21. lokakuuta vuonna 2015, kello 16.29…

Back_to_the_FutureKaltaisteni kasarikakaroiden, videonauhurin ja Commodore 64 -kotitietokoneiden parissa eläneiden, lapsuus pitää sisällään kolme elokuvatrilogiaa, jotka ovat johdattaneet meitä aina 2010-luvulle saakka. Ne ovat Tähtien sota-, Indiana Jones– ja Paluu tulevaisuuteen -trilogiat. Viimeksi mainittu viettää tulevana keskiviikkona, 21. lokakuuta 2015 kansainvälistä Paluu tulevaisuuteen -päivää. Mutta, mistä kaikessa on oikein kysymys? Seuraavassa aikalaistodistajan muisteloita juhlapäivän kunniaksi.

Robert Zemeckiksen (s. 1952) ohjaaman ja yhdessä Bob Galen (s. 1951) kanssa käsikirjoittaman trilogian ensimmäinen osa ilmestyi valkokankaille vuonna 1985. Elokuva kertoo Kalifornian Hill Walleyssa asuvan McFlyn perheen tarinan. Perheen isä George McFly on elämässään ja avioliitossaan epäonnistunut perheenisä, jota vanha kouluaikainen tuttavuus Biff Tannen jatkuvasti alistaa esimiehen asemansa turvin. Perheen poikaa, Marty McFlyta, kyseinen kyykyttely tietysti ahdistaa. Kohtalo puuttuu peliin Martyn sekopäisenä pidetyn professoriystävä Emmet ”Doc” Brownin keksimän aikakoneen muodossa. Marty joutuu kiskaistuksi vuoteen 1955 ja päätyy peukaloimaan tuolloin teini-ikäisten vanhempiensa kohtaloita, vaarantaen siinä samassa myös itsensä ja perheensä tulevaisuuden.

Tieteisfantasiaa, seikkailua ja komediaa sisältänyt Paluu tulevaisuuteen oli maailmanlaajuinen menestys ja tuotti lippuluukuilla lähes 400 miljoonaa dollaria. Marty McFlyta esittäneestä Michael J. Foxista (s. 1961), joka oli yleisölle tuttu tv-sitcomista Perhe on paras, elokuva teki yhdessä yössä tähden. Fox tuli rooliin viime hetkellä, sillä rooliin oli jo pestattu eksentrisistä rooleistaan sittemmin tunnetuksi tullut Eric Stoltz (s. 1961). Myös C. Thomas Howell (s. 1966) oli ehdolla, mutta päätyi viimein tekemään kulttiklassikkoa Liftari. Mutta, se on kokonaan toisen – joskin kiinnostavan – tarinan aihe…

Emmet "Doc" Brown ja Marty McFly (Christopher Lloyd ja Michael J. Fox) aikakonetta testaamassa.
Emmet ”Doc” Brown ja Marty McFly (Christopher Lloyd ja Michael J. Fox) aikakonetta testaamassa. Kuva: Universal Pictures.

Huippumenestyneen elokuvan jatko-osia jouduttiin useasta eri syystä odottamaan useampi vuosi. Kakkos- ja kolmos-osat kuvattiin yhtä aikaa ja ne muodostivat nyt trilogiaksi kasvaneen elokuvakokonaisuuden, johon rakennettiin selkeä tarinankaari ja lopetus. Paluu tulevaisuuteen II sai ensi-iltansa 1989. Siinä Marty joutuu matkustamaan vuodesta 1985 vuoteen 2015, pelastaakseen vielä syntymättömien lapsiensa tulevaisuuden. Arkkivihollinen Biff saa kuitenkin Martyn tekemän virheen vuoksi käsiinsä välineet kohtalon kääntämiseksi. Marty joutuu tilanteen korjatakseen matkaamaan uudestaan vuoteen 1955. Jännittäviä ja huipaisia hetkiä on luvassa kun aikaparadokseja välttääkseen Marty joutuu väistelemään vuoden 1985 toista minäänsä, ykkösosassa vuoteen 1955 singahtanutta Marty McFlyta.

