Hallie Rubenhold: Viisi. Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit (The Five: The Untold Lives of the Women Killed by Jack the Ripper, 2019). Suom. Mari Janatuinen. Atena Kustannus 2020. 390 s.
Arvio: 4 / 5 tähteä
Viime vuosikymmeninä historiantutkimuksen nousevia trendejä ovat olleet toisaalta sukupuolitutkimuksen, toisaalta mikro- ja sosiaalihistoriallisen lähestymistavan hyödyntäminen. Viimeistään 1980-luvulta Suomenkin yliopistoihin perustetut sukupuolitutkimuksen (alkup. naistutkimus) maisteriohjelmat ja sittemmin professuurit ovat osaltaan vaikuttaneet käsityksiimme sukupuolten yhteiskunnallisista, kulttuurillisista ja historiallisista suhteista.
Yleinen historiankirjoitus, jonka traditiossa on painotettu historiankirjoitusta erityisesti valtioiden ja kansojen historiana on muuttunut yhä kasvavissa määrin suurista makrohistoriallisista kertomuksista kohti aikakausina eläineiden tavallisten ihmisten, yksilöiden, mikrohistoriallisia kertomuksia. Tällöin myös sosiaalihistoriallinen lähestymistapa on konkretisoitunut käsittelemään yksilöiden jokapäiväistä elämää kulttuurillisissa yhteisöissään, tapoineen, iloineen, suruineen ja haasteineen.
Kun edellä mainitut historiankirjoitusen suuntaukset yhdistetään käsittelemään kaikkien aikojen kuuluisinta sarjamurhaajaa, on luvassa takuulla mielenkiintoinen, ellei peräti ainutlaatuinen, tutkimus. Kirjoittajasta se ei ainakaan ole kiinni. Brittiläinen historioitsija ja kirjailija Hallie Rubenhold (s. 1971) on tutkinut erityisesti naisten historiaa ja sosiaalihistoriaa 1700- ja 1800-luvuilla. Hän nousi julkisuuteen kahdella teoksellaan The Covent Garden Ladies: Pimp General Jack and the Extraordinary Story of Harris’ List (2005), sekä The Harlot’s Handbook: Harris’s List (2008). Ne käsittelivät 1700-luvun puolivälistä eteenpäin julkaistua englantilaisten hienostoprostituoitujen almanakkaa, eräänlaista oman aikansa Sihteeriopisto -sivustoa, josta herrasmiehet saattoivat hakea tietoa lihallisia nautintoja tarjoavista ammattilaisista ja näiden erilaisista palveluista.
Prostituutio, seksuaalisuus ja naisten yhteiskunnallinen asema olivat teosten keskeisiä käsiteltyjä teemoja, jotka ovat kääntyneet myös BBC:n tuottamaksi tv-sarjaksi. Nyt Rubenhold palaa tematiikaltaan takaisin, keskittymällä Viiltäjä-Jackin uhreiksi joutuneisiin viiteen naiseen. Käsittelytapa on ripperologisessa – Viiltäjän murhia koskevan tutkimuksen – näkökulmasta kuitenkin siinä mielessä erilainen, että nyt ei pohdita murhia ja sarjamurhaajan henkilöllisyyttä, vaan keskitytään käsittelemään hänen uhriensa elämää.
Tässä blogissa on aiemmin käsitelty kaksiosaisessa artikkelissa Viiltäjä-Jackiksi kutsuttua sarjamurhaajaa, hänen rikoksiaan, spekulaatioita identiteetistä, sekä hänestä kirjoitettuja teoksia. Hallie Rubenholdin juuri ilmestynyt Viisi. Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit mainittiin, eikä syyttä. Englannissa viime vuoden syksyllä julkaistua teosta on arvioitu mediassa uudesta ja tuoreesta näkökulmasta, sukupuolihistoriallisena kertomuksena Viiltäjän uhreista. Se sai maineikkaan Baillie Gifford -palkinnon parhaasta ei-fiktiivisestä teoksesta, ja Rubenholdin aikaisemman tuotannon tapaan siitäkin on jo suunnitteilla oma tv-sarjansa. Atena Kustannuksen päätös suomentaa Viisi heti tuoreeltaan palvelee erinomaisella tavalla suomalaista lukijakuntaa, joten se ansaitsee tulla tässä arvioiduksi omana artikkelinaan.
