Russian Front on amerikkalainen taktisiin sotapeleihin erikoistuneen legendaarisen Avalon Hill Game Companyn vuonna 1985 julkaisema lautapeli, joka simuloi toisen maailmansodan suurinta maasotatoimea, Saksan ja Neuvostoliiton vuosina 1941 – 1945 käymää sotaa. Pelin on suunnitellut Neil Zimmerer ja säännöt laatinut S. Craig Taylor Jr. Ostin pelin keväällä 1991 Tampereen Fantasiapeleistä. Sitä oli edeltänyt ”testipeli” imatralaisserkkujen luona. Kyseessä oli ensimmäinen kosketukseni sotastrategiapelien laajaan ja kiehtovaan genreen. Jäin välittömästi koukkuun.
Russian Frontista tuli suosikkipelini seuraaviksi vuosiksi eteenpäin. Se toimi ponnahduslautana muihin sotastrategialautapeleihin, joissa Avalon Hillin tuotteet olivat omaa luokkaansa. Sellaiset klassikot kuten Thunder at Cassino, Rise and Decline of Third Reich sekä sotastrategialautapelien kuningatar Squad Leader, pitivät allekirjoittaneen lujasti pihdeissään halki 1990-luvun. Viihdejätti Hasbron ostettua peliyhtiön vuosituhannen vaihteessa, edellä mainituista maineikkaista lautapeleistä ei enää otettu uusintapainoksia. Ainoastaan Squad Leader on jatkunut maallista vaellustaan päivitetyn Advanced Squadleaderin muodossa, pitkälti Hasbron toiselle peliyhtiölle myöntämän lisenssin ansiosta. Suurimpana syynä raskaan sarjan sotastrategialautapelien häviämiselle voitaneen pitää genren yleistä kehittymistä helpommin kontrolloitavan pelialustan suuntaan – tietokonenäytöille.
Kehitys tietokonealustojen suuntaan on ollut ymmärrettävää. Pelaamisen helpottuminen ja peliin vaikeustasoa ja mielenkiintoa lisäävien erilaisten kategorioitten kasvattaminen on johdattanut peligenren pariin runsaasti uusia pelaajia. Sotastrategiapeleillä menee nykyään varsin hyvin. En ole voinut kuitenkaan olla tuntematta tietynlaista haikeutta kadonnutta aikakautta kohtaan. Russian Frontin kaltaisissa vanhoissa sotastrategialautapeleissä on nostalgian lisäksi etunaan eräs pelaamisen tärkeimmistä ulottuvuuksista: Sosiaalinen, fyysisessä tilassa tapahtuva vuorovaikutus toisten pelaajien kanssa.
Edellinen tulee esille omissa Russian Front -kokemuksissani, sillä peli muistuttaa minua vuosien 1992 – 1999 välillä hyvän ystäväni Petri Koivulan (s. 1976) kanssa käymistämme lukuisista kamppailuista itärintaman herruudesta. Peruskaava oli aina sama – minä pelasin akselivaltoja, Petri Neuvostoliittoa. Käytimme kyseiseen peliin lukemattomia tunteja, joista on tallentunut mieleen hienoja muistoja yhdessä hyvän ystävän kanssa vietetyistä hetkistä. Pelilaudan äärellä tuli pelaamisen yhteydessä myös haasteltua viimeisimmät kuulumiset ja parannettua muutenkin maailmaa. Noita teinivuosien hetkiä ei olisi voinut viettää viehkeämmällä tavalla. Rakas harrastus ja ystävyys kohtasivat mielenkiintoisessa fuusiossa.
Joulukuussa 2011 löysin arkistojeni kätköistä pinon valokuvia, jotka oli otettu huhti-toukokuussa 1999 järjestetyn Russian Front -kampanjamme tiimoilta. Kyseessä lienee viimeisempiä, ellei peräti viimeinen, yhdessä pelattu Russian Front -pelimme. Julkaisin valokuvat alunperin Facebook-sivullani, mutta ajattelin, että olisi kiva tallentaa pelin tarina hivenen laajennettuna versiona tänne blogin uumeniin. Valokuvat on alunperin otettu perinteisellä filmikameralla ja skannattu myöhemmin digitaaliseen muotoon.
