Kiinan Chichuanin maakunnasta löytyneet terrakottahanuristit saavat pysyvän näyttelyn Ikaalisten harmonikkamuseosta

Peking / Reuters

Kiinan Chichuanin maakunnasta toissa vuonna esiin kaivetut terrakottahanuristit saavat pysyvän näyttelyn Ikaalisten harmonikkamuseosta. Näin päätti Kiinan kulttuuriministeriö neuvoteltuaan asiasta melkein vuoden Suomen Harmonikkaliiton, Sata-Häme Soin ja Ikaalisten kaupungin kanssa.

King-dynastian keisari Sirmakka I:n haudasta löydetyt terrakottahanuristit aiheuttivat löytymisensä yhteydessä suuren kohun kesällä 2018. Suljetusta hautakammiosta löytyi kaikkiaan yhdeksän terrakottasotilasta, kiinalaista savesta valmistettua keramiikkafiguuria, jotka näyttävät tapailevan jonkinlaista palkeilla varustettua soittopeliä.

Aluksi arkeologit olivat sitä mieltä, että soittopelit olisivat olleet joko muinaisia sateentekokoneita, tai pahojen henkien karkottamiseen tarkoitettuja paljepillejä. Vasta tarkemmat tutkimukset vahvistivat, että kyseessä todella oli muinainen haitari.

Sirmakka I:n tiedetään olleen musiikin suuri ystävä, jonka hovissa esitettiin jatkuvasti musiikkiesityksiä. Vaikka kaivauksissa ei muinaista haitaria ole vielä löydetty, vahvistavat terrakottahanuristit kiinalaisten olleen tälläkin saralla edelläkävijöitä. Keksiväthän he ruudin ja paperinkin ennen Eurooppaa, totesi asiasta varma Lontoon British Museumin muinaisten soittimien intendentti Mark Akordion taannoin kansainväliselle medialle myöntämässään haastattelussa.

Terrakottahanuristeille olisi ollut ottajia sekä Kiinassa että muualla maailmassa. Suomen Harmonikkaliitto, Sata-Häme Soi ja Ikaalisten kaupunki vetivät asiassa kuitenkin pidemmän korren. Kaksi vuotta jatkuneen lobbauksen päätteeksi Kiinan kulttuuriministeriö tuli vakuuttuneeksi, että juuri Ikaalinen on terrakottahanuristeille paras paikka.

Voitto ei tullut Ikaalisille ilmaiseksi. Terrakottahanuristien vuoksi Harmonikkamuseon vieressä sijaitsevan Ikaalisten Keskuspuiston nimi joudutaan muuttamaan Sirmakka I:n puistoksi. Puistoon on tarkoitus rakentaa kolmimetrinen Sirmakka I:ta kuvaava patsas, johon ikuistetaan King-dynastian keisari haitaria tapailemassa.

Olemme tästä tavattoman innoissamme, totesi Kimmo Mattila, Suomen harmonikkaliiton toiminnanjohtaja Reutersille antamassaan tiedotteessa. Terrakottahanuristit tulevat muodostamaan Ikaalisten harmonikkamuseon vetonaulan ensi kesän Sata-Häme Soin avajaisissa. Festivaalista ei tule puuttumaan kansainvälistä, orientaalia, tunnelmaa, Mattila päätti tiedotteen.

Kiinan Chichuanin hautakaivauksista löytyneitä terrakottahanuristeja. Kuva: Reuters.

 

Artikkeli julkaistu alunperin Sata-Häme Soin Facebook-sivulla 1.4.2020. ”Jutun” kirjoittaja työskentelee Sata-Häme Soi -festivaalilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s