Ha-ha hanurista!

Sateentekokone, joka toimii äärimmäisen hyvänä pölyviuhkana. Soitettaessa syntyvä matalapaine pitää myös kärpäset loitolla. Esineharvinaisuus Ikaalisten Harmonikkamuseossa. Kuva: Allekirjoittanut.

Tämä tarina on tosi.

Elettiin Sata-Häme Soi -festivaalin aikaa Ikaalisissa. Kesäisellä Rahkolankujalla kuljeskellut festivaalivieras oli matkalla Ikaalinen-salille järjestettäviin Kultaisen ja Hopeisen Harmonikan kilpailuihin, kun hän äkkäsi kadun varrella antiikki-liikkeen. Koska kilpailujen alkuun oli vielä tovi, päätti hän aikansa kuluksi poiketa siellä.

Liikkeessä hänen huomionsa kiinnittyi hyllylle asetettuun upeaan, kullattuun patsaaseen, joka esitti rottaa. Hän tiedusteli hintaa ja sai vastaukseksi 200 euroa. – Mutta, jos haluatte kuulla tarinan kultaisen rotan alkuperästä, se on huomattavasti kalliimpi, virkkoi myyjä.

Ei, festivaalivieras ei halunnut kuulla tarinaa, kaupat syntyivät vain patsaasta. Rotta paketoitiin ja laitettiin muovipussiin. Kantamuksineen festivaalivieras poistui liikkeestä, ja jatkoi matkaansa kohti Ikaalinen-salia. Tuskin hän oli ehtinyt parinsadan metrin päähän antiikki-liikkeestä, kun hän huomasi lukuisia rottia, joita alkoi ilmestyä kaikilta mahdollisilta ilmansuunnilta. Ne tuntuivat olevan kiinnostuneita hänestä.

Pakokauhu uhkasi! Rottia tuntui ilmestyvän kuin tyhjästä, yhä enemmän. Ne käyttäytyivät uhkaavasti ja tuntuivat olevan erityisen kiinnostuneita muovipussista, johon kultainen rotta oli kääritty. Niiden terävät hampaat näykkivät muovipussia, jonka pintaa täplittivät kohta lukuisat pienet reiät.

Festivaalivieras muisti saksalaisen kansantarinan Hamelnin pillipiiparista. Kuin salamana hän lähti juoksemaan kohti rantaa, valtava rottalauma perässään. Kun hän viimein löysi erään lukuisista Ikaalisten venelaitureista, oli hänen takanaan todellinen rottien meri. Hän juoksi laiturin nokkaan ja heitti muovipussin sisältöineen niin kauas laiturilta kuin jaksoi. Rotat eivät empineet sekuntiakaan, vaan seurasivat perässä, kadoten patsaan tavoin kesäisen järven sinisiin vesiin, iäksi.

Seuraavana päivänä säikähdyksestään toipunut festivaalivieras ilmestyi uudestaan Rahkolankujan antiikki-liikkeeseen. – Ei, minä en ole edelleenkään kiinnostunut sen kultaisen rotan alkuperästä, hän sanoi päättäväisesti, ennen kuin antiikkikauppias ennätti avaamaan suutaan. – Mutta, ei teillä sattuisi olemaan valikoimassanne vastaavaa kultaista hanuria?

Onhan kravatti suorassa? Yksityiskohta Ikaalisten Harmonikkamuseosta. Kuva: Allekirjoittanut.

***

Tämäkin tarina on tosi.

Nokian matkapuhelinyksikön kulta-aikana, 2000-luvun alussa, yrityksen insinöörit etsivät kuumeisesti uusia tapoja yhdistää matkapuhelin erilaisiin teknisiin sovelluksiin. Kamerakännykkä oli juuri lanseerattu ja Communicator -älypuhelimista oli tullut itsensä tiedostavien yksilöiden ykköslelu. Mistä seuraava, markkinat mykistävä innovaatio, he aprikoivat.

Lieneekö jollakulla nokialaisella ollut harmonikka-taustaa, sillä jossain vaiheessa kannatusta aina ylintä johtoryhmää myöten sai ajatus Communicatorin ja suomalaisten suosikkisoittimen, harmonikan, yhdistämisestä.

Soitto Kouvolan legendaarisen harmonikkatehtaan entisille suunnittelijoille johti pian ydintiimin kokoamiseen ja suunnittelun aloittamiseen. Ja kun kyseessä oli Nokia, ei puhuttu mistään autotallituhrustelusta: Budjetissa riitti nollia, ja aikaa suunnittelutyöhön myönnettiin runsaasti.

Viimein koitti suuri päivä, jolloin inspiraation tuotoksia oli tarkoitus esitellä. Nokian ylin johtoporras oli paikalla, kun insinöörit esittelivät työnsä hedelmiä. Mykistys, suoranainen epäusko johtoryhmässä oli suuri, kun lopputulos ei tuntunut juuri eroavan perinteisestä, 5-rivisestä soittimesta.

– Mitä tämä oikein tarkoittaa, puhisi eräs pomoista kasvot punaisena. – Tuohon on ihan tavallinen harmonikka! – Ei suinkaan, vastasi esittelystä vastaava insinööri ylpeänä. – Siihen on asennettu näppäinlukko ja soitonesto.

***

Näitäkään lyhyitä erikoisia ei uskoisi tosiksi, elleivät ne olisi totta.

Mitä perustavanlaatuista eroa on harmonikalla ja trampoliinilla? Trampoliinin päällä hyppiessä täytyy kengät ottaa pois jalasta.

Miksi harmonikansoittajalla on pää? Jotta henkselit pysyisivät erillään.

Mistä tietää, että harmonikansoittaja on humalassa? Otsa on kurtussa ja kädet hanurissa.

***

Allekirjoittaneen lämpimät kiitokset harmonikanrakentaja Viljo Mannerjoelle (s. 1986) ja soitinrakentaja, tohtori Rauno Niemiselle (s. 1955) mitä kiehtovimmasta, ja takuulla muistiin jääneestä, perjantai-illasta Ikaalisten Harmonikkamuseolla, pizzasta ja seurasta. Erityisesti syventyminen vapaalehdykän kielen fysiikkaan oli kiehtova kokemus, suoranaista metafysiikkaa maallikolle. Kiitos myös erityisen hyvistä anekdooteista ja tarinoista. Harmillisesti kaikkein mehukkaimpia juttuja ei voinut tässä julkaista. Maailma on totisesti erilainen soitinrakentajan silmin! 🙂

Muinaisesta kiinalaisesta haudasta esiin kaivettuja terrakottahanuristi -patsaita näytteillä Ikaalisten Harmonikkamuseolla. Kuva: Allekirjoittanut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s