Rubenhodin työ uhrien elämäkertojen kirjoittamiseksi ei ole ollut helppoa. Viidestä oletetusta uhrista (ei olla varmoja, kuinka monta naista Viiltäjä-Jack tappoi) tiedetään loppujen lopuksi varsin vähän. Sosiaaliselta statukseltaan he kaikki olivat yhteiskuntansa alinta kastia, työväenluokkaisesta tai talonpoikaisesta taustasta, jotka olivat viimein ajautuneet köyhyyden ja kurjuuden alarajoille. Valtaosa heitä koskevasta tiedosta löytyy lähinnä nimimerkintöinä erilaisista viranomaisten asiakirjoista, kuten syntymä- ja vihkitodistuksista, vuokratiedoista, väestönlaskijoiden merkinnöistä tai esimerkiksi köyhäintalojen, sairaaloiden ja yömajojen nimilistoista. Toinen tärkeä lähde ovat murhien jälkeen julkistetut oikeuden kuulemiset ja sitä seuranneen lehdistön tekemät haastattelut, joista varsinkin jälkimmäisissä on ollut nähtävissä paljon sensaatiohakuisuutta, väriteltyjä ja vääristeltyjä tietoja.
Edellä mainituista haasteista huolimatta Rubenholdin onnistuu koota sirpaleisista aineksista ehyt mosaiikki, viiden naisen elämäkerrat. Kattavia ne eivät lähdeaineiston puutteen vuoksi ole, mutta aukkokohtia varten Rubenhold turvautuu vahvimpiin taitoihinsa: laajaan sosiaali- ja kulttuurihistorialliseen tietotaitoon, sekä korkeatasoiseen narratiiviin, jonka ansiosta viktoriaaninen yhteiskunta herää eloon ja Viiläjä-Jackin uhrit saavat nimiensä ympärille oikeutettua väriä. Naisista kasvaa ihmisiä, subjekteja, joiden onnettomiksi päätyviä elämänkohtaloita seuraamalla lukija odottaa viimein väistämätöntä loppuratkaisua Whitechapelin pimeillä kujilla.
Prostituoiduiksi ei synnytä, prostituoiduiksi tullaan – ja sille on syynsä. Tämä ajatus kulkee lukijan mielessä halki kirjan, ja se konkretisoituu tutustuttaessa viktoriaaniseen maailmaan, johon naiset syntyivät, jossa he kasvoivat, menivät naimisiin, synnyttivät lapsia ja yrittivät tulla toimeen ahtaissa kulttuurillisissa normeissa. Sitä vaikeuttivat pitkäaikaiset, historiallisesti naiseen toisena sukupuolena liittyneet tavat ja uskomukset.
Syntyminen naiseksi 1800-luvulla tarkoitti automaattisesti vähemmän merkitykselliseksi ihmiseksi syntymistä, kun perheeseen syntyvät pojat. Naisen asema oikeudellisesti oli hyvin tarkkaan rajattu. Nykynäkökulmasta tarkasteltuna hän oli vailla vapauksia ja oikeuksia, tiukasti sidottuna omaan perhepiiriinsä. Mahdollisuus omaan talouteen ja ansaitsemiseen, tasavertaiseen kohteluun miesten rinnalla, uraan ja yhteiskunnan antamaan arvostukseen oli käytännössä suljettu. Perhesuunnittelua tai syntyvyyden rajoittamista ei alemmissa luokissa tunnettu, naiset tulivat useita kertoja raskaiksi, ja synnytykseen liittyi hengenvaarallisia riskejä.
Rubenholdin johtopäätökset ovat karuja: Viiltäjä-Jackin uhreilla ei alun alkaenkaan ollut mahdollisuutta menestyä elämässään. Tavalla tai toisella he tipahtivat oman yhteiskuntaluokkansa pohjalle, vaikka heitä ei voi syyttää yrittämisestä. Esimerkiksi murhaajan toisena uhrina pidetty Annie Chapman (1841 – 1888) pääsi alimman keskiluokan portaille, kartanonomistajan ajurin vaimoksi. Mary Ann Nichols (1845 – 1888) puolestaan sai aikakauden työväenluokkaisille tytöille harvinaisen etuoikeuden käydä koulua 15-vuotiaaksi, oppien muun muassa lukemaan ja laskemaan.