Nyt kun tapahtumasta tulee kuluneeksi 17 vuotta, juhlistan merkkivuotta julkaisemalla Russian Frontin esittelyn ja kyseisen pelitapahtuman kuvasisältöineen toistamiseen. Samalla artikkeli toimikoon myös kunnianosoituksena jo käytännössä kadonneelle peligenrelle, jonka uutta renessanssia kovasti odotan. Lähde siis mukaan nostalgiatripille taktisten sotastrategialautapelien kiehtovaan, ja osittain jo kadonneeseen maailmaan. Sinut on kutsuttu!
Huom! Kuvien resoluutio ei ole paras mahdollinen, sillä niitä ei alunperin tarkoitettu julkaistaviksi, vaan lähinnä henkilökohtaisiksi muistijäljiksi. Niinpä erityisesti kuvia 1 – 9 tarkasteltaessa ne kannattaa klikata suuremmiksi, jotta yksityiskohdat erottuvat paremmin.
Russian Frontin boksin sisältö on 1980-luvun taktisille lautapeleille tyypillisen runsas: Ison, nelivärisen, entisen Neuvostoliiton länsialueita maastotyyppeineen ja jokineen kuvaavan karttalaudan lisäksi laatikosta löytyy sääntövihkosia, erilaisia sääntö-kortteja sekä satamäärin pahvisia pikkunappuloita, jotka paitsi kuvaavat taisteluun osallistuneita yksiköitä, mahdollistavat myös muun pelisääntöihin liittyvän merkitsemisen (esim. vaurioituneet yksiköt, taistelupaikat, reservissä / huollossa / huoltoa vailla olevat yksiköt jne.).
Kehitys sotastrategiapeleissä näkyy Russian Frontia tarkasteltaessa: Kenellä on nykyään enää kärsivällisyyttä levittää iso kartta viikkokausiksi pöydälle ja näpräillä valtavan säläkokoelman kanssa, kun hiirtä klikkaamalla kaiken voi tehdä tietokonepäätteellä sekunnin murto-osissa? Vastavuoroisesti voi kuitenkin kysyä, onko täydellistä pelitunnelmaa mahdollista synnyttää ilman fyysistä läsnäoloa ja interaktiota samassa tilassa olevien toisten pelaajien kanssa? Kuulun epäileviin tuomaisiin. Vaikka nykyteknologia verkkopelaamisine päivineen on tuonut runsaasti vaihtoehtoja ja helpottanut pelien pelaamista ajasta ja paikasta riippumatta todella paljon, tunnelman luomisessa se kaikkein tärkein, aidosta kohtaamisesta syntyvä sosiaalinen vuorovaikutus, on ainakin vielä toistaiseksi jäänyt saavuttamatta. Mitä lähitulevaisuuden virtuaalipeliympäristöt tuovat tullessaan, jää nähtäväksi, mutta niissäkin ongelmaksi taitaa muodostua ihminen itse, joka tiedostaa ympäristön olevan keinotekoisen. Kuinka vastapelaajasta välittyvät affektit ja pelin jakamisen riemu olisivat samalla tavalla koettavissa kuin oikeassa vuorovaikutustilanteessa?
Kuten sanottua, pikkunappuloita pelissä riittää. Alla oleva kuva esittää pahvilautoja, joihin on merkitty Neuvostoliiton ja akselivaltojen joukkojen saapumisajat pelilaudalle. Pelissä akselivaltojen joukot on ryhmitetty armeijakunniksi ja NL:n armeijoiksi varsin tarkalla historiallisella tarkkuudella. Yhden nappulan koko vastaa noin 30 000 – 60 000 miestä, eli 1-3 divisioonaa. Erityisesti toista maailmansotaa käsittelevissä strategiapeleissä historiallinen tarkkuus osallistuvien yksiköiden suhteen on alan harrastajien runsaan lukumäärän vuoksihyvin pedanttista. Hyvässä pelissä räikeisiin historiallisiin virheisiin ei ole varaa. Niinpä Russian Front käy tarpeen vaatiessa lyhyestä sotahistorian kurssista mitä tulee osallistuneisiin joukkoyksiköihin.
