Uskonnonfilosofian keskusteleva klassikko

David Hume: Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta (Dialogues Concerning Natural Religion 1779). Suom. Tapani Kilpeläinen. niin & näin -kirjat 2015. 146 s.

Arvio: 5 / 5 tähteä

Ihminen ei voi elää ilman metafysiikkaa! Nämä Aldous Huxleyhyn (1894 – 1963) usein liitetyt laatusanat on hyvä pitää mielessä. Olevaisuutta ja sen perustavia syitä tutkinut filosofian haara on jo esisokraatikoiden ajoista lähtien pohtinut kysymyksiä maailman todellisesta luonteesta.

Vaikka metafysiikan kritiikissä on historian saatossa käytetty sellaisia käsitteitä kuin sekavuus, taikausko ja filosofinen hölynpöly, on se pitänyt puolensa aikakausien myrskyjä vastaan. Akateemisen metafysiikan tutkimuksella menee tänä päivänä hyvin. 1900-luvun puolivälin molemmin puolin tieteen ja filosofian piirissä vallinnut metafysiikan kritiikki on muuttunut yleiseksi arvostukseksi. Voi vallan hyvin sanoa, että näin kuuluu ollakin, onhan metafysiikka ensimmäinen filosofia, kuten tieteen isä Aristoteles (384 – 322 eaa.) ylpeänä julisti.

Eräs länsimaisen metafysiikan klassisempia – ja, ehdottomasti myös kiehtovampia – kysymyksiä on ollut kysymys Jumalan olemassaolosta. Aihetta on käsitelty systemaattiseksi muotoutuneessa teologiassa sen alusta lähtien. Monille ovat tuttuja esimerkiksi klassikon asemaan nousseiden kirkkoisien ja keskiaikaisten teologien jumaltodistukset, argumentoidut, järjen ylivertaisuudella muuratut yritykset selittää ensimmäisen liikuttajan, maailmanjärjestyksen synnyttäneen älyllisen olion, olemassaolo. Kuuluisimpia lienevät Tuomas Akvinolaisen (1225 – 1274) viisi jumaltodistusta (muutos-, syy-, kontingenssi-, olioiden arvojärjestys- ja tasapaino – argumentit), joiden pohjalta hän pyrki järjen keinoin todistamaan kaikkivaltiaan olemassaolon.

Se, miten nämä todistukset ovat aikojen saatossa väliin vakuuttaneet – tai jättäneet vakuuttamatta – jääköön tässä ajan ja tilan puutteen johdosta käsittelemättä. Sen sijaan kiehtovaan aiheeseen löytyy erinomainen klassikkoteos, jonka avulla lukija halutessaan voi suorittaa sukelluksen ihmismieltä niin suuresti askaruttaneen kysymyksen uumeniin.

Skottilaisen valituksen suurin symboli David Hume (1711 – 1776) tunnetaan erityisesti filosofina, joka vei John Lockesta lähteneen empiristisen filosofian suuntauksen luonnolliseen päätökseensä – samalla tuhoten sen. Bertrand Russellin (1872 – 1970) ”filosofiseksi kauhukakaraksi” nimittämän Humen ansioita oli myös teos, jossa hän pohti ansiokkaasti kysymystä voidaanko maailman vallitsevalle järjestykselle löytää järjellinen selitys.

Valistuksesta ja sen skottilaisesta versiosta riittäisi runsaasti puhuttavaa. 1700-luvulla filosofiassa ruvettiin pohtimaan luonnollisia syitä maailman olemassaololle. Edistysaskeleet tieteissä, koten kosmologiassa ja luonnontieteissä haastivat pitkän keski-ajan jälkeen valtaa pitäneet kirkolliset auktoriteetit. Skotlannin panos ajattelussa yleensä oli ainutlaatuinen. Maassa oli ajankohtaan nähden korkea lukutaito, hyvät yliopistot ja sen tutkijat olivat integroituneet hyvin kansainvälisten kontaktien kautta tieteen kysymyksiin ja niistä käytäviin keskusteluihin. Humen lisäksi jälkensä filosofiaan skoteista ovat jättäneet muun muassa valistusfilosofi Thomas Reid (1710 – 1796) sekä taloustieteisiin ”näkymättömän käden” lanseerannut moraalifilsofi Adam Smith (1723 – 1790).

