Johdatus ihmisenä olemisen mysteerin pohdiskeluun

Eksistentialismi: Vapauden filosofiaEksistentialismi: Vapauden filosofia by Torsti Lehtinen
My rating: 4 of 5 stars

Torsti Lehtisen (s. 1942) laaja tuotanto käsittää romaaneja, näytelmiä, runoja ja aforismeja. Hän on toiminut tutkijana ja toimittajana, julkaisten lukuisia artikkeleita ja esseitä lehtiin, sekä taidetta ja estetiikkaa käsitteleviin teoksiin. Hän on tullut tutuksi myös suosittuna esitelmöijänä ja luennoitsijana. Filosofian saralla Lehtinen kuuluu maamme johtavien Kierkegaard -asiantuntijoiden joukkoon. Hän on suomentanut maineikkaan tanskalaisfilosofin keskeisimpiä teoksia ja kirjoittanut aiheesta myös ansiokkaan tutkielman (Søren Kierkegaard, intohimon, ahdistuksen ja huumorin filosofi, Kirjapaja 2002). Søren Kierkegaardia (1813 – 1855) pidetään eksistentialismiksi kutsutun filosofisen suuntauksen suurena edelläkävijänä. Niinpä onkin mahtavaa, että Lehtinen on kirjoittanut aiheesta myös helppolukuisen yleisesityksen.

Torsti Lehtisen Eksistentialismi – vapauden filosofia on hyvä tietopaketti ja johdantoteos ihmisen olemassaoloa käsittelevään filosofiaan. Liikkeelle lähdetään käsiteanalyysista, mitä eksistentialismi on. Kyseessä ei ole helposti rajattavissa oleva filosofian aihealue, vaan ihmisen olemassa olemiseen liittyvä laaja ja ristiriitaisenakin esiintyvä, moninainen aihepiirien kenttä. Lehtinen sanookin, että oikeastaan pitäisi puhua eksistenssifilosofiasta, sillä eksistentialismiksi käsitetään vasta Jean-Paul Sartresta (1905 – 1980) lähtevä filosofian suuntaus, joka on paremmin perehtynyt ilmaisemaan filosofisesti olemassaoloon liittyviä kysymyksiä. Ihmisenä olemista on käsitelty filosofian historiassa kuitenkin jo viimeistään Sokrateesta (n.470 – 399 eaa.) lähtien. Esimerkkinä Lehtinen esittelee muun muassa kreikkalaisen koulukunnan, stoalaiset.

Taiteista erityisesti kirjallisuus on käsitellyt ihmisenä olemista alusta lähtien. Kun kyseessä on niinkin vaikeasti määriteltävä asia, on luonnollista olettaa, ettei käytetty kieli pysty kuvaamaan kaikkea. Lehtinen suorittaa jaon kahteen ryhmään: Objektiivista, tieteellistä ja mahdollisimman tarkkaa, analyyttista kieltä hän kutsuu päiväkieleksi, kun taas taiteellinen, vertauskuvallinen ja subjektiivinen kieli on hänelle yökieltä. Kumpaakin on käytetty filosofiassa, mutta Lehtinen korostaa eksistentialismin yhteydessä yökielen ylivertaista merkitystä. Tätä tukevat myös kaunokirjalliset esimerkit, joita hän on ripotellut kirjansa lehdille. Sijansa saavat erityisesti Fedor Dostojevski (1821 – 1881) ja Friedrich Nietzsche (1844 – 1900), joista jälkimmäistä Lehtinen ei jostain syystä käsittele omana lukunaan, vaikka korostaa häntä Kierkegaardin ateistisena vastapelurina ja toisena eksistentialismin esitaistelijana.

Lehtinen jakaa eksistentialismin myös suhteessa uskontoon. Tämä on ymmärrettävää, sillä viimeistään kirkkoisä Augustinuksesta (354 – 430) lähtien länsimaisen ajattelun traditiossa on jouduttu määrittelemään suhde kielelliseen käsitteeseen Jumala. Lehtinen tekee jaon toisaalta uskonnolliseen eksistentialismiin, Kierkegaardin hengenheimolaisiin, ja toisaalta ateistiseen suuntaukseen, joita edustaa muun muassa Sartre. Kirjassa tuodaan esiin myös eksistentialismin subjektiivinen luonne suhteessa etiikkaan. Koska jokainen ihminen käsittää maailman omasta näkökulmastaan, eettinen toiminta ja arvostelmat liukuvat helposti relativismiin. Se on Platonin ajoista ajattelun traditiossa korostetun, filosofiasta johdettujen yleispätevien moraalisääntöjen, vastaista. Lehtinen korostaa etiikan soveltamisen tilannekohtaisuutta. Yleispätevien lakien noudattaminen ei ole aina mahdollista ja viime kädessä ne lepäävät aina subjektin harteilla. Moraalilaki on laki vain, koska olemme päättäneet noudattaa sitä. Ei muuta.

Kirjassa käsitellään eksistentialismin keskeisimmät ajattelijat lyhyine elämäkertoineen, ajattelutapoineen ja kirjallisen tuontannon esittelyineen. Lehtisen käsittelytapa on selkeä ja sopii hyvin aihepiiriin ensimmäistä kertaa tutustuville. Liikkeelle lähdetään ”kristinuskon Sokrateesta”, Kierkegaardista ja tämän näkemyksestä ahdistuksen ja epätoivon keskeisestä merkityksestä ihmisenä olemisessa. Kierkegaardille todelliseksi ihmiseksi tuleminen vaati kristinuskon hyväksymistä sellaisenaan, vailla järjellistä selitystä, niin sanottua sokean uskon hyppyä. Kierkegaardin linjoilla jatkoi saksalainen filosofi ja psykologi Karl Jaspers (1883 – 1969), joka otti ensimmäisenä käyttöön käsitteen eksistenssifilosofia. Jaspers jatkoi esikuvansa linjoilla, julistaen ihmisenä olemisen vaikeutta ilman uskoa johonkin suurempaan. Hän oli kuitenkin luonteeltaan pikemminkin deisti: Kaikenlaiset uskonnolliset rakennelmat ja yritykset tulkita muinaisia tekstifragmentteja eivät häntä kiinnostaneet. Esimerkiksi Jeesuksen merkityksen kristinuskolle Jaspers koki ongelmallisena.

