Nocturno – juhannus 2016

 

Vanhan kauppalan kokko vol 2.0 2016.
Vanhan kauppalan kokko juhannusaattona klo 23.05.

Keturinkadun Festivaalitoimiston ovi menee kiinni selkäni takana metallisesti rämähtäen. Ohikiitävän hetken ajan metallikehikkoisen oven ikkunaruutu resonoi hiljaisesti säristen. Ikaalisten vanhaan kauppalaan laskeutuu hiljaisuus. Ketään ei liiku missään. Lintujen sirkutuksen ohessa ainoa ääni kantautuu kadun toisella puolella sijaitsevan yökerho Ecoon terassilta: hiljaista musiikkia ja keskustelua, jonka katkaisee naisen iloinen naurahdus.

On juhannusaatto vuonna 2016. Kello on 19.15.

Väsyttää. Näin on ollut joka juhannus viimeisen kymmenen vuoden ajan, jolloin olen ollut rakentamassa Sata-Häme Soi -festivaalia. Koko viikko on tehty vähintään kymmenentuntista työpäivää, jotta kaikki mahdolliset sopimustekniset asiat saataisiin tehdyksi ennen keskikesän suurta juhlaa, jolloin Suomi menee kiinni. Kaiken päälle käynnissä on nyt ”uudelleenorganisointi”, kun olen yhdessä Otso Pesosen kanssa purkanut Sata-Häme Soin tekniikan vanhoja hierarkioita, rakentaaksemme toiminnan kokonaan uudelle pohjalle. Työ on ollut antoisaa, mutta samalla päivät ovat venyneet tavattoman pitkiksi.

Tavallisesti olen viettänyt juhannuksen kolmen päivän loman täysin omissa oloissani. Se on tarjonnut viimeisen mahdollisuuden lepoon ja rauhaan, ennen festivaaliviikkoa seuraavaa toimintaa. Tästä eteenpäin seuraavat kolme viikkoa tulevat olemaan pitkiä, hektisiä ja täynnä tarkkaan aikataulutukseen perustuvaa toimintaa: kymmeniä työntekijöitä, satoja esiintyjiä sekä tietenkin tuhansiin nouseva festivaaliyleisö. Jotta voisi antaa parhaan mahdollisen panoksensa, täytyy olla levännyt ja virkeä, ajatuksen terävä. Menestysreseptini aikaisempina vuosina on ollut täydellisen hiljaisuuden ja rauhan saavuttaminen: Pattereiden lataamista, johon on kuulunut lukeminen ja lenkkeily, nurmikolla makailu ja täydellinen isolaatio, eristäytyminen.

Tänäkin vuonna mahdollisuuksia juhannuksen viettoon oli useita. Perheen kesäasunto Keski-Suomessa kutsui puoleensa; Liisa-mummo oli tulossa käymään, ja hänen kanssaan on aina voimaannuttavaa keskustella. Humanistiystävä Eva Mustonen kutsui puolestaan Kylmälänkylään, Oulun lähistölle; olisi päässyt kokemaan juhannuksen täysin uusissa maisemissa ja humanistiporukalla, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta. Kovelahden perinteiseen juhannuskimaraan kutsui Tapio Koivuniemi; varmasti verraton ja välitön yhdessäolon juhla, jossa Koivuniemen suvun jäsenistä välittyvä pyyteetön sydämellisyys ja lämmin vieraanvaraisuus olisivat tarjonneet upeat puitteet. Ja tietysti olisi voinut viettää juhannuksen myös Tampereella; kuinka monta ystävääni onkaan tuomittu viettämään suven neitseellisin hetki pirkanmaalaisessa betonierämaassa?