Lieneekö edellisellä ollut omat ansionsa, että Hume uskaltautui kirjoittamaan aiheesta. Teosta ei kuitenkaan julkaistu hänen elinaikanaan. Englantiin liitetyssä Skotlannissakin kuolemanrangaistus jumalanpilkasta oli teoreettisesti voimassa aina 1800-luvun alkuun saakka. Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta ilmestyi kolme vuotta filosofin kuoleman jälkeen.

Jo kirjan otsikko, Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta, on mielenkiintoinen. Se viittaa järkeen ja ihmisen omien kykyjen pohjalle perustuvaa uskontoon, Raamatun ilmoitukseen perustuvan uskonnon vastapainona. Hume oli varmasti tietoinen, että otsikointi aiheuttaisi keskustelua, vaikka suhtautumisen muutos jo kummitteli horisontissa. Myös se tosiseikka, että filosofi oli aloittanut kirjan kirjoittamisen vuonna 1750, puhuu pitkästä ja harkitusta kirjoitusprosessista.

Edellinen tipahtaa suoraan lukijan koriin. Teksti on tarkoin hiottu, esittämiään ajatuksia kattavasti punnitseva ja eri näkökantojen välillä käytävän keskustelun upea klassikko. Sen ohella ehkä kiehtovinta Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta on sen rakenne. Antiikin filosofien suuntaan tehty kumarrus dialogimuodosta tekee lukemisesta oman nautintonsa, joka tyylillisesti on monia metafysiikkaa tai Jumalan olemassaoloa pohtivia teologisia esityksiä selvästi viihdyttävämpi, ja ehdottomasti selkokielisempi.

Kirjan päähenkilöinä toimivat kolme filosofia: Kleanthes edustaa ehkä puhtaimmin järjellisen, rationaalisen ja teistisen filosofian jumalkäsitystä. Hänelle Jumala tuntuu olevan pitkin keskusteluja ihmisjärjen selityskyvyn tavoittamattomissa oleva, maailman luonut tuntemattomaksi jäävä arkkitehti. Demea on puolestaan aristoteelinen teleologi, joka puolustaa oikeaoppisesti sanassa ilmoitettua Jumalaa – jopa järkevyyden kustannuksella.

Seurueen kolmas filosofi Filon on skeptikko, joka välillä käy lukijankin hermoille kaiken kyseenalaistavalla esitystavallaan. Tähtäimessä on erityisesti Kleanthes, mutta myös Demea saa välillä osansa. Vastavuoroisesti hän kyllä saa kuulla nihilistisestä ajattelustaan tovereiltaan. Kun miettii Humea itseään skeptisenä ajattelijana, lukija ei voi olla pohtimatta, paljonko Filonissa on Humea itseään. Ehkä hahmon ärsyttävyyden syyksi paljastuu skottilaisen filosofin kiero huumori?

Tapahtumapaikkana toimii Kleanthesin kirjasto, mikä onkin kirjastonhoitajana toimineelle Humelle luonnollinen paikka. Keskustelujen todistajana ja muistiinpanijana toimii muuan Pamfilos, joka teoksen johdannossa kirjoittaa ystävälleen Hermippokselle, mainiten kirjoittaneensa mielenkiintoisten keskustelun sisällöt tarkasti muistiin. Lähtökohtaisesti kaikki kolme filosofia tunnustavat virallisesti uskovansa ilmoituksen Jumalasta. Tästä lähtökohdasta alkaa dialogia ja pohdiskeluja pursuava nippanappa vajaa puolitoistasataa-sivuinen metafyysinen seikkailu.