Martin Heideggerin (1889 – 1976) kohdalla eksistentialismi saavuttaa selkeän kulminaatiopisteensä. Fenomenologina aloittanut Heidegger käsitteli olemista vuonna 1928 julkaistussa, vaikeaselkoisessa klassikkoteoksessaan Oleminen ja aika. Hän pohti syvällisesti ihmisenä olemisen ja elämän rajallisuuden välistä suhdetta. Häneltä ovat peräisin käsitykset ihmisestä maailmaan heitettynä ja toisaalta ahdistusta ja huolta kokevana olentona, jonka inhimillisesti kasvaakseen, olisi pystyttävä hyväksymään keskeneräisyytensä ja rajallinen elämänsä. Myöhäistuotannossaan Heidegger keskittyi pohtimaan nopeasti teknologisoituvan maailman ja ihmisen välistä suhdetta. Erityisesti hän oli huolissaan ihmisen olemisen muuttumisesta teknologian orjaksi. Tällaista oman olemassaolonsa hukannutta, ”lörpöttelevää” ihmistä, Heidegger kuvasi kuuluisalla termillään das Man. Heideggerin arvoa ajallemme voi hyvin pohtia esimerkiksi somessa surffaavan, hassuja koiravideolinkkejä klikkaavan ja pikaviestejä näpräävän ihmisen stereotypialla. Olemmeko kadottamassa autenttisuuttamme? Tekeekö nykyteknologia meidät vaillinaisiksi ja tyhmiksi?

Jean-Paul Sartre piti Heideggeria esikuvanaan. Hänen kauttaan Lehtinen esittelee kaksi muutakin ranskalaisen eksistentialismin klassikoa, Albert Camus’n (1913 – 1960) ja Simone de Beauvoirin (1908 – 1986). Vaikka jokaisen lähestymistapa oli erilainen, heitä yhdistää erityisesti kaunokirjallisuuden käyttäminen ihmisenä olemisen kuvauksissa. Sartre korosti muun muassa ihmisen valinnanvapautta ja moraalisten sääntöjen subjektiivista tulkintaa. Hänelle ihminen oli kaikessa tekemisissään jatkuvien valintatilanteiden edessä. Elämänkumppaninsa Simone de Beauvoirin kanssa he kokeilivat teoriaa käytännössä muun muassa hyvin värikkäässä parisuhteessaan, lukemattomine rakastajineen. Kumpaakin yhdisti paitsi ateismi, myös poliittinen suuntautuminen vasemmalle. Sartren eksistentialismi vaikutti varmasti myös de Beauvoirin Toinen sukupuoli -teoksen syntymiseen 1949. Tässä feminismin klassikossa de Beauvoir pohti kysymystä naisena olemisesta, osoittaen kiistattomasti sukupuoliin liittyvien kulttuurillisten ilmiöiden olemassaolon. Kuuluisan lauseen mukaan naiseksi ei synnytä, naiseksi kasvetaan.

Kirjailija Albert Camus on käsitellyt näytelmissään ja romaaneissaan muun muassa ihmiselämän perustavanlaatuista absurdiutta, vieraantumista ja ulkopuolisuutta (Sivullinen, 1942) sekä ihmisissä piilevää kaksinaismoralismia ja syyllistämistä (Putoaminen, 1956). Camus esittää ahdistavan kysymyksen, pystyykö kukaan ihminen elämään elämäänsä rehellisesti, vailla kaksinaamaisuutta. Camus kuului Sartren ystäväpiiriin, mutta tiet erkanivat myöhemmin.

Gabriel Marcel (1889 – 1973) käsitellään viimeisenä ja tähän on syynsä. Häntä voidaan hyvin pitää ensimmäisenä ranskalaisena eksistentialistina, sillä hän oli käsitellyt ihmisenä olemisen kysymyksiä jo ennen Sartrea. Marcel on jäänyt suomalaiselle lukijakunnalle tuntemattomaksi, sillä valitettavasti hänen teoksiaan ei ole suomennettu. Ensimmäisen maailmansodan kokemukset johtivat Marcelin hylkäämään uushegeliläisen abstraktin filosofian ja kääntymään Kierkegaardin kautta subjektiiviseen filosofiaan. Elämä herättää filosofiset kysymykset. Näitä Marcelille olivat erityisesti ruumiillisuus, tilanteissa toimiminen ja ihmisten välinen dialogi. Filosofian keskipisteenä, toivon herättäjänä, Marcelilla toimi Jumala. Lehtisen mukaan Marcel käy esimerkkinä siitä, että vapaa ajattelija voi olla myös tunnustuksellinen kristitty.

Torsti Lehtisen edellä mainitun ansiokkaan Kierkegraad -tutkielman että nyt käsitellyn Eksistentialismi – vapauden filosofia -yleisesityksen on alkujaan julkaissut Kirjapaja. Kummankin teoksen painos on ollut loppuunmyyty jo pidemmän aikaa. Niinpä toisen kustantamon, sarjakuviin erikoistuneen Arktisen Banaanin, päätös ottaa teoksista uusintapainokset palvelee laajemmin suomalaista lukijakuntaa.

View all my reviews

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s