Frommille hommia

Jarno Hietalahti & Mika Pekkola: Terapiaa mielipuoliselle maailmalle. Erich Fromm ja radikaalihumanismin lupaus. Vastapaino 2019. 256 s.

Arvio: 4 / 5 tähteä

Frankfurtin koulukunnan jälkimaine on ulottunut laajalle. Max Horkheimerin (1895 – 1973) perustuman yhteiskuntatieteellisen ja filosofisen koulukunnan ajattelu sovelsi teorioidensa kehittelyssä erityisesti Karl Marxia (1818 – 1883) ja Sigmund Freudia (1856 – 1939). Koulukunnan jäsenistä historian lehdille paikkansa ovat jäädyttäneet muun muassa Theodor Adorno (1903 – 1969) ja Jürgen Habermas (s. 1929).

Frankfurtin koulukunnan ajattelijoista Erich Fromm (1900 – 1980) teki ehkä suurimman eron edellä mainittuihin. Hän ponnisti samasta alkulähteestä, Marxista ja Freudista, mutta missä toiset koulukunnan filosofit olivat erityisesti yhteiskuntatieteilijöitä, kiinnosti Frommia myös subjektiivisen ihmisyyden olemus. Se johti hänet pohtimaan ihmisyyttä ja ihmisenä olemista.

Frommin ajatteluun vaikutti hänen taustansa, joka teki siitä erityisen mielenkiintoisen seoksen: Hän syntyi ortodoksijuutalaiseen perheeseen, mutta käänsi myöhemmin selkänsä uskonnolliselle juutalaisuudelle. Hän vaikuttui aasialaisesta transsendentaalisesta ajattelusta, erityisesti buddhalaisuudesta, liittyen näin Arthur Schopenhauerista (1788 – 1860) lähteneeseen, buddhalaisesta ajattelusta vaikutteita saaneeseen länsimaisen filosofian traditioon.

Missä Schopenhauer oli sisäistänyt buddhansa lähinnä ihmiselämässä ilmenevinä kärsimyksinä, Fromm löysi elämäntavaksi laskettavasta mystiikasta henkisesti vahvistavia ja lohduttavia piirteitä. Hän kouluttautui freudilaiseksi psykoanalyytikoksi, mutta pyrki sitten irtisanoutumaan Freudin perinnöstä, kehittämällä sitä omaan suuntaansa, kuten useammat muutkin aikakautensa psykoanalyytikot. Näkemykset menivät ristiin myös Frankfurtin koulukunnan kanssa, josta Fromm sittemmin erosi.

Näennäisesti ristiriitaisinakin pidettävistä keitoksista syntyi korkealaatuista ajattelua. Psykologinen ja humanistinen pohjavire sai Frommin pohtimaan ihmisenä olemisen psykolgisia ulottuvuuksia ja soveltamaan psykoanalyyttisia aineksia yksilöiden asemasta koko yhteiskuntaa varten.

Lopputuloksena oli nykyisin jo klassikoksi katsottava humanistinen yhteiskuntakritiikki, jota Fromm esitti moderneja yhteiskuntia kohtaan, tehden pirullisen teräviä huomioita ihmisen mahdollisuuksista itsensä toteuttamisessa kapitalistismin ja kaiken alleen peittävän kaupallistumisen puristuksissa, muun muassa kulttuurin ja tekonologian saroilla.

Erityisen tärkeitä aiheita Frommille olivat rakkauden ja toivon käsitteet. Saksan juutalaisena hän oli joutunut todistamaan antisemitismin kasvua sekä emigranttina Yhdysvalloissa seuraamaan kaukana kotimaastaan toteutettua holokaustia. Toisen maailmansodan kauheudet saivat monet länsimaiset ajattelijat pessimisteiksi ihmisyyttä kohtaan. Henkilökohtaisella tasolla Frommia kosketti raskaasti vaimon itsemurha.

Vastoinkäymisistä huolimatta filosofi ei kuitenkaan koskaan luopunut toivosta maailman muuttamisesta paremmaksi, vaikka joutui toteamaan, ettei pystynyt aina elämään ajatustensa mukaisesti. Frommille usko ihmisyyteen ja ihmisen mahdollisuuksiin tekivät hänestä optimistin, joka uskoi yksilöissä ja yhteiskunnissa hiljalleen tapahtuvan positiivisen kehityksen mahdollisuuksiin. Tässä mielessä hän lähestyi ihmisen ideaalia pohtineita ajattelijoita, tuoden mieleen tässä blogissa hiljattain käsitellyn Senecan (n. 4 eaa – 65 jaa).

Erich Fromm vuonna 1974. Kuva: Müller-May / Rainer Funk. Wikipedia.

