Vera Tripodi: Sukupuolen filosofia (Filosofia della sessualità, 2011). niin & näin -kirjat 2014. 150 s.
Arvio: 4 / 5 tähteä
Sukupuolisuuteen liittyvien kysymysten edessä moni nostaa helposti kätensä pystyyn ja luikkii piiloon. Aihepiiri tuntuu olevan siksi jatkuvan valtakamppailun kenttänä, että mukaan keskusteluun ei uskalla lähteä – varsinkin, jos on allekirjoittaneen tapaan luonteeltaan maltillinen, hyviä perusteluja ja kiihkotonta, asiallista keskustelua kaipaava luonne. Piiloon luikkiminen on kuitenkin huono lähtökohta. Ihmisen olemista itseään niin keskeisesti määrittävä käsite vaatii meitä kaikkia osallistumaan rohkeasti mukaan debattiin, jo pelkästään oman itsemme vuoksi. Mutta, kuinka välttyä turhilta ylilyönneiltä ja päästä käytävässä dialgoissa suoraan asiaan?
Italialaisen filosofin Vera Tripodin (s. 1976) teos Sukupuolen filosofia tulee apuun, toimien hyvänä johdatuksena sukupuolen filosofisten ongelmien esittelyyn. Vaikka kirjassa on vain reilut toistasataa sivua, tarjoaa se tiiviin tietopaketin sukupuoleen liittyvistä keskeisistä käsitteistä, toimien samana johdantona sukupuolikysymysten maailmaan. Tripodi käy kiihkottomasti lävitse vallalla olevia näkemyksiä ja argumentteja, punniten niiden keskinäisiä suhteita ja painoarvoa osoitetun kritiikin ja käytyjen keskustelujen polttoaineena.
Teos on jaettu neljään lukuun. Ensimmäisessä luvussa pureudutaan mielenkiintoisesti asian ytimeen, sosiaalisten sukupuolten metafysiikkaan, joka käytännössä tarkoittaa vallalla olevan biologisen ja sosiaalisen sukupuolen kategorioiden mukanaan tuomien ongelmien esittelyä, jakoa nominalistiseen ja realistiseen teoriaan sekä ratkaisuehdotuksia eri tavoista määritellä sosiaalinen sukupuoli konstruktion, feminiinisen ja maskuliinisen, objektiivisuuden, cluster-käsitteen, sarjan, poliittisen kiistan määrittelemän aseman, alistetun ja etuoikeutetun tilan ja performatiivisuuden kategorioiden kautta. Lukijan silmien eteen vyörytetään kuva niistä erilaisista valtasuhteista sekä sosiaalisista ja hierarkkisista jaotteluista, joiden pohjalta kuva sukupuolesta ja sen merkityksestä kulttuurissamme rakentuu.
Toisessa luvussa haetaan ratkaisuehdotuksia perinteisen mies-nainen -jaon mukanaan tuomille ongelmille. Esille nostetut lääketieteelliset ja luonnossa esiintyvät esimerkit osoittavat varsin kiistattomasti, ettei sukupuolta voida rajata biologisesti kahteen. Monelle lukijalle saattaa olla tuttu käsite kolmas sukupuoli, jolla tarkoitetaan henkilöitä, jotka eivät koe kuuluvansa kumpaankaan perinteiseen sukupuolikategoriaan. Liukuvasta sukupuolikäsitteestä Tripodi antaa kuvan intersukupuolisuuden, hetero- ja homoseksuaalisuuden sekä queer-teorian esittelyjen kautta. Mielenkiintoisena ”uutuutena” sukupuolitutkimuksen kentällä hän esittelee ehdotuksen viidestä sukupuolesta. Siinä perinteisen, virallisesti hyväksytyn sukupuolijaon lisäksi lisättäisiin vielä kolme uutta sukupuolta, jotka ottaisivat paremmin huomioon esiintyvät biologisen ja sosiaalisen sukupuolen erilaiset tunnusmerkit.