Kuvasta saa myös jonkinlaisen käsityksen osapuolien voimasuhteista. Luonnollisesti NL:n pelaajalla riittää yksikköjä tuhlattavaksi…
Lukemattomista pikkunappuloista johtuen Russian Frontin pelaaminen on tarkkaa näpertelyä. Se vaatii kärsivällistä luonnetta, eikä sovellu hätäisille. Yksiköiden asettelu pelilaudalle tarvitsee vakaata kättä, eikä oheistappioista, eli nappuloiden vahingollisilta siirtymisiltä pääse pitkäksi venyvässä pelissä välttymään. Kärsivällisyyttä tarvitaan myös pelin läpipelaamisessa, sillä siihen saavat kokeneemmatkin pelaajat uhratuksi aikaa helposti yli 20 tuntia. Alla olevassa kuvassa torneiksi koottuja neuvostoyksiköitä Dnepr-joen varrella odottamassa Saksan panssarijoukkojen hyökkäystä syksyllä 1941. Kuvasta käy ilmi, että karttalauta on heksapohjainen. Kuusikulmaisen heksaruudun läpimitta on noin neljäkymmentäkilometriä. Jokaiseen heksaruutuun voi ryhmittää useampia yksiköitä. Yksiköiden liikuttaminen tapahtuu heksasta toiseen.
Nappulaan on merkitty erilaista tietoa yksiköstä. Esimerkiksi otettakoon alla olevasta kuvasta vasemmanpuoleinen korkein pino. Sen päällimmäisestä nappulasta käy keskellä olevasta symbolista ilmi, että kyseessä on moottoroitu armeijakunta, symbolin vasemmalla puolella oleva pieni numero 15 ilmoittaa armeijakunnan numeron (15. mekanisoitu armeijakunta). Symbolin alapuolella oleva kolminumeroinen lukusarja (5-3-4) kertoo vasemmalta oikealle yksikön hyökkäysvoiman, puolustusvoiman ja liikkuvuuden (montako heksaruutua yksikkö voi kerralla liikkua). Erilaisia yksiköitä on käytettävissä perinteisen jalkaväen lisäksi panssari-, ratsuväki-, maahanlasku-, merijalkaväki-, vuoristo-, ilmavoima-, merivoima ja tykistö-yksiköitä. Käytettävissä ovat siis kaikki toisen maailmansodan tärkeimmät aselajit.
Russian Front on vuoropohjainen strategiapeli: Aluksi akselivaltojen pelaaja tekee omat siirtonsa, eli huoltaa joukkojaan, siirtää joukkojaan, tekee hyökkäyksiä vastapuolen joukkoja vastaan ja vielä kerran siirtää joukkojaan. Sitten on Neuvostoliiton pelaajan vuoro suorittaa samat toimenpiteet. Yksi pelivuoro pelissä, jossa kumpikin pelaaja tekee omat siirtonsa, simuloi yhtä kuukautta. Siirtojen järjestystä pelivuoron aikana seurataan erilliseltä, kaksipuoleiselta game cardilta. Sen avulla voidaan selvittää esim. hyökkäysvoiman mukanaan tuomat voimasuhteet, sään vaikutus eri rintamalohkoilla, partisaanien iskut, täydennysjoukkojen määrä, teollisuuden tuotanto, Murmanskin laivasaattueiden vaikutus jne. Pelin voittaja ratkeaa ns. voittopisteiden mukaisesti. Voittopisteitä saa yksittäisistä vallatuista kaupungeista, kaupunkien muodostamista laajemmista kokonaisuuksista sekä öljykentistä. Erityisesti vallatut kaupungit nousevat pelissä tärkeään asemaan ja niiden omistuksesta käydään usein kiivaita taisteluita.