Tiesin kuitenkin etukäteen, että tämä juhannus menee aaton osalta töitä tehdessä. Vilkaisen nuorta ystävääni, joka seisoo rappusilla hiljaisena, eteensä kadulle tuijottaen. Olen ylpeä Otsosta. Nuoresta iästään huolimatta takana on jo useampi kesä Sata-Häme Soilla, niin talkoolaisena, kuin kesätyöntekijänä, ja vielä useampi vuosi ääni- ja valopalveluiden tuottajana. Sitkeyttä ja intoa tarttua toimeen löytyy.  Se on hyvä, juuri tuollaista asennetta festivaali tarvitsee, palvellakseen asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla.  Pitkästä varrestaan johtuen Otso on pään verran muita pidempi, mutta myös henkisesti. En vieläkään suostu käsittämään, että hän on vasta 18-vuotias.

Siis, nytkö juhannuksen viettoon, käpertymään rauhaan ja hiljaisuuteen? Ei. Jokin on tänä juhannuksena toisin. Jokin pidättelee minua vielä vetäytymästä ihmisten ilmoilta. Päivä on ollut eurooppalaisittain dramaattinen. Varhaisesta aamusta lähtien olen seurannut twiitti-virtaa Englannin EU-kansanäänestyksen ratkaisusta. Brexit on todellisuutta. Skenaario, jota ei ole koskaan aikaisemmin päästy testaamaan, tulee nyt todellisuudeksi: Euroopan unionin jäsen jättää valtioiden välisen liiton, unionin toiseksi suurin talous. Kuten aina suurten yhteiskunnallisten muutosten yhteydessä, tulevaisuutta ei voi ennustaa. Kaikki on mahdollista. Varmaa on vain, että muutos on tapahtunut ja tulee tapahtumaan. Mutta, millainen?

Lisäksi Suomen Akatemian tutkija FT Valtteri Viljanen, joka on lupautunut heinäkuun Puistofilosofia-viikolle alustamaan saksalaisen filosofian raskassarjalaisten, Immanuel Kantin ja Arthur Schopenhauerin näkemyksistä toisten huomioonottamisesta ja oman edun tavoittelusta, on lähettänyt minulle aiemmin päivällä sähköpostitse alustuksensa esittelyn, toivottaen samalla rauhallista juhannusta. Lisäsin tekstin Puistofilosofia-viikon ohjelmaan, ja vaikka jatkoimmekin Otson kanssa työskentelyä festivaalin suunnittelun parissa, havaitsin ajatukseni palaavan ajattelun titaanien välisten eroavaisuuksien pariin. Kaksi niin erilaista ajattelijaa – ja kummallakin niin paljon henkisiä seuraajia. Odotan Valtterin alustusta suurella mielenkiinnolla. Oli ilo ja kunnia saada hänet Ikaalisiin.

Tällaisena hetkenä ei väsymyksestä huolimatta ole vielä valmis nukkumaan. Sanon sen ääneen, jolloin Otso ehdottaa täytekakkukahveja. Kyllä! Hänen äitinsä oli täyttänyt päivällä vuosia ja synttärikakusta oli jäänyt iso pala syömättä. Ajatus saattaisi jossain toisessa asiayhteydessä tuntua absurdilta näin myöhään juhannusaattoiltana, mutta nyt, juuri nyt, tänä juhannuksena, ajatus tuntuu erittäin houkuttelevalta. Piipahdan nopeasti valmistamassa itselleni kevyen iltapalan ja suuntaan sen jälkeen Varstakadulle, tutun valkoisen omakotitalon pihaan, jota autokatokseen parkkeerattu oranssin värinen Citroën 2CV6 koristaa. Juhannusillan aurinko lämmittää valkoista yksikerroksista tiilitaloa, luoden sen pintaan lämpimän kellertävän hehkun. Citroënin oranssi pinta saa säteilystä oman annoksensa, muuttaen lämpimän oranssin vieläkin lämpimämmäksi oranssiksi. Ihastelen hehkuvan auringon alla valkoisen ja oranssin upeaa kontrastia.

