Kirja, jonka jokaisen täytyisi lukea – juuri nyt

David Wallace-Wells: Asumiskelvoton maapallo. Elämä lämpenemisen jälkeen. Otava 2019. 332 s.

Arvio: 4 / 5 tähteä

Kun on äskettäin käsitellyt peräti kahden artikkelin verran kaikkien aikojen kuuluisinta sarjamurhaajaa, voisi kuvitella seuraavaksi kirjoittavansa jostain vähemmän ahdistavasta aiheesta. Tarkoitus oli keventää tunnelmaa käsittelemällä viime kesän Puistofilosofia-viikolla runsaasti keskustelua aiheuttanutta huumorin ja naurun filosofiaa, mutta koska Otava päätti julkaista nopealla aikataululla amerikkalaisen toimittaja David Wallace-Wellsin suuren kansainvälisen suosion saavuttaneen bestsellerin Asumiskelvoton maapallo, päätin tehdä poikkeuksen.

Wallace-Wellsin teos on siksi tärkeä kansainvälistä huomiota saanut puheevuoro ilmastonmuutoksen vaikutuksista, että olisi ollut väärin olla käsittelemättä sitä täällä, vaikka itse aiheesta on tämän blogin yhteydessä puhuttu väsymiseen asti. Väsymys on myös allekirjoittaneen yleinen mielentila aihepiirin käsittelyssä tällä hetkellä, eikä syynä ole suinkaan äskettäin koetun marraskuun kaamos, jota lumettoman maan harmaus entisestään ravitsi, vaan Suomen ilmastokeskustelun ja harjoitetun ilmastopolitiiikan yleinen tila.

Edellistä ei pidä käsittää väärin. Suomessa keskustellaan ilmastonmuutoksesta – tai, pikemminkin ilmastokriisistä, jos asiaa käsittelee sen oikealla nimellä – enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2018 julkaistun kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n lohduttoman ilmastoraportin jälkeen keskustelu Suomessa nousi jälleen uudelle tasolle. Ilmastonmuutoksesta tuli kertarysäyksellä tärkein vaaliteema kevään eduskuntavaaleissa, ja se näkyi uuden hallituksen ohjelmassa erityisen korostetulla tavalla.

Kriisitietoisuuden lisääntyessä keskustelun sävy on saanut vahvan polarisoitumisen piirteitä. Viimeisempien mielipidemittausten mukaan puolet suomalaisista on huolestunut ilmastonmuutoksen vaikutuksista, ja on jopa viitteitä siitä, että osa kansalaisista olisi ruvennut vähentämään kulutustaan. Kuitenkin, lähes yhtä iso osa suomalaisista pitää ilmastonmuutoksesta johtuvaa uutisointia ja sen torjumiseksi tehtäviä toimenpiteitä ylimitoitettuina.

Edellinen polarisaatio on vaikuttanut politiikkaan. Kansalaisten kahtiajako on näkynyt paitsi opposition ja hallituksen välisenä jakona, myös hallituspuolueiden keskinäisenä nokkapokkana, jossa päästöjen torjuntatoimenpiteistä on tehty poliittista teatteria, pyritty kosiskelemaan äänestäjiä jopa hallitusohjelman vastaisilla ratkaisuilla.

Ilmastokysymyksen ratkaisun keskeisyydestä koko ihmiskunnan tulevaisuudesta huolissaan olevien joukossa tällainen vitkastelu on tuntunut todella turhauttavalta. Kun pitää mielessä, että elämme sivilisaatiomme jatkon kannalta kriittisiä vuosia, tuntuu polarisoitunut ilmapiiri ja poliittinen iltalypsy todella vastenmieliseltä ja epäeettiseltä, suurelta typeryydeltä.

Suomessa järjestettiin keväällä 2019 ilmastovaalit, joiden seurauksena uudessa hallitusohjelmassa sitouduttiin vähentämään tuntuvasti päästöjä. Onnistuttiinko siinä? Onnistutaanko kansainvälisesti? Aktivisti pitämässä kylttiä. Kuva: Lily.fi.

Kahtiajakautumisen sijasta tarvittaisiin ennennäkemätöntä yhtenäisyyttä ja yhteistyötä kaikkien kanssa. Miten ratkaista keskinäiset ristiriidat siten, että onnistuisimme sekä kansallisesti, että kansainvälisesti, saavuttamaan parhaan mahdollisen tuloksen? New York -aikakauslehden toimittaja David Wallace-Wellsin alkuperäisestä esseestä kirjaksi laajennettu Asumiskelvoton maapallo tulee siksi tärkeään aikaan. Olisiko teoksesta kirittäjäksi avaamaan vielä toistaiseksi ilmastokriittisten tai -välinpitämättömien lukijoitten silmät karmean todellisuuden hahmottamiseen?