Russian Frontia voi pelata monen erilaisen skenaarion pohjalta, jotka on jaettu vuosille 1941, 1942 tai 1943.
Kesän 1941 erilaisia skenaarioita on kolme. Mikäli ei halua hyökätä historiallisesti 22.6.1941, on myös mahdollista rikkoa kaavaa ja hyökätä Neuvostoliittoon jo toukokuun alussa, kuten alkuperäinen operaatio Barbarossan suunnitelma edellytti. Benito Mussolinin (1887 – 1945) johtaman Italian epäonnistunut sotaretki Kreikkaan pakotti saksalaiset suorittamaan Jugoslavian ja Kreikan valtauksen (Operaatio Merita) ennen idänsotaretken aloittamista. Moni historioitsija on myöhemmin todennut, että taistelu Moskovasta syksyllä 1941 olisi saattanut päättyä Saksan armeijan voittoon, mikäli sotaretki olisi aloitettu suunnitelmien mukaisesti kuusi viikkoa aikaisemmin toukokuun puolivälissä. Olisiko se johtanut koko idänsotaretken voittoon, on kuitenkin vaikeampi kysymys.
Toukokuun 1941 skenaarioita on kaksi: Saksa suorittaa Balkanin valtauksen ja hyökkää idässä samaan aikaan, jolloin joukkoja on käytettävissä panssariyksiköiden ja ilmavoimien kohdalla aluksi vähemmän, tai sitten akselin pelaaja jättää Mussolinin oman onnensa nojaan ja hyökkää Neuvostoliittoon ilman liittolaistaan. Jälkimmäinen skenaario on vahvan hypoteettinen, sillä ajatus jättää ”Euroopan pehmeänä alavatsana” tunnettu Balkanin alue liittoutuneiden armoille olisi ollut pitkällä aikavälillä kohtalokasta ja sitonut ennemmin tai myöhemmin Saksan joukkoja alueelle. Russian Frontissa se ei kuitenkaan näy muuten kuin italialaisten yksikköjen poissaolona. Akselin pelaajan näkökulmasta se ei ole suuri menetys.
Vuosien 1942 ja 1943 skenaariot ovat historiallisesti tarkkoja. Joukot ryhmitellään kartalle tilanteessa, joka vastaa historiallista tilannetta voimasuhteiden ja rintamalinjojen osalta kummankin vuoden kesäkuussa. Vuoden 1942 skenaariossa akselin joukot ovat ryhmittyneet linjalle, joka kulkee Itä-Karjalan, Leningradin, Novgorodin, Rzevin, Orelin, Kurskin, Harkovan ja Stalinon kautta Asovan Merelle. Kyseisenä kesänä Saksa aloitti uuden hyökkäyksen, joka keskittyi Venäjän eteläosiin. Päämääränä oli Kaukasuksen ja Kaspianmerren öljykenttien valloittaminen ja Saksan sotataloudelle kriittisten öljyreservien varmistaminen. Operaatio Sinisenä tunnettu sotatoimi johti kuitenkin vuodenvaihteessa 1942 – 1943 Stalingradin katastrofiin, jonka katsotaan ratkaisseen koko sodan. Myös Russian Frontissa akselivaltojen pelaaja yleensä keskittää yksikkönsä Etelä-Venäjälle, tosin esimerkiksi piiritetyn Leningradin valtaaminen sekä uusi yritys Moskovan valtaamiseksi ovat vaihtoehtojen joukossa. NL:n pelaajan pyrkimyksenä on hyökkäysten estäminen ja ajan voittaminen uusien, lukumäärältään akselin joukkoihin ylivoimaisten yksikköjen saattamiseksi peliin.
