Luonto by Ralph Waldo Emerson
My rating: 5 of 5 stars
Kaksi vuotta sitten Akateemisen kirjakaupan alennuslaarista mukaan lähti yhdysvaltalaisen filosofin, Henry David Thoreaun (1817 – 1862) vastikään suomennettu Walden – Elämää metsässä. Tätä ympäristöfilosofian klassikkoa luin ahmien ja vakuutuin sen asemasta amerikkalaisen romantiikan ajan luontokäsityksen suurena esikuvana, myöhemmän ympäristöfilosofian ja viimeaikaisen downshiftaus -ilmiön innoittajana. Ja innoitti teos myös allekirjoittanutta, joka rupesi pitkästä aikaa haaveilemaan omasta mökistä metsän siimeksessä, pienen järven rannalla…
Waldenin kääntäjän Antti Immosen ansioitunut työ oli kuitenkin alkanut jo vuosikymmentä aikaisemmin, vuonna 2002, kun hänen suomentamanaan julkaistiin Thoreaun innoittajan, toisen yhdysvaltalaisen filosofin ja runoilijan, Ralph Waldo Emersonin (1803 – 1882) niin ikään ympäristöfilosofiaa käsitellyt runollinen, metafyysisiäkin ulottuvuuksia sisältänyt lyhyt tutkielma Luonto (Nature, 1836). Sen merkitys edellä manitun Thoreaun klassikolle on Immosen teoksen ansiokkaassa esipuheessa tehtävän selonteon mukaan ratkaiseva. Emerson asui melkein viisikymmentä vuotta Concordissa, Uudessa Englannissa. Hänen ystäväpiiriinsä kuului luonnosta kiinnostuneita romantikkokirjailijoita, kuten Samuel Coleridge (1772 – 1834) ja Thomas Carlyle (1795 – 1881), joihin kirjailija oli tutustunut Euroopan matkoillaan. Samana vuonna kun Emerson julkaisi Luonnon, Concordiin muutti myös Thoreau, joka muun muassa Luonnon innoittamana muutti vuonna 1845 metsään, rakensi mökin ja kirjoitti kokemuksistaan Waldenin. Filosofien läheistä ystävyyttä symboloi mökin sijainti Emersonin mailla.
Siinä, missä Thoreau omassa teoksessaan keskittyy noin kaksi vuotta metsässä viettämänsä yksinkertaisen elämäntavan romanttiseen kuvaamiseen, Emersonin Luonto on pikemminkin filosofinen tutkielma ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta. Kirjan merkitystä lisää, että se on ilmestynyt yli kaksikymmentävuotta ennen Charles Darwinin (1809 – 1882) Lajien syntyä (1859). Lukija ei siis törmää naturalistiseen evoluutio -ajatteluun, vaan sitä edeltävään saksalaisen idealismin ja romantiikan luomaan, sielullisuutta painottaneeseen luontokuvaan. Luonnon ja ihmisen kehitys nähtiin ennen kaikkea henkisenä, jonka taustalla vaikutti Jumalan suuri suunnitelma. Esikuvina Emersonille toimivat aikakauden saksalaisen idealismin ”raskassarjalaiset”, Fichte, Kant, Schelling ja Hegel. Antiikista Platon ja tämän seuraaja, uusplatonismin luoja Plotinos, olivat niin ikään Emersonille tärkeitä innoittajia.
Luonnon tutkielmallinen rakenne tulee esille jo sisällysluetteloa selailemalla. Kahdeksan käsittelylukua alkavat julistuksella luontoon hakeutumisen välttämättömyydestä ihmiselle, saavat jatkoa luonnon esteettisellä teorialla, jossa painotetaan erityisesti muotoa, henkisyyttä ja luonnon tarkastelua järkeä vastaan Jumalan suurena työkenttänä ja huipentuvat mielestäni todella mielenkiintoiseen kieliteoriaan, jossa Emerson pyrkii osoittamaan luonnon ja käytetyn kielen välisen yhteyden. Kuin luonnostaan, mieleen nousee myöhempi analyyttinen filosofia ja esimerkiksi Ludwig Wittgensteinin (1889 – 1951) kuuluisat kielipelit! Omat käsittelylukunsa ovat saaneet myös luonnosta oppiminen sekä siitä välittyvä idealismi ja henki, joiden avulla Emerson pyrkii kiteyttämään Jumalan luonnossa ihmiselle tarjoamaa suurta suunnitelmaansa.
