Kerran talkoolainen, aina talkoolainen…

Sata-Häme Soi –juhlia ja Harmonikkaristeilyä on alusta lähtien toteutettu talkoolaisten voimin. Vuosikymmenien saatossa sadat vapaaehtoiset ovat osallistuneet omalla työpanoksellaan tapahtumien toteuttamiseen. Monelle talkoolaiselle juhlista ja risteilystä on jo tullut elämäntapa.

Tekninen vastaava Antti Sorri esittelee viime Harmonikkaristeilylle sijoittuvassa muistelossaan osallistuneita talkoolaisia ja heidän taustojaan. Vuosien saatossa toveruus on muuttunut ystävyydeksi, jossa yhteyksiä pidetään risteilyn ja juhlien muodostaman luonnollisen vuosikalenterin kautta.

Tekniikan sankarit, eli Milla Mäntylä (vas.), Juho Taalikka, Eetu Rytkölä, Antti Sorri ja Janne Kurula. Kuva: Janne Kurula.

Ei kai tässä sitten muuta. Turvallista matkaa, laivalla nähdään! Harmonikkaliiton puheenjohtaja Kimmo Mattilan lämminhenkiset toivotukset jäävät mieleen, kun valmistaudumme lähtemään Hanuritalon pihasta, Ikaalisista. Sisällä Hanuri-talossa on ollut vilskettä aamusta lähtien, kun iso talkoolaisten joukko on kokoontunut yhteen, pistämään kirjekuoriin risteilyn lippuja ja käsiohjelmia.

Suunta on kohti Turun satamaa ja Baltic Princessia. Järjestyksessä 28. Harmonikkaristeily alkaa reilun vuorokauden kuluttua, ja olemme menossa edeltävälle risteilylle rakentamaan konserttipaikkojen äänentoistojärjestelmiä.

Minä ajan, toteaa äskeisen jälkeen Juho Taalikka. Luovutan pakettiauton avaimet automaattisesti hänelle. Juho on ollut talkoolaisena vuosikymmenen niin Sata-Häme Soilla, kuin Harmonikkaristeilyllä. Tuona aikana hän on toiminut paitsi valo- ja ääni-teknikkona, myös istunut koko juhlaviikon auton ratissa, joten en epäile hänen ajotaitojaan. Lähinnä ihmettelen, miten hän jaksaa tehdä pitkiä päiviä ja olla aina yhtä pirteä. Ihailtava ominaisuus.

Nähdään satamassa, me tulemme sitten perästä päin, huudahtaa puolestaan Otso Pesonen. Jos Juho on pitkän linjan festariveteraani, niin on Otsokin. Hänellä risteilyjä on takana ennätysmäärä. Ensimmäisen kerran on ollut laivalla kapaloikäisenä. Satiksilla hän on toiminut erilaisissa ääni- ja valotehtävissä vuosikymmenen. Muistan hänet polvenkorkuisena johtojen vetäjänä Ikaalinen-salin tv-taltioinneista, ja nyt hän on suorittanut asevelvollisuuden. Rakkaasta harrastuksesta on kasvanut työ. Tänä kesänä festivaalit ympäri Suomea työllistävät nuorukaista. Otso lupaa poimia omaan autoonsa muut rakennusristeilylle lähtijät.

Turku näyttäytyy meille lumisateisen tammikuun kaamoksessa. Satamassa ryhmitymme laivaan menevien kuorma-autojen kaistalle ja ennätämme odottaa lähes tunnin, ennen kuin Baltic Princess ilmestyy näkyviin.

Turun kaamoksesta autokannen kirkkaisiin valoihin. Kuva: Antti Sorri.
Kuva Twitteriä varten. Tapio Koivuniemi (vas.) ja juho Taalikka peukuttavat. Antti Sorri kuvaa. Kuva: Otso Pesonen.

Purku autokannelta laivaan on nopea. Tiiviisti pakatut kuljetuslaatikot löytävät tiensä laivan keulassa sijaitsevaan Conference-tilaan. Henkilökunta toivottaa meidät lämpimästi tervetulleiksi. Kasvot ovat tulleet tutuiksi aiemmilta vuosilta, kavereitahan tässä jo ollaan. Baltic Princessin väki tietää, että tästä risteilystä on tulossa lämminhenkinen ja leppoisa, harmonikkakansan näköinen.  Puristamme toistemme kättä, risteilyemäntää on pakko päästä halaamaan.

Joukkoomme ovat nyt liittyneet Otson mukana kaksi muuta rakennusristeilijää. Anni Whiteland tuli alkujaan kesätyöntekijäksi festivaalitoimistolle, mutta jo vuoden jälkeen hän löysi itsensä teknisestä tiimistä. Välillä Anni kävi perustamassa perheen, mutta lasten tarpeeksi kasvettua palasi muutaman vuoden tauon jälkeen takaisin tiimiin. Sydän veti talkooporukan ja harmonikkahommien pariin.