Vuoden 1943 skenaario alkaa rintamalinjojen suhteen melkein samanlaisesta tilanteesta, tosin pieniä muutoksia on tapahtunut. Etelä-Venäjällä Kurskin kaupunki on joutunut uudelleen NL:n haltuun ja luonut suuren pullistuman saksalaisten puolustukseen. Asovanmeren itäpäässä akselin pelaajalla on puolestaan sillanpääasema Kubanin niemimaalla. Historiallisesti kesällä 1943 Saksa yritti vielä kerran saada aloitteen idässä itselleen käynnistämällä massiivisen hyökkäysoperaation Kurskin kaupungin ympärillä olevien neuvostojoukkojen saartamiseksi. Operaatio Zitadellena (linnoitus) tunnettu offensiivi huipentui historian suurimpaan panssaritaisteluun, jonka lopputulosta on totuttu pitämään Saksan panssariaseen joutsenlauluna. Aloite siirtyi lopullisesti NL:n haltuun. Akselin pelaajalle tämä skenaario on kaikkein haastavin: Voimasuhteet ovat kääntyneet NL:n puolelle. Houkutus siirtyä puolustukseen on kova, mutta samalla se tarkoittaa, että mahdollisuus pelin voittoon heikkenee huomattavasti. Niinpä akselipelaajan ainoa voittomahdollisuus on seurata aloitteen haltuunsa saaneen NL:n pelaajan aikomuksia ja pyrkiä hyötymään mahdollisista strategisista virheistä. Parhaimmillaan pelissa voi tällä strategialla saavuttaa tasapelin, ellei sitten NL:n pelaaja tee kohtalokkaita virheitä, avaten akselivaltojen pelaajalle mahdollisuuksia menestyviin vastahyökkäyksiin.
Vuonna 1999 pelaamamme peli alkoi historiallisen tarkasti vuoden 1941 kesäkuun 22. päivän operaatio Barbarossan hengessä.
Kuva 1 osoittaa Akselivaltojen ja Neuvostojoukkojen ryhmityksen NL:n länsirajan tuntumassa. Saksalaiset joukot (jalkaväki harmaat nappulat, panssarijoukot mustat nappulat) on ryhmitetty Puolassa kolmeen armeijaryhmään: Pohjoisen, Keskustan ja Etelän. Romaniassa Saksan 11. armeija on ryhmittynyt sotataloudellisesti tärkeiden Ploestin öljykenttien suojaamiseen yhdessä Romanian armeijan (siniset nappulat) kanssa. Pohjoisessa suomalaiset joukot (valkoiset nappulat) ovat kaivautuneet valmiusasemiin Karjalan kannaksen edustalle. Unkari (vihreät nappulat) leikkii vielä tässä vaiheessa puolueetonta, julistaen sodan NL:lle vasta seuraavan hyökkäysvuoron alussa.
Neuvostojoukot on ryhmitelty sotilaspiireittäin. Suomalaisia vastassa ovat Leningradin sotilaspiirin joukot. Pohjoista armeijaryhmää yrittävät hidastella Baltian sotilaspiirin puutteellisesti varustetut joukot. Varsinaisen tulimyrskyn – Keskustan armeijaryhmän rynnäkön – joutuu ottamaan vastaan NL:n läntinen sotilaspiiri. Parhaiten varustetulla, tosin pitkän vastuualueen takia haavoittuvalla, Kievin sotilaspiirillä on pääpaino Saksan Eteläisen armeijaryhmän pysäyttämisessä. Odessan sotilaspiiri yrittää puolustaa maineikasta Mustanmeren satamaa kourallisella Romanian rajalle kootuilla joukoilla.
Peli alkoi akselin joukkojen voittokulkuna. Kokeneena pelaajana Petri tiesi heti alussa tilanteen toivottomuuden. Paikallisia vastahyökkäyksiä lukuunottamatta hän pyrki heti alusta lähtien rakentamaan kiinteää rintamaa kauas Valko-Venäjän taakse, Smolenskin seudulle. Länsirajoille keskitetyt armeijat hän uhrasi ajan voittamiseksi ja uusien yksikköjen kokoamiseksi. Taktiikka onnistui vain osittain. Pihtiliikkeillä saarretut neuvostoarmeijat tuhottiin nopeasti ja onnistuin äkkirynnäköllä valtamaan Smolenskin. Tästä tappiosta järkyttyneenä Petri rakensi seuraavan puolustuslinjan Moskovan länsipuolella sijaitsevalle metsävyöhykkeelle, johon pääkaupungin hyvien rautatieyhteyksien ansiosta oli helppo keskittää vereksiä joukkoja.
