenkiintoisia kysymyksiä ja ehdottomasti selvittämisen arvoisia. Tuovat oman pikantin lisämausteensa paitsi peliin, myös elämään itseensä. Se tässä kerrottakoon, että kieliopillisesti shakki pitäisi kirjoittaa suhuässällä, eli muotoon šakki. Tässä artikkelissa laiminlyönnin syynä on ollut lähinnä allekirjoittaneen laiskuus ja halu kirjoittaa artikkeli mahdollisimman nopeasti ilman erikoismerkkien käyttöä. Onneksi käytetty kirjoitusasu on yleisesti hyväksytty ja muun muassa Shakkiliiton käytössä, joten en syyllisty kerettiläisyyteen.
Muistan elävästi ensimmäisen shakki-laudan ostamistilanteen. Paikka oli Lahden Suomalainen kirjakauppa joskus talvella 1986. Olin juuri täyttänyt kymmenen vuotta. Innoituksen shakkiin – kuten niin moneen muuhunkin ilmiöön – olin saanut todennäköisesti Aku Ankka –lehden kautta. Kyseisen lehdykän lapsen mielikuvitusta ruokkiva tapa kuvata erilaisia elämän ilmiöitä verrattomalla suomen kielellä sai pikkupojan kiinnostumaan myös shakista. En tiedä, pelaavatko Akun veljenpojat tänä päivänä enää shakkia, mutta toivon totisesti, että maailman suosituimman lautapelin (aktiivisia pelaajia yli 500 miljoonaa) suhteen he ovat edelleen yhtä aktiivisia kuin osallistumisessaan sudenpentujen metsäleireille.
Ensimmäinen ostamani shakkilauta on minulle edelleen tärkeä. Se on Neuvostoliitossa valmistettu, vuosikymmenien bilateraalikaupan jäljiltä todennäköisesti tuhansista suomalaiskodeista löytyvä, lakattu, kokoon taitettava puulauta, joka taitettaessa toimii myös säilytyslaatikkona puunappuloille. Aitoon neuvostotyyliin sekä laudassa että nappuloissa on havaittavissa karkeaa viimeistelemättömyyttä: Laudan pinnassa olevat ruudut on maalattu epätasaisesti, laatikon kiinnitysmekanismeina toimivat naulat ja rikat eivät ole painuneet oikeaoppisesti pohjaan saakka ja useissa upseereissa, muun muassa ratsuissa ja torneissa, yksityiskohdat ovat puuta sorvatessa jääneet tekemättä. Komeuden kruunaa käytetty puulakka, jonka kemiallista koostumusta en halua edes tietää. Sekä lauta että nappulat haisevat uskomattoman pahalle ja levittävät ympäristöönsä pistelevää tuoksuaan. Todellinen homo sovieticuksen valmistama maanantai-kappale!
Pelilaudan mukana sain myös shakin säännöt. Ne eivät kuuluneet USSR-laudan ”vakiovaraustukseen”, vaan avulias myyjä kävi sääntöjä pyydettäessä valokopioimassa amerikkalaisvalmisteisen, elektronisen shakkipelin suomennetut käyttöohjeet. Siitä pisteet Reaganille. Johtuen kenties annettujen sääntöjen epämääräisyydestä, kenties nuoresta iästäni, pelasin ensimmäiset vuodet shakkia väärin. Ensinnäkin kuningas ja kuningatar eivät olleet alkuasetelmassa vastakkain peilikuvina, vaan kuningas aina pelaajasta katsottuna vasemmalla puolella. Ohestalyönnistä ja tornituksesta en tiennyt mitään. Lisäksi minulle kehittyi fiksaatio, että peliä oli tarkoitus jatkaa, kunnes vastapelaajan kumpikin hallitsija-nappula, eli siis myös kuningatar, oli syöty. Nähtävästi käsiteet shakki ja shakkimatti olivat jääneet jostain syystä opiskelematta.
Ensimmäiset shakkipelit pelasin pikkuveljeni Pekan kanssa. Kun kummitätini Marja kuuli harrastuksestani, antoi hän minulle lahjaksi toisen Neuvostoliitossa valmistetun shakkilaudan, muovista valmistetun minishakin, jonka nappuloiden pohjiin oli asetettu magneetit. Nerokas neuvostosovellus mahdollisti sen, että pystyimme veljeni kanssa pelaamaan shakkia muun muassa pitkillä, kesäkuumilla automatkoilla ja siinä sivussa säästimme peliin keskittyessämme jonkin verran myös vanhempiemme hermoja ilmastoimattomassa autossa. Pisteet perherauhan säilyttämisestä Gorbatshoville! Nyt Pekka ja Marja ovat poissa, mutta muun muassa shakin pelaamisen kautta itselleni rakkaiden ihmisten muisto säilyy lämpimänä ja haikeana kaipauksena sydämessä. Kummitätini perintöä olen siirtänyt eteen päin lahjoittamalla myös omalle kummilapselleni shakkilaudan. Ensimmäiset yhteiset pelit ovat olleet ikimuistoisia ja tuoneet elävästi mieleen ottelut pikkuveljen kanssa.
Takaisin henkilökohtaisista muisteloista tähän päivään ja tarinan alkuun. Ulko-ovi käy, opponenttini Juhamatti saapuu paikalle. Kättelemme ja vaihdamme muutamalla sanalla kuulumiset. Jääkaapissa on valmiina pari sopivasti viileää erikoisolutta. Kaadamme ne tuoppehin ja nostamme maljan jalolle pelille. Tämä on tärkeä alkuriitti, joka toimii erinomaisesti: Oluen raikas maku rentouttaa pinnan alla säteillyttä alkujännitystä. Levottomat kädet saavat rauhan ja kainalokuopatkin rupeavat kuivumaan. Istumme paikoillemme, arvomme valkoisen pelaajan ja aloitamme pelin. Tätä on odotettu kokonainen viikko. Ensimmäinen siirto…
(Kiinnostuitko? Suomen shakkiliiton virallisilta sivuilta pääsee hyvin alkuun: http://www.shakkiliitto.net)
Sinisten ajatusten hautausmaa 
One thought on “Reunamerkintöjä kuningaspelistä”