Kolmannessa osassa Marty matkustaa vuoteen 1885 pelastaakseen ystävänsä Docin varmalta kuolemalta villissä lännessä. Vuonna 1990 ensi-iltansa saanut Paluu tulevaisuuteen III ei pääse aivan edeltäjänsä tasolle, mutta tarjoaa kelpo finaalin jo osittain pitkäksi venähtäneelle tarinalle. Mielenkiintoista on Docin, analyyttisen mutta hajamielisen, tiedemiehen rakastuminen kyläkoulun opettajaan. Docia näytelleen Christopher Lloydin (s. 1938) ensimmäinen suuteleminen valkokankaalla tapahtuu romanttisesti tähtitaivaan alla, Jules Vernen (1828 – 1905) tieteisklassikoista keskusteltaessa. Ja mikäs sellaista romanssia on seuratessa, kun vastapelurina toimii aina yhtä ihana Mary Steenburgen (s. 1953). Se saa vannoutuneen kyynikonkin uskomaan rakastumiseen ensisilmäyksellä.

Merkille pantavaa on, että alussa mainitut kaksi muuta mainittua trilogiaa ovat jo saaneet jatko-osansa, mutta Paluu tulevaisuuteen jäi tekijöittensä lupausten mukaisesti kolmiosaiseksi. Vielä 1990-luvun puolivälissä lehtien otsikkotasolla pyöri villejä huhuja mahdollisesta nelososasta, mutta Michael J. Foxin sairastuminen parkinsonin tautiin vaimensi uutiset lopullisesti.

Syitä elokuvatrilogian suosiolle on varmasti useita. Mielikuvitusta kiihottava aikamatkailu ei tietenkään ollut uusi idea, mutta Zemeckiksen ja Galen lopputulosta voi pitää modernina kunnianosoituksena H.G. Wellsin (1866 – 1946) ja Jules Vernen kaltaisten tieteis- ja fantasiakirjallisuuden alkuaikojen pioneereille. Aikakoneena toimiva, ruostumattomasta teräksestä valmistettu DeLorean, on tekijöiden itsensä mukaan ”tyylikäs” kunnianosoitus tieteiskirjallisuuden mitä moninaisimmille aikamatkustushärveleille, vaikka toki irlantilaisen autoteollisuuden surullisenkuuluisalle floppituotteelle siinä samalla sydämellisesti irvaillaan.

Lieneekö Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan ansiota, mutta ruostumattomasta teräksestä valmistetusta DeLorean-urheiluautosta maksetaan tänä päivänä hyvin keräilijöiden keskuudessa. Kuva: Wikipedia.
Lieneekö Paluu tulevaisuuteen -elokuvasarjan ansiota, mutta ruostumattomasta teräksestä valmistetusta DeLorean-urheiluautosta maksetaan tänä päivänä maltaita keräilijöiden keskuudessa. Kuvassa aikakoneena toiminut versio Kuva: Wikipedia.

Aikamatkailukertomuksiin liittyvä paradoksaalisuus, aikamatkaavan subjektin vaikutus tulevaisuuden (ja menneisyyden) tapahtumiin, oli varmasti toinen elokuvan suosioon vaikuttanut tekijä. Elokuvan tekijöiden sanomana oli heti alusta lähtien yksilön omien ratkaisujen vaikutus omaan elämään ja sen kohtaloihin. Elokuvassa tämä on viety äärimmilleen, kun Marty joutuu perhettään pelastaessaan hyppimään ajassa niin eteen kuin taakse päin, erilaisia tekojaan – tai tekemättä jättämisiään – korjatessaan.

Edelliseen sisältyy samalla mielenkiintoinen kuriositeetti, sillä amerikkalaista oman onnensa seppä -ajattelua ja menestyjät vs. epäonnistujat – asetelmia korostanut elokuva sai kovaa kritiikkiä Marty McFlyn isää näytelleen Crispin Gloverin (s. 1964) toimesta. Yhteiskunnallisesti kantaa ottavan Gloverin mielestä Paluu tulevaisuuteen heijasteli reaganilaisen amerikan mielipideilmastoa, jossa huonosti menestyville irvaillaan ja heidän olemassaolonsa melkeinpä kokonaan kielletään. Näyttelijä kävi jo ensimmäistä elokuvaa kuvattaessa aiheesta kriittistä keskustelua nähtävästi republikaani-puolueen suuntaan kallellaan olevan ohjaaja-käsikirjoittajakaksikon kanssa. Kun jatko-osan näyttelijävalinnat tulivat ajankohtaisiksi, hänet tiputettiin pois. Niinpä kakkos- ja kolmos-osissa George McFlyta esittää sijaisnäyttelijä, Gloverin esiintyessä ensimmäistä osaa varten kuvatun filmimateriaalin välityksellä. Edelliseen elokuvaan kuvatun materiaalin käyttö jatko-osassa saattoi olla myös tietoista haistattelua. Glover raivostui ja haastoi tekijät oikeuteen.