Kuva 2. Taistelu Moskovasta tammikuun lopulla 1942. Yritin Moskovan valtausta ryhmittämällä panssarijoukot (mustat nappulat) kahteen kiilaan, joiden avulla yritin koukata kaupungin pohjois- ja eteläpuolelta. Moskovan länsipuolella olevalle laajalle metsävyöhykkeelle Petrin ryhmittämät puna-armeijan joukot pysäyttivät kuitenkin tehokkaasti etenemisen. Kylmä Venäjän talvi hoiti loput. Sääntöjen mukaan ensimmäisenä sotatalvena akselin pelaaja saa miinuksia kaikkiin hyökkäys- ja puolustusheittoihin (suomalaisia yksiköitä lukuunottamatta), koska armeija on varustettu nopeaa sotaretkeä varten, eikä talvivarusteita ole toimitettu rintamalle. Näin tapahtui myös todellisuudessa ja sillä oli varmasti suuri merkitys sille, miksi Moskova ei koskaan joutunut saksalaisten käsiin.
Kuva 3. Tarkempi zoomaus edellisestä kuvasta osoittaa selvästi, että akselin pelaajan hyökkäysvoima on jo täysin lopussa. Kalininin kaupunki kuvan pohjoispuolella, Moskovanmeren vieressä, on edelleen Neuvostoliiton hallussa. Rintaman takana on joku saksalainen panssariarmeijakunnista jo vedetty Rzevin kaupunkiin raskaiden tappioiden vuoksi lepäämään (harmaan ilmavoimien merkin alla). Moskova on kuvan keskellä olevan punaisen ilmavoimien merkin alla. Useampikin saksalainen yksikkö on yhden heksan päässä Moskovasta, joten noin 40 kilometriä jäi matkaa Kremliin.
Kevättalven 1942 aikana jouduin vetäytymään aina Smolenskin kaupungin tasalle saakka. Petrin onnistui pelastaa Moskova ja mahdollisuuteni voittaa peli huononi merkittävästi. Sään lämmetessä puolustustaminen kuitenkin vahvistui. Saatoin ruveta täydentämään talvitaisteluissa kuluneita yksiköitäni ja suunnittelemaan seuraavaa laajamittaista kesäsotaretkeä.
Kuva 4. Toukokuussa 1942 aloitin uuden kesäoffensiivin, jonka painopiste – kuten historiallisessa tilanteessa – oli etelässä. Alussa eteneminen oli helppoa, sillä Moskovaa vastaan uusittavan mahdollisen hyökkäyksen pelossa sekä varmistaakseen pohjoisessa elintärkeän Leningradin kaupungin puolustuksen, Petri keskitti aluksi runsaasti joukkoja niiden ympäristöön. Kuvassa näkyy tilanne seitsemän kuukautta kestäneiden taistelujen jälkeen joulukuussa 1942. Pohjoisessa suomalaiset ovat kaivautuneet kannaksella Leningradin (nyk. Pietari) edustalle ja Karjalassa Syvärille. Rintama kulkee Leningradin kautta Smolenskin, Orelin, Kurskin, Voronezin ja Stalingradin kautta etelässä Kaukasusvuorten edustalle.