Täytekakkua ja mustaa kahvia kello 21.00 juhannusaattona! Istuudumme pöytään. On hiljaista, kumpikin on väsynyt. Ajatukseni tuntuu harhailevan saksalaisten filosofien ja brittien kansanäänestyksen lopputuloksen parissa. Pidämme keskustelua yllä laukomalla sisäpiirivitsejä siitä, kuinka nyt vedetään henkeä kaksi päivää ja unohdetaan kaikki työasiat. Mainitsen tahallani, että muistihan Otso laittaa työlistoihin maininnan festivaalin opastekylttien tarkistamisesta heti juhannuksen jälkeen, maanantai-aamuna. Hän toteaa, ettei ollut sellaista listoihin laittanut ja aikoo nousta pöydästä, hakeakseen älypuhelimensa ja tehdäkseen siihen merkinnän. Estän hänen aikeensa ottamalla esiin muistivihkoni ja tekemällä sinne merkinnän, piruillen ”pennan ja paperin” olevan se vanha hyvä vara. Itseriittoista tyytyväisyyttäni ei kestä kauan. Otso esittää pirullisen tiedustelun, miksi en ollut jättänyt muistivihkoa työpaikalle. Nythän on juhannus, eikä töistä pitäisi puhua. Vaikenen. Tilanne on tasapeli 1-1.

Juhannusaaton kakkukahvit.
Juhannusaaton kakkukahvit klo 21.00.

Saamme seuraksemme Otson ystävän Jarkon, joka saapuu yllättäen ja liittyy kahvittelemaan. Jo aiemmin on ollut puhetta siitä, että lähtisimme katsomaan kauppalan rantaan rakennettua kokkoa. Väsyneet, ajatuksista harhailevat aivoni tiedostavat, että kyseessä olisi ensimmäinen juhannuskokko kymmeneen vuoteen. Jarkko lupautuu mukaan. Havaitsen, että ylläni ovat vielä työvaatteet, jotka rähjääntyivät päivällä, käytyämme Ikaalisten vedenpuhdistamolla tarkistamassa festivaali-aitojen kunnon. Piipahdan toistamiseen kotona vaihtamassa vaatteita. Jos kerran kaupungin yhteiskokkoa mennään katsastamaan, on pukeutumisen oltava arvokkaampi.

Seurueeseemme liittyy vielä toinen Otson ystävä, Olli. Astelemme halki juhannusillassa uinuvan Ikaalisen. Hiljaisuus on täydellinen, jopa kolmostien liikenne tuntuu tauonneen. Raskas liikenne on vetäytynyt juhannuksen viettoon. Kello on melkein kymmenen. Ilta-auringon säteet lämmittävät ihoa, Rahkolankujan puutarhojen kukkien, puiden ja pensaiden tuoksut tunkeutuvat sieraimiin voimakkaina. Kesä on nuori, neitseellinen. Jarkko ja Olli keskustelevat jostain, itse en keksi juuri mitään puheenaihetta. Tapahtunut brexit kummittelee mielessä, samoin Schopenhauerin kuolematon viisaus edellisenä syksynä ostamani kokoelmateoksen Pessimistin elämänviisaus avauskappaleesta ”Idealistisesta peruskatsomuksesta”:

Surkea on ajattelevan olennon asema, elämä jollakin noista äärettömässä avaruudessa epälukuisina ajalehtivista palloista tietämättä: mistä tai minne, vain yhtenä lukemattomista samanlaisista olennoista, jotka töykkivät, ahdistavat ja kiduttavat toisiaan – herkeämättä ja hetkessä syntyen ja kuollen – aluttomassa ja loputtomassa ajassa.