Tähän on hyviä mahdollisuuksia. Wallace-Wells tunnustautuu ilmastonmuutoksen torjumisessa tavalliseksi länsimaiseksi kadunmieheksi, joka ei ole omaa hiilijalanjälkeään aikaisemmin ajatellut. Hän on myös alarmisti, jolle asiaan tarpeeksi perusteellisesti tutustuttuaan on selvennyt tilanteen katastrofaalisuus. Kirjan tarkoitus on havahduttaa lukijansa näkemään ilmastonmuutoksen lohduttomat lähitulevaisuuden vaikutukset, mikäli emme nopeasti ryhdy tekemään nopeita ja määrätietoisia, korvaavia liikkeitä.

Vaikka kirjan kirjoittaja on amerikkalainen toimittaja, ja sisältö laadittu erityisesti amerikkalaiselle yleisölle, Wallace-Wells käsittelee ilmastonmuutoksen vaikutuksia globaalisti. Liikkeelle lähdetään yleisistä perustotuuksista: Moderni ja vauras länsimainen kulttuuri ja sen teknologiset innovaatiot ovat seurausta fossiilisten polttoaineiden käytöstä, joka on mahdollistanut elämäntapamme rajun muutoksen viimeisen 200 vuoden aikana. Kuluneen puolen vuosisadan aikana lähinnä Yhdysvaltoja ja läntistä Eurooppaa koskenut elämäntapa on vähitellen laajentunut muun muassa Aasian suuriin valtioihin, Kiinaan ja Intiaan. Viimeisten joukossa mukaan on lähtenyt Saharan eteläpuoleinen Afrikka.

Näennäisesti mutkaton ja vaivaton elämäntapamme on rakennettu raskaalla hinnalla: Ilmastonmuutos on käynnistynyt ja havaitsemme nyt sen karmeat vaikutukset. Elinympäristöt ovat ruvenneet romahtamaan. Suurimpana syyllisenä ovat ilmakehään päästetyt kasvihuonekaasut, joiden vaikutus ilmastoon tulee vaikuttamaan satoja tai tuhansia vuosia. Huolimatta tieteen antamista varoituksista jo vuosikymmenien takaa, olemme jatkaneet kohtalokkaalla tiellä. Fossiilisten polttoaineiden kulutus on tällä hetkellä huipussaan. Peräti puolet koskaan ilmakehään päätyneistä päästöistä ovat peräisin viimeisen 30 vuoden ajalta.

Ja päästöt jatkavat edelleen kasvuaan, viime viikolla (25.11.2019) julkaistun YK:n ilmastoraportin mukaan peräti 1,5 prosenttiyksikköä vuodessa, kun niiden pitäisi Pariisin sopimuksen hengessä laskea seitsemän prosenttiyksikköä. Ristiriita on mieletön! Tänään 2.12. Madridissa alkaneen YK:n ilmastokokouksen yhteydessä pääsihteeri António Guterres (s. 1949) vetosikin jäsenmaihin osuvasti, haluammeko tulla muistetuksi sukupolvena, joka hautasi päänsä hiekkaan, kun maailma oli tulessa. Tutustumalla David Wallace-Wellsin teokseen, jokainen voi olla ehdottoman samaa mieltä pääsihteerin kanssa.

Vuonna 2018 maapallolla roihusi ennätysmäärä katastrofaalisia maastopaloja, kuten Kaliforniassa ja vuotta myöhemmin Australiassa. Syynä ilmastonmuutoksesta johtuva maaperän kuihtuminen. Tämä saavutettiin reilun astetta lämpimämmällä maapallolla. Millainen mahtaa tilanne olla puolitoista, kaksi tai kolme astetta lämpimämmällä planeetalla? Kuva: YLE / Justin Sullivan / AFP.

Wallace-Wells esittää kaksitoista erilaista näkulmaa siihen, miten ilmastonmuutos muuttaa tuntemaamme maailmaa. Jokaiselle näkökulmalle, kirjoittajan ryöpyiksi kutsumalle, on varattu oma, lyhyt käsittelykappaleensa, ja niissä toimittaja esittää uusimpaan tieteelliseen tietoon nojaten, millaisia vaikutuksia ilmastonmuutoksella odotetaan olevan tulevien vuosikymmenien aikana. Tarkasteltava ajanjakso yltää vuoteen 2100 saakka, sillä ajallisesti kauemmaksi ulottuvia tutkimuksia ei juuri ole.