Edellä mainittu ei kuitenkaan auttanut heitä välttämään kurjia kohtaloitaan. Ristiriidat avioliitossa ja perheessä, alkoholisoituminen, taloudellinen ahdinko ja muut ongelmat kaatuivat naisten päälle. Rubenhold kuvaa eloisasti kurjuuteen liittyviä viktoriaanisen Englannin yksityiskohtia, perheensä menettäneiden naisten kamppailua köyhyyden kurimuksessa köyhäintaloineen, väliaikaistöineen, kerjäämisineen, alkoholi- ja sukupuolitautiparantoloineen ja maankiertämisineen – töitä, toimeentuloa ja majapaikkaa etsien, aina hyvin kohdennettuja Dickens -sitaatteja myöten.
Teoksen lopussa Rubenhold esittää perinteistä Viiltäjä-tutkimusta kohtaan kaksi mainitsemisen arvoista kritiikkiä. Ensimmäinen, ja kirjan teeman kannalta keskeinen kritiikki, koskee uhrien nimeämistä yleisiksi prostituoiduiksi jo reilun sadankolmenkymmenenvuoden ajan. Tällä Rubenhold viittaa jo murhien aikana sekä viranomaisten että lehdistön tekemään johtopäätökseen, että kaikki sarjamurhaajan uhrit olisivat olleet automaattisesti maksullisen seksin harjoittajia, vaikka kirjailijan mukaan pitäviä todisteita tästä on vain kahden uhrin kohdalla. Ruotsalaissyntyinen Elizabeth Stride (1843- 1888) oli ollut sukupuolitautisairaaloiden asiakas jo Göteborgissa asuessaan ja Mary Kellyna (1863- 1888) tunnettu, ehkä eniten huomiota saanut viides ja viimeinen uhri, oli aloittanut Lontoossa hienostopiirien prostitoituna, ennen epäselväksi jäänyttä siirtymistään Whitechapeliin.
Toinen liittyy Viiltäjä-Jackin mysteerin ympärille rakentuneeseen viihdeteollisuuteen, jota sivuttiin myös aiemmassa kirjoituksessa. Mahdollisesti kaikkien aikojen kuuluisimpana murhamysteerina Viiltäjä-Jackin raaoista rikoksista on kasvanut valtava bisnes. Murhaajan kuuluisaa nimeä kantavat lukuisat kirjat, elokuvat, sarjakuvat ja pelit. Hänen nimellään voi tilata opastetun kiertokävelyn Lontoossa ja juoda sen päälle murhaajan nimeä kantavia drinkkejä baarissa. Samalla hänen uhrinsa ovat Rubenholdin mukaan jääneet pitkälti nimettömiksi. Murha myy, uhreilla itsellään ei ole ollut merkitystä. Luodessamme romanttisen kuvan tuntemattomaksi jääneestä murhaajasta, pienennämme hänen uhrinsa ”vain” prostituoiduiksi. Erittäin kannattava liiketoiminta voi jatkua.
Edelliset kritiikit ovat jo ehtineet nostaa teosta kohtaan vastakritiikkiä. Rubenholdin selkeä asettuminen uhrien puolelle, hänen pyrkimyksenä esittää heidät alistettuina ja aikakauden kaltoin kohtelemina naisina, sekä argumentointi Viiltäjän myytin ympärillä rehottavasta bisneksestä on jo ennättänyt herättää pahennusta ilmiötä tutkivan ripperologien yhteisön varsin miehisessä kulttuurissa. Osa kritiikistä, erityisesti sosiaalisessa mediassa esitetty, on ollut pahimmillaan vastenmielistä naisvihaa. Osa argumenteista on ollut kuitenkin laadultaan rakentavia, ja mahdollisesti tutkimusta eteenpäin vieviä.