Pessimistisiä sanoja filosofian historian kenties suurimmalta pessimistiltä! Schopenhauerilla ei ollut ylevää ihmiskuvaa. Laittoiko hän todellakin kaiken toivonsa ihmisissä lähinnä myötunnon ja yhteenkuuluvaisuuden tunteiden varaan? Eikö juuri järjen käyttö Kantia mukaillen ole ainoa keino tehdä eettisesti kestäviä päätöksiä? Miksi näin nihilistinen ajatus johtuu mieleeni upeana kesäiltana? Pohdin mielessäni erilaisia syitä, kunnes vastaus tunkeutuu uupuneeseen mieleeni: Brexit! Minulla on syytä olla masentunut brittien päätöksestä erota unionista. Tilanne on kansainvälisesti vaikea: Ukrainan kriisi; Eurooppaan kohdistuva pakolaisaalto; Pariisin ilmastosopimuksen ratiofioimiseksi tarvittava yhteistyö; Syyrian sisällissota; Välimereen hukkuvat siirtolaiset; Turkin onneton ihmisoikeustilanne… Separatismi ja nationalistinen itsekkyys murentavat kansainvälisiä suhteita hetkellä, jolloin yhteistyön tarve globaalilla tasolla olisi suurempi kuin koskaan aiemmin. Ei ihme, jos impivaaralaiseksi kosmopoliitiksi tunnustautuneena ajatus ahdistaa ja kylmää.

Saavumme Kauppalan rantaan, pesäpallokentälle. Paikalla on ehkä 30 – 40 henkeä, pääsääntöisesti perheellisiä, mutta on joukossa myös jokunen vanhempi pariskunta, sekä liuta nuoria, jotka istuskelevat puitten alla tai aivan rannassa olevien isojen kivien päällä. Jokunen pullo ja sahtikanisterikin kiertää yleisön joukossa. Vesirajaan rakennettu kokko on jo poltettu, mutta uutta erää puuta ollaan parasta aikaa lastaamassa. Liitymme ihmisten joukkoon ja katselemme, kuinka uusi kokko rupeaa roihumaan vanhan raunioilla. Liekit lyövät korkeina ja osittain lahonneista puista muodostuu musta savupilari, joka kohoaa ylös korkeuksiin. Kokemus on väsyneillekin aivoille hätkäyttävä. Liekkejä jää seuraamaan, niiden tanssi muodostaa hypnoottisen kokemuksen, jota taustan tasainen horisontti, peilityyni järvenpinta, vahvistaa.

Havaitsen pohtivani juhannuksen vieton ja kokonpolton traditiota. Kristillisestä näkökulmasta Johannes Kastajan kunniaksi vietetty muistojuhlan ja kokonpolton välillä tuskin on yhteyttä. Alkuperäinen ajatus on kadonnut historian hämärään, vaikka toki meillä on kulttuurihistoriallisia todisteita sen yhteydestä muinaisuskontoihin, hedelmällisyyteen ja kesäpäiväntasauksen juhlistamiseen. Mutta, miksi juuri kokko? Miksi rakentaa valtava tulirovio, jonka äärelle sitten kokoonnutaan patsastelemaan? Pahojen henkien karkoittamiseksiko, kuten pääsiäisenä tehdään? Olisiko alkuperäinen syy sittenkin vielä yksinkertaisempi – se, mikä itseänikin kokon katselussa tällä hetkellä lumoaa: sen hypnoottinen vaikutus, tulen kiehovuus…

Ajatukseni katkaisee kysymys, joka esitetään vieressämme seisovalta, kokon loimua ihailevalta ryhmältä: No, mutta, keitäs kaikkia siellä oikein seisoo?! Käännyn katsomaan kysymyksen esittäjien suuntaan ja eikös siellä ole arkkitehti Matti Huusari Minni-vaimoineen. Liitymme heidän seuraansa ja toivotamme hyvät juhannukset. Vaihdamme kuulumisia ja minua pyydetään kertomaan heille, mitä kaikkea tulevalla Puistofilosofia-viikolla on oikein luvassa. Havaitsen väsymyksen siksi painavan mieltäni, että tajuan hapuilevani alustajien nimiä pitkälti kirjoittamani Puistofilosofia-viikon ohjelman rakennetta muistellen.