Onko Jumalan olemassaolo mahdollista käsittää järjellä? Onko ympäröivä maailma osoitus kaikkivaltiaan olemasssaolon puolesta vai sitä vastaan? Voiko Jumalan luomistyötä tarkastelemalla ymmärtää jotain hänen ominaisuuksistaan, jopa luonteestaan? Miten käsittää Jumala äärettömien ominaisuuksien haltijana, vai onko sellainen ylipäätään mahdollista? Onko Jumala koettava yhtenä substanssina vai lukemattomien substanssien kokonaisuutena? Muun muassa tällaisiiin kysymyksiin filosofikolmikko pyrkii hakemaan vastauksia, mutta sellaiset taitavat jäädä pikemminkin ilmaan heitetyiksi kiehtoviksi kysymyksiksi, kuten filosofian luonteeseen kuuluu. Lisämausteensa tuovat filosofien välillä käytävät herkulliset väittelyt.

Teos on jaettu kahteentoista lyhyeeseen, mutta sitäkin tiiviimmin kirjoitettuun osaan. Jokainen osa on jaettu lisäksi numeroituihin kappaleisiin, joten halutessaan lukija voi kirjata argumentteja ylös omiin muistiinpanoihinsa tai kommentaareihinsa. Jokainen osa käsittelee yleensä yhtä suurempaa kysymystä ja valmistaa dialogia pikkuhiljaa kohti seuraavassa osassa käsiteltävää kysymystä.

Kirjan rakenteesta seuraa sellainenkin mahdollisuus, että jos kiinnostusta aihepiiriin lähiympäristöstä löytyy, voi teosta käyttää filosofisen lukupiirin järjestämiseen. Mikä olisikaan ylevämpää kuin keskustella hyvällä porukalla Jumalan olemassaolon mahdollisuudesta!

Aate- ja oppihistoriallisesti tarkasteltuna Hume paljastuu aikakautensa ihanteiden mukaiseksi klassisen sivistysihanteen sisäistäneeksi ajattelijaksi, joka on pyrkinyt käsittelemään runsaasti erilaisia Jumalan olemassaolosta ja sitä vastaan käytyjä puheenvuoroja antiikista keski-ajan kautta uudelle ajalle. Mukaan on tuotu myös uuden ajan alussa tapahtuneita merkittäviä luonnontieteellisiä kysymyksiä, kuten esimerkiksi kopernikaaninen (aurinkokeskeinen) kosmologia ja sen ihmisen ainutlaatuisuuden kosmoksen keskiöstä vienyt empiirinen todistus.

David Humen Keskusteluja luonnollisesta uskonnosta on omassa kategoriassaan upea uskonnonfilosofian klassikko, joka aihepiiriin liitetyn vaikeuden vuoksi soveltuu selkeän rakenteensa vuoksi erinomaisesti kaikille uskonnonfilosofiasta, metafysiikasta ja teologisesta jumalan olemassaolon pohdiskeluista kiinnostuneille. Suomentaja Tapani Kilpeläinen (s. 1974) on lisännyt loppuun kätevän ja kattavan viiteluettelon, jossa teoksessa viliseviä käsitteitä ja ilmiöitä selitetään kiitettävästi.

Suomalaisen filosofian kentällä David Humen ajattelun tutkimisessa on kunnostautunut erityisesti FT Jani Hakkarainen (s. 1975). Tässä hän on alustamassa yleisöä kesän 2021 XI Puistofilosofia-viikolla Ikaalisissa. Käsiteltävänä aiheena yleisöä suuresti kiinnostanut metafysiikka. Humen klassikkoteostakin keskusteluissa sivuttiin. Kuva: Jussi Keskitalo. Blogin kirjoittaja on Puistofilosofia-viikon järjestäjä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s