Kolmannessa luvussa Tripodi peräänkuuluttaa käsitteen rotu merkityksiä sukupuolikeskustelulle. Yleensä rotu ja sosiaalinen sekä biologinen sukupuolinäkemys on pidetty erillään toisistaan, mutta kuten kirjasta käy ilmi, niin ei pitäisi tehdä: Kummallakin tuntuu olevan runsaasti yhdistäviä tekijöitä, kuten mahdollisuus esittää ne eri muodoissa sekä käsitteiden uudenaikaisuus. Yhdistäviä tekijöitä ovat myös mahdottomuus määritellä rotua tai sukupuolta ulkonäön, genetiikan tai aivojen rakenteen perusteella, kuten joskus on kuviteltu ja joita edelleen julkisuudessa valheellisesti tarjotaan. Pikemminkin rodun ja sukupuolen käsitteet linkittyvät yleisiin kysymyksiin ihmisjoukkojen hierarkioista ja keskinäisistä suhteista. Esimerkkinä mainittakoon valkoisen naisen ja mustan naisen välisen todellisuuden erot. Länsimaisessa kontekstissa kummatkin voivat kokea tuntevansa olevansa naisia, mutta mustan naisen asema on vielä korostetusti erilaisempi.
Neljäs, päättävä luku käsittelee pornografiaa. Sen vaikutuksia sukupuolikysymyksiin Tripodi käsittelee feministisen diskurssin kautta ja johtopäätöksiin on helppo yhtyä: valtaosaltaan saatavilla oleva pornografia on naista alistavaa, sen käsitys seksuaalisuudesta ja erotiikasta on vääristynyttä ja sen ilmenemismuodot ja käytännöt täyttävät osittain prostituutioon ja ihmiskauppaan liittyvät tunnusmerkit. Pornografiaa vastaan on syntynyt useita feministisiä kampanjoita, mutta täyskielto on kuitenkin ongelmallinen kysymys muun muassa käsitteen määrittelyn, sananvapauden ja pornografian muuttuvan luonteen ja kulttuurillisten eroavaisuuksien vuoksi. Mielenkiintoiseksi luvun tekee pornografian esittäminen ns. puheaktiteorian valossa. Tällä tarkoitetaan pornografian kielellistä toimintaa ja ilmauksia tekoina, jotka alistavat naisia ja pyrkivät heidän kokonaisvaltaiseen hiljentämiseensä.
Tärkeiksi innoittajiksi Tripodi nostaa modernin feminismin ja sukupuolitutkimuksen klassikoita. Simone de Beauvoir (1908 – 1986) nostetaan syystäkin esiin jo kirjan alkulehdillä sosiaalisen sukupuolen käsitteen luojana. Koska Tripodin kirjan teemat noudattavat erityisesti anglosaksista sukupolikeskustelua, ovat siinä esitellyt feministit ja sukupuolitutkijat amerikkalaisia. Sally Haslangerin (s. 1955) tutkimuksen kohteisiin kuuluu erityisesti sukupuolen metafysiikka; Catharine Alice MacKinnon (s. 1946) on amerikkalaisen pornografian vastaisen feministisen liikkeen primus motor sekä arvostettu alan tutkija; Anne Fausto-Sterling (s.1944) on puolestaan tutkinut biologian ja sukupuolikategorioiden teemoja, osoittaen varsin kiistattomasti niiden sosiaalisen rakentuneisuuden ongelmat. Hän on tuonut esiin myös edellä mainitun ehdotuksen jaosta viiteen sukupuoleen.