Työ on tehty perusteellisesti. Harvemmin tulee luettua kolmisensataa sivua käsittelevää tietokirjaa, josta hyvin yksityiskohtainen viiteluettelo kattaa yli viisikymmentä sivua. Viitteitä on kaiken kaikkiaan 729, ja ne toimivat samalla kirjallisuussluettelona. Jälki on tarkkaa ja uusinta tieteellistä tutkimusta välittävää. Teoksen viimeiset viittaukset on tehty loppuvuodesta 2018, joten lukijalle on tarjolla ajantasalla oleva kattaus. Blogin ilmastokriittisille lukijoille tiedoksi: Wallace-Wells muistaa jatkuvasti tuoda esiin ilmastotutkimukseen sisältyvät epävarmuudet, suhtautuen kaikkeen ilmastotieteen nimissä tehtyyn tutkimusaineistoon aina hyvin kriittisesti, tietoa tarkasti punniten.

Tässä artikkelissa on turha lähteä purkamaan kirjassa esitettyjä karmeita tutkimustuloksia tarkemmin. Se jääköön lukijan tehtäväksi, joita toivottavasti on kirjan äskeittäisen julkaisemisen tiimoilta luvassa paljon. Tässä kuitenkin mainittakoon, että mikäli emme pysty rajoittamaan maailman keskilämpötilan nousua Pariisin sopimuksen tavoitteeseen – 1,5 astetta suhteessa esiteollisesta ajasta – sivilisaatiomme kyky sopeutua muuttuvaan maailmaan käy entistä haastavammaksi. Tällä hetkellä olemme menossa pikavauhtia helvettiin, yli kaksi, jopa kolme astetta lämpimämpään maapalloon vuoteen 2100 mennessä.

Jos katsoo kuluneen kalenterivuoden koruttomia ilmastouutisia, saa hyvän kuvan siitä, mitä reilun yksi astetta lämpimämmällä maapallolla tapahtuu. Yhä voimakkaammin lisääntyneet metsäpalot, tulvat ja hurrikaanit ovat pelottavaa esimakua siitä, millainen tilanne saattaa olla kaksi, saati sitten kolme astetta lämpimämmällä planeetalla.

Tämä on Wallace-Wellsin kirjan ydinviesti, jota hän väsymättä kierrättää erilaisen tutkimustiedon ja muiden, yhä lisääntyvien vitsauksien valossa: Ruoan tuotannon voimakas supistuminen; makean veden ehtyminen; valtamerien kuoleminen ja merenpinnan nouseminen; entistä viheliäisemmät ja tappavammat helleaallot; kulkutautien ja vieraslajien leviäminen uusiin elinympäristöihin; pakolaisuuden ja konfliktien eskaloituminen; ihmisyhteisöjen ”psyykkeen” ja kulttuurien romahtaminen…

Elinmahdollisuuksien ja resurssien niukkeneminen johtavat konflikteihin, joita ilmastonmuutoksen kiihtyminen lisää entisestään. Somalian pitkittynyt sisällissota käy esimerkkinä tästä. Kuva: Helsinginsanomat / FEISAL OMAR.

Ilmastonmuutoksen tuomien ongelmien lisäksi Wallace-Wells nostaa esiin useita muita ihmisen luomia ongelmia, kuten valtamerien muoviintumisen, sekä vallalla olevan maapallon kuudennen sukupuuttoaallon, joka tällä hetkellä tuhoaa lajeja vauhdilla, jollaiseen aikaisemmat, ihmistä edeltävät, joukkotuhot eivät ole pystyneet, ehkä dinosaurukset planeetalta pyyhkäissyttä asteroidin törmäystä lukuunottamatta.

Näiden lisäksi kirjan kolmannessa osassa nostetaan esiin kaleidoskooppisia kuvia ilmastonmuutokseen liittyvistä keskeisistä tekijöistä ja ihmisen kulttuurillisista suhtautumistavoista. Wallace-Wellsin käsittelyssä kuva ihmisestä ei ole järin ylevä: Maailmanlopun etiikkaa pohtiessaan hän esittää kuvan lajistamme zombeina, jotka vaeltavat kohti lopullista tuhoaan vailla myötätuntoa toisiaan kohtaan.