Frommin suurin suosio Suomessa ajoittuu 1960- ja 1970-luvuille, jolloin hänen teoksiaan käännettiin ahkerasti. Erityinen bestseller oli maailmalla yli 25 miljoonaa kappaletta myynyt Rakkauden vaikea taito (suom. 1956, 1970). Akateemisissa piireissä filosofin radikaalihumanistinen perusvire on säilyttänyt mielenkiinnon. Suurelle yleisölle Frommin maine on vuosikymmenien saatossa haalistunut.

Nyt tilanne korjautuu. YTT Jarno Hietalahden (s. 1984) ja FT Mika Pekkolan (s. 1979) yhteinen teos, Terapiaa mielipuoliselle maailmalle. Erich Fromm ja radikaalihumanismin lupaus esittelee 18 lyhyessä esseessä filosofin ajattelun pääpiirteitä ja vetää niistä kiehtovia kehityskaaria nykyaikaan. Tähän tutkijakaksikolla on erityisen hyvät mahdollisuudet: Kummankin väitöskirja on käsitellyt Frommia. Hietalahti itse on maailman ensimmäinen Erich Fromm Fellow (Tübingenin Fromm-instituutti).

Alussa suoritetun filosofin elämän esittelyn lisäksi esseekokoelmassa pohditaan frommilaisittain muun muassa humanismin radikaalisia ulottuvuuksia, vieraantumista ja tylsistymistä, itsemurhaa, teknologian ja nationalismin kritiikkiä, modernin kriisiä, rakkautta ja erosta sekä ateismia ja uskonnollisuutta. Jos edellä olevat aiheet kuulostavat jo lähtökohtaisesti Frommin ajatteluun kuuluvilta, soveltamista on harrastettu myös ajankohtaisten aiheiden, kuten perustulon sekä sukupuolisen ja seksuaalisen tasa-arvon alueilla.

Hietalahti että Pekkola tulkitsevat Frommin ajattelua tutkijan ottein ja vetävät siitä johtopäätöksiä tämän päivän ongelmiin. Henkilökohtaisesti tutkijoita lähellä olevia aiheita ei niitäkään kaihdeta, kuten artikkeli muusikko Jarkko Martikaisesta (s. 1970) frommilaisen humanismin ilmentäjänä todistaa. Fromm herää kiintoisalla tavalla eloon, vaikka kuolemasta tulikin tietokirjan julkaisun aikoihin kuluneeksi neljäkymmentä vuotta.

Teoksen luettavuuteen on panostettu. Käytetty kieli on selkeää yleiskieltä. Lyhyet esseet ovat melkein poikkeuksetta maksimissaan kymmensivuisia, joten kirjan voi lukea pienissä erissä, antaen ajatusten virrata vapaasti esseiden välissä. Vaikka kirjoittajia on kaksi, toimitustyössä on selvästi huomioitu kronologinen esittämistapa. Lukijaa ei päästetä matkan varrella eksymään.

Esseistisen ja yleisen lähestymistyylin johdosta kirja jakanee mielipiteissä lukijoita. Ensimmäistä kertaa Frommiin perehtyvät löytävät kirjasta eniten. Tutuiksi tulevat monet Frankfurtin koulukunnan keskeiset näkemykset, freudilaisen psykoanalyysin muunnelmat sekä erityisesti radikaalihumanistisen maailmankatsomuksen henki. Johtaako se uusiin ajatuksiin, ehkä toimintaankin, riippuu kuitenkin lukijasta. Humanisteille Frommin sanoma on varmasti tuttua.

Filosofian pitkässä historiassa ajattelun jättiläisillä on tapana välillä kadota unohduksiin, kunnes tekevät yllättävän come backin. Näin on käynyt Erich Frommin kohdalla. Hietalahden ja Pekkolan mukaan viime vuosien aikana maailmalla on ollut nähtävissä innostumista filosofin ajattelua kohtaan. Aktiivisen toivon käsitteestä muun muassa ilmasto- ja ympäristökatastrofeista, muukalaisvihasta ja räikeästä populismista kärsivällä planeetalla on tullut työkalu filosofisessa tutkimuksessa ja kirjallisuudessa. Radikaalihumanistisille näkökulmille on tilausta ehkä eniten sitten toisen maailmansodan.

Kirjoittajista Jarno Hietalahdelta ilmestyi pari vuotta sitten tietokirja Huumorin ja naurun filosofia (Gaudamus, 2018), jota on käsitelty tässä blogissa aiemmin. Tarkka lukija löytää esseistisestä ja helposti lähestyttävästä rakenteesta yhtymäkohtia kumpaankin teokseen. Niinpä valittua kirjallista metodia voi pitää kaikin puolin onnistuneena.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s