Kirjassa sivutaan myös eräiden klassikkofilosofien näkemyksiä sukupuolesta. Oli paradoksaalista havaita oma tietämättömyytensä filosofian historiassa sukupuolista käydystä keskustelusta. Tiesitkö esimerkiksi, että jo Platon (427 – 347 eaa.) leikitteli kolmen sukupuolen tematiikalla (mies, nainen, hermafrodiitti)? Tai, että uuden ajan suurimmaksi moraalifilosofiksi kutsutun Immanuel Kantin (1724 – 1804) ajattelussa seksuaalinen esineellistäminen – erityisesti naisiin kohdistuva – tuotiin esiin tavalla, joka on välittynyt nykyfeminismiin saakka?
Filosofiaa voi halutessaan syyttää myös vallalla olevan luonnollisen sukupuoli-ajattelun pönkittämisestä. Platon antaa aseet tämäntyyppiselle ajattelulle, pohtiessaan sukupuolisuhteiden koskevan ”kirjoittamattoman” luonnonlain perusteella vastakkaisia sukupuolia. Vajaa vuosituhat myöhemmin kirkkoisä Augustinus (354 – 430 jaa.) vahvisti Platonin visiot kristillisen kulttuurin pohjaksi, rajaamalla sukupuolisuhteet miehen ja naisen välille avioliittoon. Kumpikin filosofinen traditio vaikuttaa edelleen lujasti tänä päivänä. Lukijalle herää halu löytää jostain filosofian historiaa sukupuolen käsitteen näkökulmasta syväluotaava teos, jossa filosofian roolia diskurssissa valotettaisiin yksityiskohtaisemmin. Michel Foucaultin (1926 – 1984) verrattoman tuotannon lisäksi, tietääkö kukaan mistä maallikon olisi hyvä aloittaa?
Kirjan erityinen ansio on sen filosofisessa lähestymistavassa, käsitteiden avaajana ja erilaisten näkökulmien esittelijänä ja analysoijana. Sellainen johtaa lukijansa esittämään jatkon kannalta uusia kysymyksiä. Onko sukupuolta loppujen lopuksi olemassa ollenkaan, ja jos on, onko niitä kielellisesti enemmän kuin kaksi? Pitäisikö sukupuoliluokittelusta sen raa’an epätasa-arvoittavan lähestymistapansa vuoksi luopua kokonaan, ja jos luovutaan, miten arkipäivän kohtaamisissa sinänsä relevantti, deskriptiivinen terminologia voitaisiin korvata jollakin toisella käsitteellä? Sukupuolikysymyksen irroittaminen rodun käsitteestä ei ole mielekästä. Miten pitää huoli siitä, että rasistisista konnotaatioista päästäisiin eroon sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvissä tilanteissa?
Kirjan herättämäksi keskeiseksi kysymykseksi nousee ihmisarvoisen hyvän elämän saavuttaminen. Miten oman sukupuoli-identiteettinsa kanssa kamppaileva ihminen pystyisi tulemaan toimeen ympäröivän yhteiskunnan keskellä? Kuinka ratkaista yhteiskunnallisesti ongelma, että kaikilla sen jäsenillä olisi samanlainen oikeus ja henkiseltä ilmapiiriltään salliva vapaus itsensä toteuttamiseen ihmisenä? Miten saada hyvinkin eri tavoin ajattelevat ryhmät keskustelemaan sukupuoliprobleemista kiihkottomasti, kaikkia osapuolia kunnioittaen?
Mielenkiintoinen näkökulma liittyy pornografiaan, jonka tematiikka on viime aikoina kiinnostanut allekirjoittanutta sen kulttuurillisen merkityksen vuoksi. Pornografia on tehnyt pitkän matkan antiikista tähän päivään, ollen välillä enemmän, välillä vähemmän sallittua. Kuluneen viiden vuosikymmenen aikana se on länsimaissa noussut kehnolaatuisesta ja halveksitusta merimiespornosta ja elokuvateattereiden myöhäisnäytöksistä videonauhurien ja kotivideoiden kautta internet-aikakauden massojen viihteeksi. Porno on murtautunut ihmisten arkipäivän todellisuuteen, osallistuen sen muokkaamiseen, esimerkiksi teini-ikäisten sukupuolivalistuksessa, muodissa ja pukeutumisessa. Vaikka pornografian asema on edelleen yhteiskunnallisesti tuomittava, on siitä tullut kuin varkain piillotellusti salonkikelpoista. Tilastojen mukaan vuoden 2014 keväällä 2,4 miljoonaa suomalaista katseli yhden kuukauden aikana nettipornoa. Myös naiset ovat yhä aktiivisempia pornon kuluttajia kolmanneksen osuudellaan ja lukumäärä lienee edelleen kasvussa.