Menee pitkä hetki, ennen kuin tajuan, että olen unohtanut tyystin mainita Valtteri Viljasen nimen ja hänen alustuksena aiheen. Juuri sitähän olen tänään mielessäni pyöritellyt. Mistä moinen unohdus? Tiedän vastauksen. Ajatukseni on pikkuhiljaa valtaamassa Brexit. Tämä on todellisuutta. Euroopan unionin ja Euroopan lähihistorian poliittisesti dramaattisimpia tapahtumia, ellei 2014 alkanutta Ukrainan kriisiä lasketa. Nytkin Euroopan rajat menevät uusiksi. Mainitsen asiasta Matille ja Minnille. Pohdimme yhdessä tovin, miten äänestys ja Britannian ero tulevat tulevaisuudessa vaikuttamaan. Kaikki myöntävät kysymyksen olevan todella vaikean. Eihän tässä ole ehtinyt kuin vasta muutaman hetken pohtimaan mahdollisia seurauksia.

Otso on ystävineen lähdössä eteenpäin, tarkoitus on vielä mennä moikkaamaan ystäviä. Minua pyydetään mukaan, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Antaa nuorten juhlia keskikesän yössä, tämä on erityisesti heidän juhlansa. Keskustelen hetken Matin ja Minnin kanssa, ja lähden sen jälkeen kulkemaan pesäpallokentän vierestä etenevää hiekoitettua kevyen liikenteen väylää pitkin. Vasemmalla viheriötä, oikealla puolella pelityyni Kyrösjärvi, jonka pinnalla kesäyön laskematon aurinko esittää kimaltelevaa tanssiaan. Ennen kuin huomaankaan, havaitsen kävelleeni Läykkälänlahden omakotitaloalueen lävitse ja päätyneeni Läykkälän kautta Sarkkilanjärven rantaan.

Ja kaiken aikaa takaraivossa tykyttää Brexit. Brexit. Brexit… 

Kello on melkein kaksi, kun viimein lopetan päämäärättömän yössä vaeltamisen sekä varsin lennokkaaksi äityneen ajatuksenjuoksun, ja päätän mennä nukkumaan. Taas yksi keskikesän juhla takana, ehkä hivenen erilaisempi juhannus tällä kertaa. Ehkä kirjoitan siitä jotain. Joskus.

Kyrösjärvi klo 01.30 juhannuspäivän aamuna.
Kyrösjärvi klo 01.30 juhannuspäivän aamuna.

OBS! Oheinen teksti on kirjoitettu juhannuspäivän aamuyön pikkutunteina, kun uni ei valoisessa yössä vietetyn kävelyretken ja päivän tapahtumien jälkeen tullut silmään. Luonnos hautautui arkistojen kätköihin, kunnes ”löytyi” joulunpyhien näennäisesti toimettomien päivien aikana.

Tekstin kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut paljon: Sata-Häme Soi -festivaali meni todella hyvin. Otso otti ison vetovastuun tapahtuman teknisten puitteiden järjestämisessä ja hänen ”etulinjasta” käsin johdettua työskentelyään oli ilo seurata.  Myös Puistofilosofia-viikko onnistui loistavasti. Valtteri Viljanen alusti Kantista ja Schopenhauerista tavalla, joka avarsi näkemyksiäni kahdesta saksalaisen filosofian klassikosta. Samaa mieltä oli myös puistoon kerääntynyt yleisö. Alustuksen voi lukea kokonaisuudessaan Valtterin kotisivuilta TÄÄLTÄ. Brexit oli pommi, jonka vaikutuksia edelleen arvioidaan, joka on jo heijastellut vahvasti syksyn aikana eurooppalaiseen politiikkaan sekä maanosan rajojen ulkopuolelle, äskettäin Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Britannian eron konkreettisia vaikutuksia on odotettavissa tulevan vuoden 2017 alkupuolella.

Julkaisen tekstin vuoden 2016 päätöksen ja erityisesti hetki sitten vietetyn talvipäivänseisauksen kunniaksi. Enää puoli vuotta juhannukseen! Samalla haluan toivottaa hyvää uutta vuotta 2017 kaikille blogini lukijoille. Olkoon se menestyksekkäämpi, valoisampi ja erityisesti humaanimpi kuin myllerryksiä täynnä ollut, kulunut vuosi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s