Edellisen pohjalta lukijalle muodostuu lohduton tulevaisuudenkuva, jossa ihmislajin olemassaolo on veitsen terällä. Antroposeeni on tosiasia. Kysymys kuuluu, miten lajina onnistumme selviytymään luomastamme kestämättömästä tilanteesta. Wallace-Wells tulee lukijaa lähelle, myöntäen itsekin, että kirjan lukeminen vaatii rohkeutta.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin perehtyneelle teos ei sisällä varsinaisesti mitään uutta. Johtuen aihepiirin yleisestä käsittelystä teosta voisi luonnehtia asiaan perehtyneen toimittajan pitkäksi reportaasiksi lukijoilleen. Teksti on helposti luettavaa ja kevyttä. Lukija ei tipahda ahdistavia kappaleita lukiessaan kärryiltä. Karut faktat tuodaan silmien eteen

Kritiikkiä tulee samasta syystä. Käsittelykappaleet on haluttu luettavuuden vuoksi pitää lyhyinä. Aiheesta olisi saanut irti paljon enemmän ja syvemmin kirjoitetun. Myös teoksen jälkipäässä tapahtuva kaleidoskooppinen pohdiskelu jää vain esittelyn tasolle. Wallace-Wells keskittyy kyllä mielenkiintoisiin aiheisiin, kuten teknologiaan, talouteen ja allekirjoittanutta eniten elähdyttäneeseen kollektiiviseen tarinankerrontaan ilmastonmuutoksen vaikuttamassa maailmassa.

Teoksen lähestymistapa on ihmiskeskeinen. Wallace-Wellsiä kiinnostaa ihmisen kohtalo. Hän tunnustaa alusta lähtien, ettei koe olevansa syväekologisesti ajatteleva.  Tämä tulee esiin jo teoksen nimestä Asumiskelvoton maapallo, joka vihjaa otsikollaan juurikin ihmiselle asumiskelvottoman maapallon mahdollisuudesta. Lähestysmistapa toimii varmasti suuren yleisön kohdalla. ”Viherpiipertäjä-asenne” kun tuntuu aiheuttavan monessa suurta närkästystä.

Edellinen johtaa pohtimaan kysymystä, josta ei puutu filosofisia ulottuvuuksia: Pitääkö tuhon ennustajan pyrkiä, länsimaiseen kulttuurihistoriaan niin lähtökohtaisesti kuuluneeseen eskatologisen perinteen tiedostaen, tarjoamaan ratkaisuja apokalyptisille näyille, jotka uskonnollisista näyistä irrotettuina sisältävät pahaenteisesti faktuaalista, kylmää tieteellistä kalkyylia? Tätä Wallace-Wells ei tee, yleispätevää hokemaa lukuunottamatta: Meidän on muututtava.

Ihmisten vaikutus biodiversiteetin romahtamisen kiihdyttämisessä on osoitus antroposeenin ajasta. Maapallon keuhkoina toimivia Amazonin sademetsiä poltetaan muun muassa karjatalouden lisäämisen vuoksi. Kuva: Voima.fi.

Omat oppimääränsä ilmastonmuutoksesta ja biodiversiteettiromahduksesta opiskelleelle Asumiskelvoton maapallo käy hyvänä kertauksena maailman nykytilasta, sekä tieteen viimeisimmästä ilmastotutkimuksesta A.D. 2019. Eniten kirjasta saa irti ilmastonmuutoksesta vähän tai ei lainkaan tunteva, joka haluaa näppärästi selvittää, mihin suuntaan nykymaailma on menossa. Kirjaa ei tule kuitenkaan suositelluksi ihmisille, joille jo olemassa oleva ilmastoahdistuksen käsittely saattaa tuntua ylivoimaiselta. Heidän toivon jo tehneen omat johtopäätöksensä ja ruvenneen toimimaan.

Edellisessä on myös Wallace-Wellsin teoksen sanoma, jossa on kaikesta ahdistavuudestaan huolimatta positiivinen lataus: Vielä ei ole liian myöhäistä toimia. Keinot ilmastokatastrofin välttämiseksi ovat olemassa. Myös näistä toimittaja lausuu muutaman mielipiteen, vaikka harmillisesti ei mitään konkreettisia keinoja niihin pääsemiseksi esitäkään.

Vastuu planeetasta on meillä kaikilla. Aikaa ei enää ole, olemme itseasiassa hirveästi myöhässä. Meillä on kuitenkin vielä mahdollista rajoittaa katastrofin vaikutus pienemmäksi, kuin Asumiskelvottomassa maapallossa esitetyt helvetilliset dystopiat.

Lopuksi erityiset kiitokset suomentaja Tarja Kontrolle ja teoksen käännöksen toimittaneelle toimittaja Jani Kaarolle (s. 1971) tarttumisesta tärkeään työhön uunituoreen tietokirjan suomentamiseksi ja tuomiseksi kotimaisen lukijakunnan saataville.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s