Pornon merkitys ihmisten maailmankuvassa on kasvanut siksi suureksi. Jos / kun tiedostava lukija ymmärtää pornoon liittyvät tasa-arvoa ja ihmisyyttä loukkaavat tendenssit ja samaan aikaan lisääntyneen yhteiskunnallisen merkityksen, miten asiaan tulisi oikein suhtautua? Vallitsevassa tilanteessa pornografian kieltäminen tuntuu mahdottomalta. Voisiko pornografian kohdalla haaveilla ”siistiytymiskampanjasta”, joka käynnistyisi tilanteessa, jossa ihmiset uskaltaisivat ottaa asiaan yhtä rohkeasti kantaa kuin sukupuolikysymyksiin? Onko pornografiaa mahdollista muokata kohti ihmisten tasavertaista kohtelua, käyttäjien sukupuolierojen tasoittuessa? Edellä mainittujen, ihmisten tasa-arvoista kohtelua vaativien kysymysten ohella ovatko tällaiset kysymykset yhtä relevantteja vai – edellä esitettyjen kysymysten tavoin – puhdasta toiveajattelua?
Kirjan lopussa on myös kirjallisuusluettelo, joka pitää sisällään suositeltavia teoksia. Koska Sukupuolen filosofia on julkaistu alunperin italiaksi, on suomentaja Tapani Kilpeläisen (s. 1974) avustajina toimineet Elina Halttunen-Riikonen ja Anna Ovaska laatineet suomenkieliselle lukijakunnalle oman suosituslistansa. Sitä lukiessa ja tuttujen teosten tullessa vastaan ei voi olla ajattelematta Tripodin teoksen merkitystä sukupuolikysymyksiä käsittelevien johdantoteosten määrästä Suomessa: tilausta olisi – paljon.
Moneen sukupuolta käsittelevään johdantoteokseen verrattuna Sukupuolen filosofia on tiiviistä esitystavastaan huolimatta juuri siksi liian pieni. Näkökulmia ja käsityksiä olisi voinut olla enemmänkin. Lukijalle tuntemattomista syistä Tripodi jättää johdannossa mainitsematta teoksensa lukurakenteen motiivit. Vaikka jako on relevantti ja vaikuttaa perustetulta, itse perusteluja olisi toivonut esitettävän tarkemmin. Kokonaisuuden kannalta puutteet ovat pieniä, mutta niiden olemassaolon tiedostaa harmillisesti.
P.S. Joskus ilmaan heitettyyn kysymykseen tulee nopea vastaus. Tämän artikkelin olleessa viimeistelyä vaille valmis, filosofi Keijo Lakkala twiittasi Jyväskylän yliopistossa äskettäin julkaistusta Sukupuoli ja filosofia -teoksesta. Suomalaisista filosofeista koostuva tekijäkaarti pohtii muun muassa sukupuolen tutkimusta, sosiaalisia konstruktioita, ruumiin merkitystä, valtaa, tiedon sukupuolittumista ja naisen asemaa filosofiassa. Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan ovat toimittaneet Kristina Rolin, Olli-Pekka Moisio, Martina Reuter ja Miira Tuominen. Tieteentekemisen ihanteiden mukaisesti se on luettavissa ilmaiseksi TÄÄLTÄ. Sitä ennen tai sen kanssa suosittelen tutustumaan Vera Tripodin Sukupuolen filosofiaan.
Sinisten ajatusten hautausmaa 