Charles Berlitz – William L. Moore: Roswellin lentävän lautasen arvoitus. Otava 1981. 155 s.
Arvio: 2/5 tähteä
Charles Berlitz (1914 – 2003) oli amerikkalainen kielitieteilijä ja kirjailija. Hän nousi maailmankuuluksi 1970-luvun puolivälin bestsellerillään Bermudan kolmio, jossa väitti Floridan eteläkärjen, Bermudan saaren ja Puerto Ricon väliin rajoittuvan merialueen olevan mystisen laivojen ja lentokoneiden katoamispaikan. Bermudan kolmiosta tuli kirjan julkistamisen jälkeen käsite ja siinä esitettyjen väitteiden todenperäisyydestä on käyty kiistaa aina näihin päiviin saakka.
Bermudan kolmion jälkeen Berlitz jatkoi populaarikulttuurin legendojen parissa ja julkaisi kirjoja muun muassa Atlantiksen kadonneesta mantereesta. Kahteen edellä mainittuun legendaan liitetään myös ufoilmiöt, joten vuonna 1981 ilmestynyt Roswellin lentävän lautasen arvoitus oli luonnollista jatkoa pseudotieteellisen selvitystyön parissa. Vaikka kirja on lähes neljäkymmentä vuotta vanha, tarjoaa se lukijalleen edelleen selvityksen Roswelliin heinäkuun 5. päivänä 1947 haaksirikkoutuneen ufon tarinaan, josta edellä mainitun kummitusmeren ohella on tullut käsite.
Tarinan mukaan pari päivää lentäjä Kenneth Arnoldin (1915 – 1984) maailmankuulun, Mount Rainierilla kokeman lentävä lautanen -havainnon jälkeen Roswelliin, Uuteen Meksikoon, tippui vieraalta planeetalta saapunut, miehitetty avaruusalus. Paikallinen karjatilallinen William Brazel (k. 1963) havaitsi voimakkaan ukkosmyrskyn tuhoja tarkastellessaan outoja metallinkapppaleita, jotka olivat levinneet hänen pellolleen. Kuultuaan sittemmin alueella nähdyistä ufo-havainnoista, hän tuli vakuuttuneeksi, että maahan oli syöksynyt jokin alus.
Brazel matkusti tilaltaan Roswelliin ja otti yhteyttä seriffin suosituksesta paikalliseen ilmavoimien tukikohtaan. Sittemmin majuriksi ylennetty Jesse Marcel saapui Brazelin tilalle keräämään sinne tippuneita metallin kappaleita. Samoihin aikoihin Roswellin lentotukikohta antoi komentajansa määräyksestä ilmoituksen, että sillä oli hallussaan runsaasti julkisuutta saanut, kuuluisa lentävä lautanen. Sittemmin ilmoitus peruttiin ja lehdistölle selostettiin kyseessä olleen maahan syöksyneen säähavaintopallon.
Vuosien saatossa Roswelliin tippuneen ufon arvoitus ei suostunut kuolemaan, vaan alkoi elämään omaa elämäänsä. Iso uutinen koettiin vuonna 1979, jolloin eläkepäiviään viettänyt Marcel astui julkisuuteen ja kertoi oman versionsa, millaisia kappaleita hän oli Brazelin tilalta kerännyt. Omien sanojensa mukaan ne eivät olleet säähavaintopallon osia, vaan jotain tuntematonta, taipuvaa mutta särkymätöntä metallia, sekä bambukepin kaltaisia, tuntemattomasta aineesta ja hieroglyfeistä koostuneita palkkeja. Marcel antoi olettaa, että kyseiset kappaleet eivät olisi olleet peräisin maasta.
Millaisia todisteita Berlitzillä ja kirjan toisella kirjoittajalla, William L. Moorella sitten on tarinansa tueksi? Pohdittuaan kirjan aluksi ufojen olemassaoloa muun muassa astronauttien oletettuja ufohavaintoja vasten, he käyvät lävitse silminnäkijöiden haastatteluja Brazelin tilalta löytyneestä oudosta metalliromusta. Tärkeä todistaja on majuri Marcel sekä hänen tapahtumahetkellä ollut 12-vuotias poikansa, joka näki myös kyseiset kappaleet. Jesse Marcel Jr onkin sittemmin jatkanut isänsä tarinan kertomista. Edellä mainitun pohjalle Berlitz ja Moore rakentavat vakuuttavimman todistusketjunsa.
