Toukokuun puolivälissä kuluvaa vuotta japanilaisen elektroniikkavalmistaja Maxellin valmistamat, noin 15 euron arvoiset, nappikuulokkeet lopettivat toimintansa reilun vuoden käytön jälkeen. Jotta musiikin kuuntelu Philipsin 12 vuotta uskollisesti palvelleella, isäni aikoinaan lahjoittamalla mp3-soittimella saisi jatkoa, suunnistin kauppakeskuksessa sijaitsevan marketin elektroniikkaosastolle uusia nappikuulokkeita valitsemaan.
Meitä kuluttajia on siunattu näennäisesti loputtomalla vaihtoehtojen runsaudella. Marketin kuulokevalinta oli laaja. Paitsi hinnan, myös erilaisiin tarpeisiin suunnattujen kuuntelulappusten vaihtoehdot, valmistajat ja erilaiset funktiot tekivät valinnan erityisen haastavaksi. Oman lisänsä soppaan toi sekin, että olin tullut tekemään ostopäätöstä erityisesti eetisesti pohtivan kuluttajan näkökulmasta.
Eettinen kuluttaja. Käsite nostaa monen kasvoille sarkastisen hymyn, eikä aiheetta. Kulutuspäätösten tekeminen eettisiä näkökohtia punniten on länsimaisen kuluttajan näkökulmasta varsin haasteellista. Erilaiset sertifikaatit tai valmistajan tunnelmaa nostattavat mainospuheet saattavat pitää osiltaan paikkaansa, mutta ne muodostavat usein vain pienen osan tuotteen valmistukseen liittyvistä eettisistä kysymyksistä: Millainen hiilijalanjälki ja ympäristön rasitus tuotteen valmistuksessa koituu sen koko elinkaaren aikana, alkaen raaka-aineiden louhinnasta, jatkuen tuotteen valmistamisesta ja kuluttajalle toimittamisesta aina käyttöön ja sen jälkeiseen aikaan? Miten työntekijöiden ihmisoikeudet tai luonnon monimuotoisuuden kunnioitus on huomioitu tuotetta valmistettaessa?
Omat kriteerini nappikuulokkeiden ostopäätöksen suhteen olivat mutkattomat: Tuotteen tuli olla kohtuullisen laadukkaasti valmistettu, varmistaen näin mahdollisimman pitkän elinkaaren. Valmistuksessa olisi huomiotava työntekijöiden oikeudet sekä koko valmistuskaaressa ympäristönäkökohdat. Hinnaltaan toivoin löytäväni kukkarolleni sopivan loistotuotteen.
Valinnasta tuli äärimmäisen vaikea, sillä edellä mainitsemiani kriteerejä ei tuotteiden pakkauksista ollut suoraan saatavilla, hintaa lukuunottamatta. Koska kyseessä oli yleismarketti, ei asiasta perillä olevaa henkilökuntaa löytynyt. Käytin kuulokehyllyn edessä aikaa kolme varttia. Luin pakkausten tuoteselosteita, punnitsin hintaa sekä yritin epätoivoisesti muistella, millaista yhteiskuntavastuuta eri valmistajat olivat omilla nettisivuillaan julistaneet.
Tuskallisen pohdinnan jälkeen päädyin edellä mainitun Maxellin sijasta toisen japanilaisen valmistajan, Sonyn, 10,95 €:n hintaisiin sinisiin nappikuulokkeisiin. Jokainen aiheeseen perehtynyt hifisti tietää, ettei alle 20 euron nappeihin kannattaisi rahojaan sijoittaa. Alhainen hinta ei ole tae laadusta, pikemminkin päinvastoin. Henkilökohtaiseen ratkaisuuni vaikutti kuitenkin paitsi valmistajan ympärille rakennettu vahva brändi laadusta, myös kuulokkeiden valmistusmaa yhteiskunnallisine oloineen, joita toivoin kansainvälisen yritysjätin osaltaan parantavan, vaikka epäilyjä mielessäni kytikin: Kambodža.