Omalta kannaltani oli onnetonta, että Petrin onnistui pitää hallussaan pelin kannalta strategisesti tärkeät Voronezin ja Stalingradin kaupungit sekä Novorassiyskin sataman Mustanmeren rannalla. Toukokuuhun verrattuna rintamalinja oli kasvanut pituudeltaan yli tuhannella kilometrillä ja se tarkoitti akselin joukkojen rintamavastuun kasvattamista sietämättömiin mittasuhteisiin. Niinpä voimia kaupunkien valtaamiseksi ei enää ollut. Samaan aikaan Petri kokosi joukkoja reserviin talven vastahyökkäystä varten. En ollut vielä tässä vaiheessa kuitenkaan selvillä, mille rintamalohkolle hyökkäys kohdistuisi. Veikkasin Smolenskia, sillä strategisesti tärkeän kaupungin valtaaminen uhkaisi keskisen rintaman tilannetta. En voinut olla arvailujeni suhteen pahemmin väärässä…
Kuva 5. Lähikuva pohjoiselta rintamalta joulukuussa 1942. Suomalaiset ovat ryhmittyneet Leningradin edustalle. Kuten kuvasta käy ilmi, Leningradia ei olla onnistuttu saartamaan, vaan saksalaisten asemat ovat Narvajoen ja Peipsi-järven itäpuolella. Pelin sääntöihin kuuluu, etteivät suomalaisjoukot saa hyökätä Leningradiin, eivätkä ylittää Syvärin linjaa, kuten Mannerheim (1867 – 1951) oli linjannut. Tätä NL:n pelaaja voi käyttää julkeasti hyväkseen ja jättää suomalaisia vastaan vain varmistusjoukkoja.
Kuva 6. Neuvostoliiton talvihyökkäys alkoi helmikuussa 1943. Se kohdistui, kuten historiassakin, Stalingradin edustalla toimivia saksalaisjoukkoja vastaan. Kaupungin länsipuolelle ryhmittyneet joukot jäivät vaille huoltoa ja mottiin (ympyrän sisällä olevat out-merkit). Puna-armeijan yksiköt lähestyivät vapaasti kohti Asovanmeren itärannalla sijaitsevaa Rostovin satamakaupunkia (etenemissuunta punainen nuoli). Etelässä Kaukasusvuorten edustalla taistelevia saksalaisjoukkoja odotti saarrostusvaara. Ylipäätään akselin joukkojen asema eteläisellä Venäjällä muuttui kertarysäyksellä katastrofaaliseksi.
Kuva 7. Lähikuva edellisestä tilanteesta näyttää, kuinka ystäväni Petri pyrki käyttämään tilannetta edukseen. Stalingradin pohjoispuolella, Don-joen varrella olleet heikot Akselin joukot murskattiin NL:n valioyksiköiden, ns. kaartin armeijoiden (keltaiset nappulat) toimesta. Sen jälkeen läpimurron suorittivat panssariarmeijat (punaiset nappulat, joissa valkoinen teksti), jotka kuvassa uhkaavat jo Rostovia (harmaa ilmavoimien nappula). Akselin pelaajana minulla ei ollut tässä vaiheessa laittaa minkäänlaisia joukkoja suorittamaan vastarintaa. Muistaakseni tilanne meni niin, että Stalingradin edustalle saarretut joukot tuhoutuivat täysin, mutta minun onnistui kuitenkin vetää Kaukasuksella olevat joukot ja ryhmittää ne puolustukseen Rostovin länsipuolelle.
Aluksi rintamalinja kiinteytyikin, mutta puna-armeijan onnistui jatkaa etenemistään pitkin kevättä ja kesää 1943 halki koko Ukrainan. Kiivaita taisteluja alueen tärkeiden teollisuuskaupunkien omistuksesta käytiin. Materiaalitaisteluun ei akselin pelaajalla ole sodan tässä vaiheessa enää varaa, joten Harkovan ja Kurskin kaupungit joutuivat NL:n haltuun kesän ja syksyn 1943 aikana. Muistaakseni Kiev (nyk. Kiova) menetettiin alkuvuodesta 1944 ja Krimin niemimaa Sevastopolin laivastotukikohtineen suurin piirtein samoihin aikoihin. Hetken näytti siltä, että puna-armeija olisi Puolan rajojen sisäpuolella ennen kesää 1944. Niinpä taisteluiden painopiste oli koko vuoden 1943 ja suurimman osan vuotta 1944 eteläisellä rintamalla.