Aihepiiriin perehtyneet harrastelijat ja Viiltäjä-Jackin murhiin perehtyneet tutkijvat ovat hyvin selvillä, että todennäköisesti kaikki viisi Viiltäjän uhria turvautuivat jossain vaiheessa elämäänsä prostituution harjoittamiseen. Edellinen liittyy erittäin vahvasti heidän elämänsä viimeisiin hetkiin. Vaikka todistajalausunnot saattoivat olla ristiriitaisia, naiset nähtiin viimeisillä hetkillään miesten kanssa. Heistä useimmat löydettiin paikoilta, johon prostituoidut veivät asiakkaitaan pikaseksin harjoittamista varten. Tähän johtopäätökseen tulivat myös murhia tutkivat viranomaiset.
Rubenholdin esittämä kritiikki käy hyvänä esimerkkinä Viiltäjän rikoksiin liittyvän tietoaineiston vähyydestä. Koska todistusaineistoa ei ole riittävästi, johtopäätöksiä voi tehdä kummastakin näkökulmasta, puolesta ja vastaan. Siksi myös niin erilaiset, ristiriitaiset, teoriat Viiltäjä-Jackista ovat olleet mahdollisia. Edellinen pätee viiden uhrin elämäkertoihin. Rubenhold joutuu toistamiseen käyttämään sijamuotoja ”mahdollisesti”, ”todennäköisesti”, ”on luultavaa”, ”otaksuttavasti” jne. Ehkä eniten vapauksia hän ottaa vähiten tietoja omaavasta uhrista, Mary Kellysta, kehittelemällä tälle tarinan Pariisin ajoista. Kellyn tiedetään käyneen Pariisissa, mutta mitään muuta ei juuri tiedetä, ei esimerkiksi sitä, että hän olisi työskennellyt bordellissa, kuten Rubenhold olettaa.
Rubenholdin ansioksi on nostettava, että hän tarjoaa uuden näkökulman uhrien viimeisiin hetkiin: ulkona nukkumisen. Monet köyhät ja kodittomat olivat tottuneet varojen puutteessa viettämään yönsä ulkona tai hakemaan nukkumapaikan jostain suojaisesta sopesta. Tämän näkökulman voi teoriassa ylettää koskettamaan myös Viiltäjän uhreja, vaikka samaan syssyyn Rubenholdin tutkimukset tässä jäävät edellä mainitusta syystä roikkumaan ilmaan. Näkökulma on kuitenkin siksi uusi, että se toivottavasti johtaa ripperologien keskuudessa laajempiin pohdiskeluihin ja todisteiden keräämiseen.
Rubenhold kuvaa siksi tarkkaan naisen yhteiskunnallisesti heikkoa asemaa 1800-luvulla, että lukija jää pohtimaan hänen näkemyksiään naisten oletettua prostituution harjoittamista vastaan. Pakon edessä suoritettuun prostituutioon liittyy voimakas stigma, olkoonkin, että lukija teoksen luettuaan on valmis antamaan naisille täysin anteeksi heidän mahdollisen ”lankeamisensa”. Voi hyvin kysyä, oliko alkoholismin puolinelsonista kärsivillä naisilla muuta vaihtoehtoa?
Yritys käsittää Lontoon East Endin viheliäinen kurjuus saattaa olla nykylukijasta käsittämätöntä, onhan käytettävissämme yhteiskunnan luoma sosiaalinen turvaverkosto. Toisaalta käsitys modernista seksityöläisyydestä on muuttumassa. Kirjailijan aikaisemmat, edellä mainitut ansiot aihepiiriin tutustuneena tiedostaen prostituutiota olisi voinut käsitellä enemmänkin mielenkiintoisena vertailevana historiallisena tutkimuksena. Nyt aihe jää rajaamisen vuoksi lähinnä viimeisen luvun maininnaksi. Toisiko valmisteilla oleva tv-sarja tähän uusia näkökulmia? Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.
Annie Rubenholdin Viisi. Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit on ehdoton lisä ripperologiseen kirjallisuuteen. Se käy hyvänä yleisesityksenä viktoriaanisen Englannin alempien yhteiskuntaluokkien, erityisesti naisten, elämästä, sekä erinomaisena kunnianosoituksena ja jälkikirjoituksena maailman kuuluisimman sarjamurhaajan uhreille.
Sinisten ajatusten hautausmaa 