Harmonikkaristeilyllä järjestettiin jo toistamiseen Harmonikkafilosofiaa -keskustelutilaisuus. Baltic Princessin Iskelmäbaariin kokoontui sunnuntai-aamuna arviolta parisenkymmentä keskustelijaa pohtimaan puistofilosofi Antti Sorrin johdolla harmonikanrakentamisen metafyysisiä ulottuvuuksia.
Ensimmäinen Haitarifilosofiaa -keskustelutilaisuus järjestettiin Baltic Princessilla viime vuonna. Tuolloin keskusteluja käytiin historioitsija Marko Tikan ja kapellimestari Raimo Vertaisen kanssa haitarin olemuksesta yleisesti.
Nyt puhuttiin harmonikanrakentamisen ja instrumentin soittamisen herättämistä tuntemuksista. Yhdessä harmonikanrakentaja Viljo Mannerjoen ja Sibelius-Opiston lehtori Reijo Ahosen kanssa Sorri johdatti yleisön haitarin rakentamisen ja sen soittamiseen liittyvien perustavanlaatuisten, metafyysisten, kysymysten äärelle.
Liikkeelle lähdettiin harmonikan rakentamiseen liittyvistä pohdiskeluista. Mannerjoki toi esiin rakentamiseen liittyviä keskeisiä kriteerejä, kuten kielipenkkien rakenteen, eettisesti kestävien materiaalien käytön ja pintojen siisteyden.
Tunteet vaikuttavat soittimen valintaan
Reijo Ahonen puolestaan pohti syitä sille, millaisin perustein soittaja valitsee soittimensa. Kriteerien tuominen esiin oli haastava tehtävä, sillä soittimen valintaan vaikuttavat tekijät ovat pitkälti tunnepohjaisia, kuten esimerkiksi oman opettajan suositukset, tai vaikkapa tunne siitä, että soitin tuntuu käsiteltäessä hyvältä. Miksi se sitten tuntuu hyvältä, onkin jo vaikeammin vastattavissa oleva kysymys.
Yleisön joukosta nostettujen kysymysten pohjalta pohdittiin yleisesti harmonikkojen arvostusta soittimena. Sekä Mannerjoki että Ahonen olivat tyytyväisiä havaintoon, että kalliiden ja halvempien haitareitten välillä ei tunnu soittajien välillä vallitsevan kilpavarustelua. Harmonikkakulttuuri tuntuu tästä näkökulmasta käsin tarkasteltuna varsin tasa-arvoiselta.
Suomalainen harmonikkakulttuuri koettiin puolestaan eurooppalaisia sisaruksiaan konservatiivisemmaksi ja rauhallisemmaksi. Tämä näkyy muun muassa ulkomaalaisten julkaisujen ja mainosten rohkeammasta käsittelytavasta, jota luonnehdettiin hurjimmillaan jopa seksistiseksi.
Vilkasta ja innoittavaa keskustelua
Suomalaisen näppäinjärjestelmän korvaaminen esimerkiksi C-järjestelmään siirtymisellä aiheutti useita pohdiskeluja sekä alustajien, että yleisön välillä. Mannerjoki summasi pohdiskeluja huomiolla, että pitkällä aikavälillä siirtyminen integroisi Suomen paremmin EU-markkinoihin.
Entäpä sitten soittimen virallinen nimi? Pitäisikö sitä nimittää harmonikaksi, haitariksi vai hanuriksi? Kysymys jäi osittain auki, vaikka Ahonen toi esiin virallisen, 1980-luvulta peräisin olevan kriteeristön, edellä mainittujen termien käytölle.
Vilkasta ja innoittavaa keskustelua olisi jatkunut vaikka kuinka pitkään, mutta kuten edellisenäkin vuonna, aika tuli vastaan. Kahden ensimmäisen Haitarifilosofiaa -keskustelun pohjalta oli kuitenkin helppo todeta, että ensi vuonnakin risteilyllä pohditaan haitarin filosofisia ulottuvuuksia.
Mikä ihmeen puistofilosofi?
Saadakseen tähän vastauksen, on palattava ajassa taaksepäin Ikaalisiin ja Sata-Häme Soi -festivaalille kymmenisen vuotta sitten.
Elettiin heinäkuuta 2010. Jo pitkään Sata-Häme Soin järjestämisessä mukana ollut Sorri oli tullut vuosien saatossa vakuuttuneeksi, että pittoreskin Vanhan kauppalan kulttuurimaisemaan sopisi harmonikkajuhlan lisäksi toisenlainenkin kesätapahtuma, sellainen, jossa lähtökohtaisesti ei välttämättä musiikkia kuunneltaisi lainkaan.
Oulun yliopistossa filosofisen kärpäsenpureman kokenut Sorri marssi Ikaalisten kaupungin kulttuuritoimeen ja tiedusteli, olisiko heillä kiinnostusta toimia taustajärjestäjänä puistossa järjestettävälle tapahtumalle, jossa ihmiset keskustelisivat erilaisista asioista.
Kulttuuritoimessa innostuttiin ja loppu on historiaa. Heinäkuun 12. päivä Antti marssi Sata-Häme Soin Festivaalipuistona tunnettuun Ikaalisten Keskuspuistoon, mukanaan viltti ja piknik-kori. Ensimmäisen Puistofilosofia-viikon aikana paikalla kävi keskustelemassa 35 henkeä.
Vuosien saatossa Ikaalisten Keskuspuiston nurmikolla on nähty niin Kari Enqvistin kaltaisia luonnontieteilijöitä, kuin Jaakko Hämeen-Anttilan kaltaisia historioitsijoita. Lukuisa joukko ajattelijoita, tieteilijöitä, taiteilijoita, kirjailijoita ja muita esiintyjiä on jättänyt jälkensä Ikaalisiin.
Myös keskustelupaikkojen määrä on kasvanut. Keskuspuiston lisäksi filosofiaa on harrastettu Juhlatalo Rahkolan miljöössä, Ikaalisten kaupunginkirjaston edustalla sekä kyläravintola Bar No Namessa.
Viime kesänä Puistofilosofia-tapahtuma juhli 10. juhlavuottaan. Viiden päivän aikana 25 eri ohjelmanumerossa vieraili yli tuhat kävijää.
Viime vuonna Puistofilosofia rekisteröitiin yhdistykseksi, jonka tavoitteena on filosofian ja keskustelukulttuurin edistäminen. Vaikeaksi mielletty käsite filosofia on haluttu osoittaa vääräksi. Meistä jokainen harrastaa maailman ihmettelyä ja pohtimista sekä yksin, että toisten kanssa.
Artikkeli julkaistu alunperin Suomen harmonikkaliitto ry:n jäsenlehti haitari.fi:n numerossa 1/2020. Kirjoittaja työskentelee Ikaalisten Sata-Häme Soi -juhlilla ja järjestää Puistofilosofia-tapahtumaa.
Sinisten ajatusten hautausmaa 