Rutiköyhä, maanviljelysvaltainen Kaakkois-Aasian kuningaskunta, jonka lähihistoriaa värittää julma sotien ja kansanmurhien muisto, on parin viime vuosikymmenen aikana muuttunut kasvavaksi taloudeksi, jossa toimivien globaalien suuryritysten rinnalla on voinut nähdä maahan saapuneiden länsimaisten turistien laumoja. Talouskehitys ja matkailu ei ole kuitenkaan johtanut suoraan kansalaisten hyvinvointiin, puhumattakaan vakaan kansalaisyhteiskunnan syntymiseen. Käytännössä armeija johtaa maata ja sen ihmisoikeustilanne on sietämätön.
Onkin esitetty arvioita, että juuri armeija on houkutellut globaalit toimijat maahan tarjoten näille työskentelyolosuhteita, joissa työntekijöiden oikeuksista ei ole juuri tarvinnut välittää. Viimeaikainen kehitys on ollut erityisen huolestuttava, kun maassa toimivien kansalaisjärjestöjen työtä on pyritty vaikeuttamaan tai kokonaan kieltämään. Niinpä maahan saapuneiden suuryritysten toiminnalla voi olla ratkaiseva merkitys, mihin suuntaa yhteiskunta kehittyy – tai sen annetaan kehittyä.
Miten mahtaa toimia Sony? Ottaako se omien työntekijöidensä työoloissa ja palkkaamisessa huomioon riittävästi eettisiä näkökohtia? En tiedä, minulla ei ole tästä tietoa. Sonyn omilla sivuilla julistetaan toisten suurten globaalien toimijoiden tapaan eettistä koodistoa, joissa luvataan huomioida ihmisoikeuksien kunnioittaminen, ympäristönsuojelu sekä tiedon julkistamiseen tähtäävä avoin toimiminen. Kuluttajana toivon, että yhtiön eettinen ohjeistus on ajan tasalla. Mutta, miten voin olla asiasta varma?
Markkinatalouden logiikka on armotonta: Kun joku voittaa, toinen häviää. Kambodžealaisten nappikuulokkeitten tapauksessa voittaja oli tietenkin valmistaja Sony, joka sijoittamalla teollisuuslaitoksensa maahan, mahdollisti investoinnillaan paremman osinkotuoton omistajilleen. Kaltaiseni länsimainen kuluttaja pääsi puolestaan nauttimaan suorastaan naurettavan halpoina pitämistään nappikuulokkeista. Jotta edellä mainittu armoton logiikka toteutuisi käytännössä, jonkun tulisi ottaa vastaan häviäjän rooli, tulla Karl Marxia (1818 – 1883) lainaten riistetyksi. Oliko hän armeijan vallan alla elävä kambodžealainen Sonyn tai tämän palveluksessa toimivan alihankkijan työntekijä? Toivottavasti ei.
Mitä kaiken edellisen pohjalta pitäisi oikein ajatella?
Epistemologisesti tarkasteltuna ajatus täydellisestä eettisestä kuluttamisesta, objektiivisesti jonkinlaiseen jakamattomaan, ideaaliseen alkupisteeseen pyrkimisestä on tietysti mieletön. Aina tulee olemaan erilaisia muuttuvia tekijöitä, joiden välillä kuluttaja joutuu ostopäätöstään puntaroimaan: valitako pieni hiilijalanjälki vai työntekijöiden oikeudet; valitako korkea kotimaisuusaste vai tuotteen edullinen hinta jne. Kuitenkin, yhtenäisen, eettisten minimivaatimusten, kuten ihmisoikeuksien ja ympäristönsuojelun sisältämien, kaikkiin tuotteisiin sisällytettävien sertifikaattien luominen kuluttajan päätöksenteon helpottamiseksi olisi toteutettava mahdollisimman nopeasti.
Globaali maailmantalous suorastaan huutaa yhteisiä eettisiä pelisääntöjä. Teollistumisen historia 1800-luvun Euroopassa antaa riittävän selkeitä todisteita siitä, ettei kyseisen kehityskulun soisi toistuvan kehittyvässä maailmassa. Kokemuksesta viisastuneiden länsimaiden on taloudellista valta-asemaansa hyväksikäyttäen pyrittävä omalta osaltaan parantamaan kulutustuotteiden eettistä kestävyyttä. Markkinoiden suunnalta muutosta ei kannata lähteä odottamaan, eivätkä kansalaisten omat kulutustottumukset muutu riittävän nopeasti. Suomi on talousalueeksi liian pieni, joten katseet kääntyvät Euroopan unionin suuntaan.