Sympaattinen on myös rakennusristeilyn viides jäsen. Tapio ”Koippari” Koivuniemen tuntevat lukuisat Sata-Häme Soilla ja harmonikkaristeilyllä käyneet. Hän on se empaattinen ja itsestään aivan liian pientä numeroa tekevä vapaaehtoinen, joka lukuisten muiden ahertajien kanssa ei koskaan saa tarpeeksi arvostusta. En tiedä, miten tapahtumat pärjäisivät ilman hänen kaltaisiaan.

Ilta laivalla kulkee ruokailun kautta yökerhoon. Nähtävästi hauskaa on, sillä tämänkin kirjoittanut uskaltautuu tanssilattialle. Seuraavana päivänä tiimimme kokoontuu myöhäisen lounaan jälkeen palaveriin laivan henkilökunnan kanssa. Risteilyohjelma käydään huolellisesti lävitse, samoin tekninen rideri. Kysymyksiä ja huomioita esitetään. Kaikki näyttää olevan, kuten etukäteen on sovittu.

Tuntia ennen satamaan saapumista haemme kuljetuslaatikkomme Conference-tilasta, ja hajaannumme ympäri laivaa rakentamaan konserttipaikkoja yhteistyössä laivan äänimiesten kanssa. H-hetki on koittanut!

Kun laiva saapuu satamaan ja harmonikkakansa nousee alukseen, olemme loppusuoralla. Siirryn 5. kannen sisääntulon eteen ottamaan vastaan laivaan nousevia talkoolaisiamme. Ensimmäisenä havaitsen Eetu Rytkölän ja Juho Äijön, jotka auttavat roudaamaan legendaarisen Veikko Ahvenaisen tavaroita isossa rullakossa.

Laivan diskosta tehdään Tangoluola. Juho Taalikka (kesk.) rakentamassa äänentoistoa. Kuva: Otso Pesonen.

Tännepäin, huudahdan matkustajameren ylitse, ja kiiruhdan tervehtimään heitä. Eetu on yhtä vanha tekijä näissä kuvioissa kuin Otso. Kasvanut Sata-Häme Soin parissa. Toimistossa pitkään toimineella Sari-äidillä on  ollut vaikutuksensa. Rauhallisempaa haitariroudaria saa hakea. Välillä tuntuu, ettei mikään maailmassa saa häntä hermostumaan. En ihmettele, että opiskelukuvioissa ovat vahvasti mukana humanistiset aineet.

Juho on puolestaan ensimmäistä kertaa mukana. Harmonikkaristeilyn tunnelma on rock-musiikin parissa viettäneelle muusikolle uusi, mutta innoittava kokemus. Risteilyn aikana Juho kommentoikin useampaan kertaan kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa.

Antti, Antti! Joku huutaa nimeäni. Käännyn ihmismeressä, ja otan vastaan ison halauksen. Eetun tyttöystävä Milla Mäntylä on kanssa löytänyt laivaan. Yhdessä Eetun kanssa he muodostavat Piano Barin äänentoistomiehityksen. Eetu miksaa, Milla mikittää – ja tarvittaessa päinvastoin. Voiko pariskunnan tehtävänjako olla selkeämpi! Milla on ollut mukana talkoilemassa Eetun kautta heidän tapaamisestaan lähtien.

Jätän kolmikon jatkamaan matkaansa ja siirryn laivan diskoon tarkastelemaan Tangoluolan pystyttämisen edistymistä. Tapaan Juho Taalikan asentamassa kaiuttimia tanssilattialle. Seinät ovat saaneet kohdevaloista upean, tangolle ominaisen, kohtalokkaan intohimoisen punerruksen. Se saa jatkoa, kun huomaan tangoemännäksi lupautuneen Terri Kunnaskarin saapuneen paikalle. Upeaan mekkoon pukeutunut ilmestys tuli aikoinaan Ikaalisten käsi- ja taideteolliselle oppilaitokselle opiskelemaan, muun muassa harmonikanrakentajaksi. Siitä syntyi pysyvä suhde myös Sata-Häme Soihin, aluksi harmonikkamessujen tuottajana.

Soundcheck käynnissä. Antti Sorri, Otso Pesonen ja Janne kurula seuraavat keskittyneinä. Kuva: ByPetraUosukainen.

Halaamme lämpimästi. Terrille juontokeikka Tangoluolassa on uusi tuttavuus. Se ei kuitenkaan näy ulospäin, vaikka luulisi perhosia vatsasta löytyvän. Itsensä voittamisesta ja uuden oppimisesta on tässä hänen mukaansa kysymys.

