Onnittelupuhe hanurista

Inarin kanssa pohtimassa huovuttamisen saloja. Anarkistisen ompeluseuran perustaja opetti kyseisen, jalon taidon, allekirjoittaneelle.
Inarin kanssa pohtimassa huovuttamisen saloja. Anarkistisen ompeluseuran perustaja opetti kyseisen, jalon taidon, allekirjoittaneelle.

Kun humanisti kutsutaan vastavalmistuneiden harmonikanrakentajien valmistujaisjuhliin, rupeavat palkeet päässä soimaan, tai ainakin ilma pihisemään. Kyseessä ei nimittäin ole mikä tahansa tilaisuus, vaan kahden ainutlaatuisen ja korvaamattoman subjektin kunniaksi järjestetty virallinen seremonia, johon ei voi noin vain mennä lämmin käsi ojossa. Miten ottaa huomioon kaksi vastavalmistunutta? Miten käsitellä kahta mennyttä vuotta, joiden aikana on oppinut tuntemaan kaksi upeata personaa, jotka jättävät jälkensä myös Ikaalisten käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen harmonikkaosaston historiaan? Kyllä sellainen vaatii puheenvuoron, jonkinlaisen julistuksen.

Arvoisat vastavalmistuneet, Inari ja Juhamatti, hyvät ystävät!

Harmonikanrakentamisen filosofisten perusteiden ykköskurssilla Tapsa on todennäköisesti käsitellyt kanssanne Gottfried Wilhelm Leibnitzia (1646 – 1716). Hän ei kunnostautunut harmonikanrakentajana, mutta jäi historiaan kuuluisana matemaatikkona, loogikkona ja filosofina. Hannoverin kuningashuoneen kirjastonhoitajana hän kirjoitti muun muassa monadismina tunnetun metafyysisen maailmanselityksen ja totesi eräässä ontologiaa käsitelleessä tutkielmassaan kuuluisasti, että olemassa olevan maailman täytyy olla paras mahdollinen, sillä sen on luonut absoluuttisen hyvä Jumala. No, siinä sivussa hän liikkui myös helpommin perusteltavissa olevan, välttämättömän matematiikan maailmassa, kehitellen muun muassa binäärikielen perusteita sekä infinidesimaalilaskentaa, jota myös hänen aikalaisensa, klassisen fysiikan luoja Sir Isaac Newton (1642 – 1727), oli kehitellyt. Herrojen välillä käyty prioriteettikiista on oppihistorian törkyisimpiä kertomuksia, vaikka samalla, ah, niin herkullista luettavaa: sosiaalipornoa 1600-luvulta!

Miten ihmeessä Leibnitz nyt sitten liittyy tähän valmistujaisjuhlaan, juhlakaluihin tai harmonikkoihin? Ei niin mitenkään! Mutta, pienimuotoisen aasinsillan kautta pääsen mukavasti myös illan teemaan. Bertrand Russell mainitsee verrattomassa Länsimaisen filosofian historiassaan, että Leibnitz oli erittäin tarkka raha-asioistaan. Niinpä kun joku Hannoverin kuningashuoneen prinsessoista meni naimisiin, oli hänellä tapana antaa häälahjaksi – ei suinkaan mitään materiaa –vaan pikemminkin viisaita neuvoja, joiden päätteeksi hän aina muisti lisätä, ettei pesulla käyntiä kannattanut suinkaan jättää, vaikka aviomies olikin nyt onnistuttu hankkimaan. Tarina ei kerro, ottivatko prinsessat vastaan näitä viisauksia.