Kuva 8. Keväällä 1944 puna-armeijan onnistui edetä Puolan rajan välittömään läheisyyteen ja uhata jo Romaniaa ja Unkaria. Samaan aikaan Petri suunnitteli joukkojen keskityksiä myös Smolenskin alueelle, aikomuksenaan heittää saksalaisjoukot pois Baltiasta. Ehkäistäkseni tämän käynnistin Saksan viimeisen kesäoffensiivin huhtikuussa 1944 Ukrainan itäosissa, välittömästi kevään kelirikkokauden jälkeen. Tulos oli itsellenikin yllätys, sillä pelin vääjäämättömästä lopputuloksesta huolimatta onnistuin valloittamaan takaisin Vinnitsan kaupungin ja ahdistelemaan Petrin joukkoja aina kuvassa vasemmalla punaisen ilmavoimien merkin alla olevan Kievin kaupungin edustalle saakka kesäkuuhun mennessä. Voimat kaupungin takaisin valtaamiseksi kuitenkin puuttuivat. Yllättävästä menestyksestäni johtuen Petri joutui irrottamaan joukkoja Smolenskin suunnalta ja keskittämään ne etelään. Kyseessä oli kuitenkin vain hetkellinen hengähdystauko akselin pelaajalle, sillä stabiloituaan uhanalaisen rintamansa, Petri aloitti hyökkäyksen myös Smolenskin seudulla. Kaupunki antautuikin pian ja paine Minskin suunnalla kasvoi. Jouduin siirtämään joukkoja etelästä sinne. Niinpä rintama rupesi Kievin edustalla siirtymään hitaasti takaisin kohti länttä.
Kuva 9. Peli päättyi Neuvostoliiton ratkaisevaan voittoon marraskuun lopussa 1944. Vaikka akselivallat vielä pitävätkin hallussaan Baltiaa ja suurinta osaa Valko-Venäjästä, on Suomi pohjoisessa irrottautunut sodasta. Etelässä Puna-armeijan joukot ovat miehittäneet Unkarin ja Romanian, lähestyen samalla vanhan Puolan rajoja. Valko-Venäjällä puna-armeija lähestyy Minskiä, jota puolustavien saksalaisjoukkojen tilanne on muuttunut epätoivoiseksi. Mikäli peli olisi jatkunut vielä vuoron tai pari, ei akselin joukkojen lopullista luhistumista olisi pystytty välttämään. Voimasuhteita kuvaa hyvin se, että maavoimien tukemisen kannalta oleellisia ilmavoimien yksikköjä on Saksalla jäljellä enää kolme – nekin pahasti vaurioituneita. NL:n ilmavoimien yksikköjä on käytössä kaikkiaan 12 – kaikki toimintavalmiita! Punaiset nuolet osoittavat paikkoja, joista puna-armeija on murtautumaisillaan natisevan saksalaispuolustuksen lävitse.
Pelirupeama kesti yhteensä enemmän kuin 30 tuntia ja sitä pelattiin pääsääntöisesti viikonloppuisin. Joinakin arki-iltoina saatoimme pelata vuoron tai pari, mutta ne tunnelmalliset ja kiihkeät kamppailut, joissa roskaruokaa ja juomia kului uskomattomia määriä, käytiin erityisesti lauantai- ja sunnuntai-päivinä, jolloin aikaa pidempiin strategisiin pohdiskeluihin oli enemmän. Nyt noista ajoista on kulunut jo lähes 17 vuotta. Russian Frontiin en ole koskenut sen jälkeen. Hieno peli pölyttyy hyllyssä. Milloin on revanssipelin aika? Milloin ylipäätään olisi aikaa pelata peliä, joka parhaimmillaan kestää yli puolitoistavuorokautta? Elämäntilanne on kummankin osalta muuttunut noista yhdeksänkymmentäluvun vuosista. Olen vankkumaton optimisti. Aina tavatessamme emme välty keskustelemasta mahdollisuudesta varata joskus pidennetty viikonloppu pelirupeamaan varten. Fiilistelemme, kuinka hieno sellainen tilaisuus olisi. Uskon vakaasti, että unelma ennemmin tai myöhemmin toteutuu.
Sinisten ajatusten hautausmaa 