Kuten kansanperinteessä ja uskomuksissa usein tapahtuu, tarina rupeaa saamaan kokonaan uusia ulottuvuuksia. Brazelin tilalle tippuneen metalliromun analyysin jälkeen kirjan tekijäkaksikko keskittyy vuosikymmenien saatossa syntyneisiin hurjimpiin väitteisiin. Suuri tarina menee siten, että ukkosmyrskyn yhteydessä vioittunut ulkoavaruuden alus olisi metalliromua tiputettuaan onnistunut vielä jatkamaan matkaa noin kaksisataa kilometriä ja rysähtänyt sitten autiomaahan Socorrossa. Paikalle olisi aluksi tullut siviilejä, jotka olisivat todistaneet maahan syköksynyttä lentävää kiekkoa ja sen nelihenkistä miehistöä, joka tosin oli menehtynyt törmäyksessä.
Tämän jälkeen paikalle olisi tullut armeijan sotilaita, jotka olisivat eristäneet paikan, keränneet aluksen ja ruumiit sekä vieneet ne mukanaan Wright-Pattersonin lentotukikohtaan Ohioon. Kyseinen alus ja ruumiit olisivat tälläkin hetkellä Yhdysvaltojen hallituksen hallussa salaisessa sijoituspaikassa. Hurjimpien tarinoiden mukaan maahan syöksyneitä lautasia olisi useampia, samoin kuin kiinni saatuja tai törmäyksessä menehtyneitä humanoideja. Myöhemmin 1950-luvulla Yhdysvaltojen presidentti Dwight D. Eisenhower olisi nähnyt ufojen ruumiit ja antanut määräyksen tapauksen salaamisesta.
Jos lukijan jalat ovat vielä tukevasti maanpinnalla Brazelin tilan metallikappaleita arvioitaessa, nyt painovoima uhkaa kuitenkin kadota. Berlitzin ja Mooren teos on kokoelma enemmän tai vähemmän epäsuorasti kerättyjä todistajalausuntoja, joiden painoarvoa ei päästä arvioimaan. Kirjan tekijät sentään myöntävät useassa kohdin tarinoiden olevan ristiriitaisia, kiistanalaisia tai sensaationomaisia. Kehäpäätelmät ja hurjat spekulaatiot seuraavat toisiaan, eikä niiden todistusvoimaa paranna kirjan lopussa esitetyt, sinänsä relevantit todisteet Yhdysvaltojen hallituksen turvallisuusorganisaatioiden, (CIA, FBI, NSA) omista ufotutkimuksista, jotka ovat tulleet julki 1970-luvulla säädetyn, tiedonvapauslain pohjalta oikeusteitse hankitun tutkimusmateriaalin ansiosta.
Mitä Roswellissa sitten todellisuudessa tapahtui? Jotain Brazelin tilalle kaikesta päätellen taivaalta tippui. Tarinaan on tullut runsaasti uusia elementtejä sitten 1980-luvun alun, jolloin Roswellin lentävän lautasen arvoitus julkaistiin. Erään uskottavimmista selityksistä ovat antaneet Yhdysvaltojen viranomaiset. Heidän 1990-luvun alussa julkisuuteen päästämiensä tutkimusten pohjalta autiomaasta löytynyt metallisilppu oli osa huippusalaista Project Mogul -hanketta. Kyseessä oli sittenkin erikoisvalmisteinen säähavaintopallo, jonka merkittävällä mittauslaitteistolla ja korkealle stratosfääriin ylettyvällä toimintasäteellä seurattiin Neuvostoliitossa suoritettuja ydinkokeita.
Roswellin legenda elää ja siitä on tullut osa amerikkalaista folklorea. Elokuvat, romaanit ja televisiosarjat, kuten Salaiset kansiot, ovat osaltaan pitäneet maahan syöksyneen lentolautasen tarinan kaikkien huulilla. Vuonna 1995 maailmaan levisi englantilaisen televisiotuottaja Ray Santillin (s. 1958) julkisuuteen saattama vajaa parikymmentä minuuttia kestävä, mustavalkoinen filmi, joka väitti pitävänsä sisällään Roswelliin pakkolaskun tehneet lentävän lautasen miehistölle suoritetun ruumiinavauksen. Video sai aikaan valtavan kohun ja sen puolesta ja sitä vastaan esitettiin runsaasti todisteita. Video on sittemmin osoitettu Santillin tekemäksi väärennökseksi, mutta se ei ole vähentänyt aihetta kohtaan kohdistuvaa intohimoista suhtautumista.
Roswellin ufotapaus kertoo meille, miten uskonnolliset tarinat saavat alkunsa: Autiomaahan satanut metalliromu synnyttää uskomuksen, johon myöhemmässä vaiheessa liitetään hurjia kertomuksia miehitetyistä lentolautasista humanoidiruumiineen ja hallituksen ylläpitämine salaliittoineen. Vaikka konkreettisia faktoja ei olisikaan, erilaiset tarinat näyttävät kuitenkin viihdyttävän meitä ja ehkä täyttävän tavanomaisen, arkipäiväisen elämän tylsyyden kokemukset merkityksellisyydellä.
Tällaisia me ihmiset olemme.
Sinisten ajatusten hautausmaa 