En aio neuvoa vastavalmistuneita harmonikanrakentajia käymään suihkussa näiden juhlallisuuksien jälkeen. Katson asian välttämättömyyden jo tulleen toteen todistetuksi. Sen sijaan pohdin kanssanne hetken kysymystä, mihin harmonikanrakentajan artesaanintutkinto valmistaa? Mikä on sen päämäärä, elämää eteenpäin vievä, mahdollistava telos? Koska en ole itse opiskellut harmonikanrakentamista – suhteeni soittimeen on muodostunut ulkopuolisen tarkkailijan syvän, hartaan kunnioituksen näkökulmasta – tietoni tutkinnon sisällöstä on hyvin suurpiirteinen. Jos jyvälaarin ja ydinvoimalan erottaminen tuottaa välillä allekirjoittaneelle ongelmia, niin miten mahtaisi käydä palkeiden ja näppäimien suhteen soittopelissä, jota on luonnehdittu maailman syntisimmäksi? Suutari pysyköön lestissään. Sen sijaan voin vierestä seuranneena todistajana, tantaluksena harmonikkaosaston kahvihuoneessa, todeta joitakin universaalista absolutismia lähenteleviä totuuksia, joihin kuluneet kaksi vuotta ovat minulle vastavalmistuneiden taholta valmistaneet.

Arvoisat vastavalmistuneet, Inari ja Juhamatti, hyvät ystävät!

Kuluneet kaksi vuotta ovat vastavalmistuneiden harmonikanrakentajien puolelta opettaneet allekirjoittaneelle muun muassa kutomista ja kutemista, täysiä tuoppeja ja tyhjennettyjä puteleita, huovutuksen hehkua ja matkaharmoonin ulinaa, unelmia cherry-mummoilusta ja melkein kuolleiden runoilijoiden seurasta, vaihdettuja lukuelämyksiä ja shakin loogista kauneutta, puhetta tytöistä ja pojista, mutta myös miehistä ja naisista, hipahtavia hippoja ja auringonlaskuun ratsastamisista, kaiken ihmettelyä ja elämän merkityksen etsimistä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, aamun pikkutunneille saakka.

Rakkaat ystävät! Juhlamme päähenkilöitä, valmistuvia harmonikanrakentajia, yhdistää kaiken edellä luetellun lisäksi myös vapauden kaipuu, tahdon korostaminen, ääretön myötätunto ja empaattisuus, kauneus ja rohkeus sekä ylimpänä kaikesta, rakkaus. Nämä ihmiset eivät pelkää, edes kosketusta vieraiden, kuten Heikki Salo tähän oikeaoppisesti toteaisi. Kaikki edellä mainittu, yhdistettynä harmonikanrakentajan ammattitutkintoon, antaa mahdollisuuksia mihin vain.

Siispä, malja teille, vastavalmistuneille harmonikanrakentajille, rakkaille ystävilleni ja muutenkin verrattoman fantastisille persoonille. We, who want more accordion, salute you!

kuva 2
Rankkasadekuuro yllätti iloiset puistoshakin pelaajat toukokuisella piknikillä. Valkoinen pelaaja Juhamatti kuvassa oikealla.

(Puhe pidetty alunperin Inari Ruonamaan ja Juhamatti Pekolan lämminhenkisessä valmistujaistilaisuudessa, Ikaalisten käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen saunakabinetissa, keskiviikkona 10.12.2014, johon myös allekirjoittanut humanisti oli saanut ilon ja kunnian tulla kutsutuksi. Harmillisesti se julkaistaan vasta nyt, mutta ensi syksyksi kaavailtua virkistäytymisretkeä Seitsemisen kansallispuistoon odotetaan jo kuin uutta, Ikatan harmonikkaosastolla valmistettavaa, verratonta kaksirivistä.)

2 thoughts on “Onnittelupuhe hanurista

    1. Aivan totta! 😀 Loistavaa, että korjasit mokani. Kiitos, Anomuumi! ❤ Hhmmm… Noilla saksalaisfilosofeilla on todella vaikeasti muistettavia sukunimiä. Esim. Nietzsche menee minulla herkästi muotoon ”Nietsche” tai ”Niezsche” tai ”Nieche”. Onneksi käsittelen kotimaan politiikkaa harvemmin: Olen välttynyt Ben Zyskowiczin kohdalla pahemmalta noloksi tulemiselta…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s