Se, ettei kokonaisvaltaista eettistä sertifikaatti-järjestelmää ole vieläkään luotu EU:n alueelle, tuntuu näinä tiedostavan kuluttamisen aikakoina tietysti oudolta. Asia kyllä tiedostetaan laajalti, mutta juhlapuheiden sijaan tarvittaisiin toimenpiteitä. Nopea perehtyminen aiheeseen tuo esille muun muassa sertifikaattien valvontaan ja standartoimiseen liittyvät haasteet, mutta aivan yhtä paljon vaakakupissa painaa maailmankaupan suurten toimijoiden vaikutus unionin päätöksenteossa. Edellisellä tarkoitan armotonta lobbaamista, eettisten sertifikaattien luominen kun on perinteisesti tarkoittanut yrityksille maksimaalisten voitto-osuuksien pienenemistä.
Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Jo käytössä oleva teknologia, eturintamassa paljon puhuttu digitalisaatio, mahdollistaa tehokkaiden valvontamekanismien luomisen. Eettiset päätökset puolestaan vaikuttavat yhä useamman kuluttajan valintoihin, eivätkä yritykset voi enää sivuuttaa niitä olankohautuksella. Erilaisissa tutkimuksissa on havaittu varsinkin nuoremmissa, 1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneissä ikäluokissa tapahtunut eettinen valveutuminen, eettisen toimimisen ulottaminen osaksi elämänkatsomusta. Vaikka kierkegaardinsa lukeneet saattaisivat hymähtää edelliselle yhtä sarkastisesti kuin eettisen kuluttajan käsitteelle, vaikuttaa kokonaisvaltainen muutos olevan käynnissä. Se tarvitsee toteutuakseen kuitenkin vetoapua.
Vaikka konsumeristinen elämäntapa aiheuttaa allekirjoittaneessa lähinnä ahdistusta, on se kuitenkin vallalla olevan kulttuuripiirimme yhdistävä tekijä, konkreettinen todellisuus. Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden romahduksen estämisessä sekä globaalin tasavertaisen hyvinvoinnin edistämisessä kuluttajien eettiset valinnat nousevat ratkaiseviksi. Yleisesti tiedetään – ja henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän – että kaikilla ei ole kuitenkaan kiinnostusta pohtia yksittäisten nappikuulokkeiden eettisyyttä tarvikehyllyn edustalla kolmea varttia. Ostopäätökseen vaikuttavan informaation hankkiminen esimerkiksi tuotteen valmistusmaan yhteiskunnallisesta tilanteesta tai hiilijalanjäljestä ei ole kaikissa olosuhteissa edes mahdollista. Elämä eettisenä toimijana, kuluttajana, on tehtävä helpommaksi. Yhteiset eettiset merkinnät tuotteissa ovat ratkaiseva askel tähän suuntaan.
Äskeisestä Kierkegaard-maininnasta innostuneena lopuksi päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus: Tuotteena Sonyn nappikuulokkeet osoittautuivat susiksi. Vasen korvanappi lopetti toimintansa jo parin viikon kuluttua. Sain kuittia vastaan korvaavat tilalle, mutta niidenkin kohdalla jouduin jo vajaan kuukauden käytön jälkeen pettymään. Sama vika toistui. Elektroniseksi ongelmajätteeksi katsottavat nappikuulokkeet ovat henkilökohtaiselle moraalille siksi epämiellyttävä ostamisen kohde, että olen siitä lähtien vakavasti pohdiskellut, käynkö ylipäätään hakemassa enää kolmansia pareja. Tuotteella on 24 kuukauden takuu, mutta ehkä eettisenä kuluttajana suuntaan jo kohti uusia seikkailuja – ja toivottavasti sekä päivittäisessä käytössä että eettisessä tarkastelussa paremmin kestäviä nappikuulokkeita.
Sinisten ajatusten hautausmaa 
Tänään, tällä päivämäärällä 12.2.2018, ostin uudet kuulokkeet. Lihan heikkoutta ja valitsemisen imbesilliyttä osoitti se, että valitsin edelleen Sonyn kuulokkeet. Tällä kertaa valmistusmaa oli Thaimaa. Ei ehkä yhtä kovassa syynissä kuin Kambodža, mutta pitää siitä huolimatta sisällään vakavia ihmisoikeusongelmia.
Mutta, lenkille oli päästävä, ja hei, sehän on se minun juttu… 😦
TykkääTykkää