Harmonikka, tuo suomalaisten suosikkisoitin, on ihastuttanut, vihastuttanut, naurattanut ja itkettänyt – näkökulmia on runsaasti – jo yli vuosisadan ajan. Yksi asia on varmaa: haitari ei ole jättänyt ketään kylmäksi mielipiteiltään.
Mutta, voiko haitarista harrastaa filosofiaa?
Mikä harmonikka oikein on? Miksi sitä soitetaan ja mitä sillä soitetaan? Mikä on sen paikka tänään ja miksi se on siellä? Pitäisikö sen olla jossain muualla? Tehdäänkö harmonikalla taidetta, kulttuuria vai politiikkaa?
Muun muassa näitä kysymyksiä on tämän allekirjoittanut pohtinut harmonikkakulttuurin parissa työskennellessään. Vaikka en ole soittanut itse instrumenttia, on sitä tullut kuunneltua satoja – ei, varmasti jo tuhansia – tunteja, ja tullut nautittua paitsi musiikin tuomasta virkistyksestä, muusasta, myös itse soittajien ja alan harrastajien välittömästä seurasta.
Heidän, jos keiden, kanssa on todella mielenkiintoista keskustella harmonikan monimuotoisesta maailmasta. Ikaalisten Puistofilosofia-festivaalin vetäjänä olen päässyt todistamaan omin silmin, millaisia luovuuden kipinöitä aihepiiriin vihkiytyneiden keskuudessa syntyy, kun he pääsevät keskenään vaihtamaan ajatuksiaan.
Syntyi visio Haitarifilosofiaa-keskustelusta.
Pitkään kypsynyt ajatus materialisoitui viime tammikuussa järjestetyllä Harmonikkaristeilyllä. Keskustelun vetäjiksi sain kaksi todellista tietäjää: Suomen historian dosentti Marko Tikka on paitsi tutkinut, ollut myös toimituskunnassa julkaisemassa teosta Suomen harmonikan historiasta.
Kapellimestari Raimo Vertainen on puolestaan tuttu harmonikkapiireistä paitsi opettajana, myös Kokkolan Talviharmonikka-tapahtuman isänä. Koossa oli siis tiukka kombinaatio harmonikan historiaa, teknistä, taiteellista ja kulttuurillista osaamista ja tietotaitoa.
Suuri hetki maailman ensimmäisen (?) Haitarifilosofiaa –keskustelun kohdalla koitti risteilyn jälkimmäisen päivän aamuna Baltic Princessin Iskelmäbaarissa. Paikalle saapui arviolta 20-30 hengen yleisö.
Iskelmäbaarin seesteinen ja lämmin tunnelma toimi erinomaisena taustana keskustelulle. Henkilöesittelyjen jälkeen ei kulunut hetkeäkään, kun olimme jo syventyneet harmonikan mielenkiintoiseen ja lukemattomia anekdootteja sisältävään maailmaan.
Instrumentin historiaan liittyy hurja määrä tarinoita. Asema suosikki-soittimena, anti-soittimena ja uutta renessanssia kokevana soittimena johdatti ottamaan kantaa myös sen poliittisuuteen vaikkapa diktatuurimaiden sotilassoittimena. Entäpä sitten 1800-luvun kansallis- ja työväenaate? Harmonikan voimin on muutettu yhteiskuntia.
Harmonikka on ollut niin suurten massojen kuin korkeakulttuurin instrumentti. Ja vaikka 1970-luvulta lähtien oli hetki, jolloin soitinta avoimesti mollattiin, on tilanne noista ajoista jo kovasti muuttunut. Harmonikka elää ja voi hyvin.
Oman lisänsä toi oiva yleisö, joka löysi erinomaisesti samalle aaltopituudelle alustajien kanssa. Kommentteja ja kysymyksiä esitettiin niin harmonikkakulttuurin tulevaisuudesta, soittamisen opettamisesta seuraaville sukupolville, kuin vaikkapa harmonikan olemuksesta eroottisena soittimena. Sen varjolla on menty naimisiinkin, kuten eräs hellyttävä yleisökommentti kiteytti.
Kaikkia nostettuja aiheita ei voi tässä valitettavasti käsitellä, ja keskustelua olisi jatkunut vaikka kuinka pitkään, ellei risteilyn seuraava ohjelma olisi uhannut tulla vastaan. Sekä alustajat että yleisö olivat tyytyväisiä. Oli mukava saada vilpittömiä ja kiitteleviä kommentteja, sekä toiveita, että tällaisia keskustelutilaisuuksia olisi jatkossa lisää.
– Ensi vuonna uusiksi, huikkasi tyytyväinen Marko Tikka tämän kirjoittajalle, puristaessamme kättä tapahtuman lopuksi. – Tämä oli todella mukava ja lämmin tapahtuma, totesi puolestaan Raimo Vertainen.
En voinut olla muuta kuin samaa mieltä herrojen ja yleisön kanssa.
Blogin kirjoittaja on Ikaalisten Puistofilosofia-tapahtuman järjestäjä.
Sinisten ajatusten hautausmaa 