Kantaja / Kari Hotakainen
Arvio: 3 / 5 tähteä
Yksinäisyys on myrkkyä. Se masentaa, latistaa, jähmettää, pienentää maailmaa; saa mielikuvituksen tahtomattaan liikkeelle – tai tukahduttaa sen käytön kokonaan – ; määrittää suhdetta ympäristöön, valitettavasti pääsääntöisen negatiivisesti; saa kuvittelemaan suuria ja toivomaan mahdottomia; tarttumaan helposti epäoleelliseen – mutta ehkä joskus sysäämään liikkeelle kohti oleellisia, merkityksellisiä asioita.
Ajankohtaiseen aiheeseen, yksinäisyyteen ja syrjäytymisen mukanaan tuomaan ahdistukseen, keskittyy Kari Hotakaisen (s. 1957) novelliteos Kantaja, joka kuvaa teoreettista filosofiaa opiskelleen Timo Kallion työskentelyä seurakuntayhtymän hautausmaan puutarhapuolella. Takana on kaksikymmentä elettyä vuotta pätkätyöläisenä, perheettömänä ja sitä taustaa vasten erakoituneena. Vanhemmat ovat kuolleet ja ainoa väkevä, kumpuava muisto on tyttöystävä Hannele sadomasokistisine fantasioineen, sekin parin vuosikymmenen takaa. Uusi väliaikainen työ vie hautausmaalle, jossa ruohon leikkaamisen ja kukkien kitkemisen ohessa työtehtäviin kuuluu vainajien kantaminen haudan lepoon tilanteessa, jossa lähiomaisia ei ole. Kuollessaan ihminen on yksin, mutta moni joutuu elämään ja jopa viimeiselle matkalleen yksinäisyyden vallitessa. Nyt saattajana yksinäiselle vainajalle toimii yksinelävä ja erakoitunut filosofi.
Hotakaisen pelkistetty kirjoitustyyli puree perusvarmasti: Kieltä ja anekdootteja kehitellään, asetetaan järjestykseen ja lopussa odottaa mojova koukku, joka saa suun virneeseen. Kieltä ja kielikuvia Hotakainen on aina osannut käyttää ja lyhyessä novellissa ne ovat kirjan viihdyttävintä antia. Mutta, kirjoittaa Hotakainen myös tarinan, jota seurata. Hautausmaalle työllistynyt filosofi pohtii ”kuolleiden sielujen” taustaa vasten myös omaa elämäänsä, omaa yksinäisyyttään, ja pyrkii vetämään niistä johtopäätöksiä. Tuloksena ei ole suurta eksistentiaalinovellia elämän merkityksettömyydestä tai olemattomuuden houkuttelevuudesta, vaan tragikoomisia tilanteita; oman ja toisten elämän selittämisyrityksiä, kehiteltyjä tarinoita, mutta myös edellä mainittuja sysäyksiä oikeaan suuntaan, pyrkimyksenä nousta eristäytyneestä todellisuudesta kohti merkityksellisempää huomista.
Timo Kallio on mielikuvituksen tuotetta, mutta todellisuutta seuraavalle lukijalle käy välittömästi selväksi, että hänen kaltaisiaan on tässä maassa lukemattomia. Montako yhden hengen taloutta Suomesta löytyykään? Ainakin miljoona. Timokallioita, yli kaksikymmentä vuotta yksin eläneitä, erakoituneita ja kaikenlaisesta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta pois jääneitä löytyy tuhansia, kymmeniätuhansia – ellei jopa satojatuhansia. Nykysuomalaisen yhteiskunnan viheliäinen kansantauti, kaikkialle lonkeronsa ulottava yksinäisyys, vyörytetään kirjassa esiin päähenkilön tuntemusten ja ajatusten kautta.
Hotakaisen Kantaja palauttaa elävästi mieleen parin vuoden takaisen Finlandia-voittajan, Mikko Rimmisen (s. 1975) Nenäpäivän. Vaikka pääosan varasti Rimmisen nerokas, moderni tapa käyttää suomen kieltä, se samalla sitoi sinänsä simppelin tarinan yksinäisestä, ihmiskontakteja janoavasta Irmasta kokemuksineen ja tuntoineen verrattomaksi verbaaliseksi mosaiikiksi, jota oli haastavaa, mutta nautinnollista kasata pala palalta. Samaan ei Hotakainen yllä, mutta on hienoa, että yksinäiset saavat novellissa tunnustuksen Suomen viralliselta hiekkapaperinaama-kirjailijalta. Ja hienoa, että kirjan monitulkintaiseksi jäävä loppu on kaikesta huolimatta lämmin ja antaa Timo Kalliolle ja hänen kaltaisilleen toivoa paremmasta huomisesta.
Kantaja julkaistiin Kirjan ja ruusun päivänä 23.4.2015 Kirjakauppaliiton jakamana kirjalahjana asiakkailleen. Sattumalta olin tullut paikalliseen kirjakauppaan varsinaisen yksinäisyyden profeetan, Friedrich Nietzschen (1844 – 1900) Näin puhui Zarathustran uuden suomennoksen innoittamana. Niinpä Kantaja toimi mukavana overturena ennen eeppistä matkaa kohti lumisella vuorenhuipulla asuvaa jumalaista erakkoa, jolla on myös yksinäisyydestä oma, raudanluja ja länsimaisen kirjallisuuden lähtemättömään liiketilaan sysännyt perustavanlaatuinen mielipiteensä.
Sinisten ajatusten hautausmaa 