Luonto sijoittuu ajallisesti taitekohtaan, jolloin ihmisen luontosuhde muuttui. 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun välissä luonnontieteellinen tietämys ja tekninen kehitys kasvoivat nopeasti. Höyrykoneen käyttöönoton myötä teollinen vallankumous käynnistyi. Aikakauden filosofien keskuudessa kehitys nähtiin voittopuolisesti positiivisena. Ihmisen koettiin nyt pystyvän muokkaamaan rajoittamattomina pidettäviä luonnonvaroja. Vauraus läntisessä maailmassa kasvoi. Luonnolle ruvettiin näkemään yhä enenemissä määrin esteettisiä merkityksiä. Vuosituhansia jatkunut taistelu villiä luontoa vastaan katsottiin päättyneeksi ja nyt metsään saattoi mennä muutenkin kuin ravinnon hankkimisen vuoksi.
Edellä mainittu näkyy Luonnon sivuilla. Emersonille ihmisen suhde luontoon on dualistinen: Se näyttäytyy paitsi mystishenkisenä hiljentymisen tyyssijana, jossa ihminen pyrkii täydellistämään itseään, myös ihmiselle tarkoitettuna loppumattomana raaka-ainevarastona. Luonnontieteen ihailu ja päämäärät, kuten kaikenlaisen luonnon selittävän yhtenäisteorian esiin tuominen tai Concordin lävitse kulkevan rautatien mainitseminen selkeänä, valtaisana edistysaskeleena, kiteyttävät hyvin ajan hengen. Emersonin kirjoituksessa puhuu ihminen, joka uskoo loistavaan tulevaisuuteen. Iduillaan on jo nähtävissä tuleva positivistinen ajatussuunta, järkeen ja tieteeseen luottavan ihmisen prototyyppi, joka hallitsee luontoa ihmisen parhaaksi. Ajatussuunta koki sittemmin lopun ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa, kun teknologia oli valjastettu ihmisten mahdollisimman tehokkaaseen tappamiseen. Toisen maailmansodan jälkeen syntynyt moderni ympäristöliike toi puolestaan esiin luonnon yksipuolisen hyödyntämisen mukanaan tuomat valtavat ongelmat.
Emersonilaista luontosuhdetta ei pidä kuitenkaan tulkita edellä mainitun perusteella liian mustavalkoiseksi. Luonnon ihailua painottavat kannanotot ovat Luonnossa siksi superlatiivisia, että filosofin voi jälkiviisaasti kuvitella kannattaneen mieluummin biodiversiteetiltään runsasta luontoa ja vastustavan jopa aikakautensa moderniteetin esikuvan – rautatien – vetämistä ihan joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Antti Immonen painottaa Emersonia tulkittaessa erityisesti itsehillintää luonnon hallinnan välineenä. Vain nöyrtymällä luonnon edessä ihminen voi toivoa käyttävänsä sitä oikein – ja viisaasti.
Thoreaun Walden on varmasti monelle tuttu. Jos kyseinen kirja on tullut luetuksi, voi Luontoa suositella ikään kuin täydentäväksi esipuheeksi. Mikäli Walden odottaa vielä vuoroaan, käy Luonto erinomaisesta johdatuksesta magnus opukselle. Teokset täydentävät toinen toisiaan ja luovat lukijalleen kuvan erään, jo kadonneen aikakauden, luontoajattelusta, johon kiihtyvän ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisen vuoksi meidän olisi enemmän kuin syytä tutustua uudelleen.
Sinisten ajatusten hautausmaa 