Tieni vie tämän jälkeen laivan yökerhoon, Starlight Palaceen, jossa sali-isännän asemassa toimii Jouni Hanhikangas. Hänellä on takanaan pitkä talkoolaisen ura niin risteilyn kuin juhlien suhteen, tuntien kaikki kotimaiset harmonikkaorkesterit soittajineen. Puristamme lämpimästi kättä ja Jouni antaa minulle raportin sound checkin edistymisestä. Tiedän voivani luottaa häneen.

Nopea pyörähdys Piano Barissa osoittaa Eetun ja Millan olevan valmiita. Laivan keulassa sijaitsevassa Iskelmä Baarissa Otso on saanut rakennettua esiintymislavan kuntoon. Hänen apunaan toimii Janne Kurula, kahtena kesänä kunnostautunut Sata-Häme Soi-talkoolainen hänkin. Janne on nopea oppimaan, lisäksi kiinnostunut miksaamisesta. Otson ammattitaitoisella opastuksella hän kasvaa tämän risteilyn aikana äänimieheksi, joka voi vallan hyvin ottaa nappulat ja namiskat haltuunsa, Otson pistäytyessä jossain muualla.

Tärkeässä roolissa ovat myös Leila ja Tapani Rajala. Heidän Sata-Häme Soi -taustansa menee aivan festivaalin ensimmäisiin vuosiin, 1970-luvulle. Ja aina siitä lähtien ovat vilpittömästi halunneet olla mukana. Työkenttä on ollut tavattoman laaja: konserttien rakentamista, järjestyksenvalvontaa, lipunmyyntiä, stage managerointia, juontoja… Leila huomaa minut ja tulee juttusille. Antti, tästä se taas alkaa! Hymyilen leveästi, sillä mitä muuta voisin vastata: näinhän se on.

Sähköpianon jalat saavat kyytiä. Kuva: ByPetraUosukainen.

Ja sitten ohjelma pyörähtää käyntiin! Vuorokauden kestävä risteily imaisee mukaansa. Musiikkia, ihmisiä, tanssia, tunnelmaa, runsaasti kohtaamisia lukuisten tuttavien kanssa. Harmonikkaristeilylle, kuten Sata-Häme Soi –juhlille, tullaan paitsi nauttimaan musiikista, myös tapaamaan toisia. Puoliltaöinnristeily saavuttaa lakipisteensä: Neljä eri esiintymispaikkaa esittävät samaan aikaan hyvin erilaista harmonikkamusiikkia: perinteistä iskelmää, rokahtavampaa bilemusiikkia, tangoa, maailmanmusiikkia…

Tästä on hyvä ohjelma tehty, tätä on Harmonikkaristeily parhaimmillaan!

Hytissä ei ennätä käydä kuin kääntymässä, nukun sentään neljä tuntia. Seuraavan päivän aloitan haitarifilosofian merkeissä. Seurakseni saan historioitsija Marko Tikan ja kapellimestari Raimo Vertaisen. Keskustelu Iskelmä Baarin aamuisessa, seesteisessä tunnelmassa jättää hyvät fiilikset sekä meille, että yleisölle. Ensi vuonna uudestaan, toteamme hymyillen tilaisuuden jälkeen (Kts. haitari-filosofian jälkipohdiskelut TÄÄLTÄ).

Sunnuntain ohjelma etenee omalla painollaan. Myöhään iltapäivällä rupeamme purkamaan konserttipaikkoja. Tavarat löytävät tiensä kuljetuslaatikoihin ja ne roudataan Conference-tilan kautta autokannelle. Kaikki tapahtuu hyvässä järjestyksessä.

Jäljellä on kotimatka Ikaalisiin. Kyydissä on väsynyttä, mutta onnellista väkeä. Taas yksi onnistunut risteily, taas yksi hyvin toteutettu kokonaisuus. Pakettiauton purkaminen ja tavaroiden järjestely Ikaalisissa venyttävät kelloa uuden vuorokauden puolelle, mutta tältä porukalta se käy rutiinilla.

Kun tuttu ja henkilökohtaisesti rakas talkooporukka hajaantuu Ikaalisten yössä, eron hetkeä lievittää kaiken yhdessä koetun jälkeen tietoisuus siitä, että jatkoa on luvassa pian.

Ensi kesänä Sata-Häme Soilla taas nähdään…

Digimikserin namiskat ja nappulat luovat oikeassa valaistuksessa futuristisen vaikutelman. Kuva: Otso Pesonen.

***

Artikkeli julkaistu alunperin Haitari.fi -lehden numerossa 2/2019, jota tässä kovasti suositellaan luettavaksi mm. tulevan kesän 2019 Sata-Häme Soi -juhlien ohjelman esittelyistä. Artikkelin kirjoittaja ja tämän blogin pitäjä on toiminut vuosia teknisenä vastaavana Sata-Häme Soilla ja Harmonikkaristeilyllä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s