Erityisesti Paluu tulevaisuuteen -trilogian suosiossa on kysymys nostalgiasta. Ykköselokuvan kantavana voimana oli siirtyminen vuodesta 1985 vuoteen 1955. Sodan jälkeen syntyneiden baby boomereiden ikäluokalle, joka 1980-luvulla elokuvien ilmestymisen aikoihin eli ruuhkavuosiensa huippuhetkiä, elokuva toimi nostalgisena paluumatkana omaan lapsuuteen, siihen verkkaisempaan ja turvallisempaan 1950-luvun maailmaan, ajalta ennen vedenjakajana toiminutta presidentti John F. Kennedyn (1926 – 1963) salamurhaa – jota elokuvassa myös välillisesti käsitellään. Lukemattomat kohtaukset, joissa Marty hämmästelee 50-luvun maailman ilmiöitä, kuten muotia, musiikkia ja ihmisten käyttäytymistä, olivat varmasti tuttuja teattereiden katsomoissa istuville 1950-luvun teineille.

Martyn ikimuistoinen tulkinta Chuck Berryn Johnny Be Goodesta rikkoo verrattomasti rock 'n' rollin esittämisen raja-aitoja eri vuosikymmeniltä. Kuva: Universal Pictures.
Martyn ikimuistoinen tulkinta Chuck Berryn Johnny Be Goodesta rikkoo verrattomasti rock ’n’ rollin esittämisen raja-aitoja eri vuosikymmeniltä. Kuva: Universal Pictures.

Ja nostalgiaa elokuvasarja on tarjonnut myös omalle sukupolvelleni, unohtumattomien lapsuuden kokemusten muodossa. Aikaseikkailun ensimmäistä osaa todistin kuopiolaisen hotellihuoneen televisiosta, kaapelitelevision välityksellä kesällä 1987. Sarjan toista osaa ihastelin VHS-nauhurilta kesällä 1990 ja viimeisen osan ennätin käymään katsomassa elokuvateatterissa keväällä 1991. Kaikkiin kolmeen elokuvaan liittyy niiden ensimmäisellä katselukerralla todella lämpimiä muistoja popcorn-pusseineen, teini-iän kikatuksineen ja ihastumisineen.

En liene mielipiteitteni kanssa yksin, kun totean sarjan keskimmäisen osan olleen koko trilogian parhaan. Ensimmäinen osa oli paikoin sirpalemainen, episodimaisesti etenevä seikkailu, jossa oli tosin kuumottavan hieno lopetus. Jatko-osa syvensi tarinaa entisestään, sisältäen paljon enemmän kekseliäitä ja pysäyttäviä juononkäänteitä, selkeämpiä kohtauksesta kohtaukseen siirtymisiä, aikaparadigmalla leikittelyä sekä piilomerkityksiä, jotka eivät välttämättä heti avautuneet yleisölle. Parhaiten tämä näkyy Martyn matkatessa vuoteen 2015. Elokuvan tekovaiheessa vallalla olleet dystooppiset tulevaisuuden visiot tieteiskirjallisuudessa tuntuivat tekijöistään siksi jo loppuun kuluneelta aiheelta, että he päättivät kuvata vuoden 2015 tulevaisuuden valoisana. Ensi alkuun kaikki näyttää ulkokullatulta kitchiltä ja heppoiselta tulevaisuusleikittelyltä, mutta katsoja rupeaa nopeasti tekemään johtopäätöksiä kaikesta valkokankaalla näkemästään, siitä, millaiselta tulevaisuuden maailma saattaisi näyttää.

Mistä siis päivämäärä juhlalle? Trilogian kakkososassa Marty ja Doc saapuvat vuodesta 1985 vuoteen 2015 keskiviikkona, lokakuun 21. päivänä klo 16.29. Yrittäessään pelastaa vielä syntymättömiä lapsiaan, Marty tutustuu kokonaisen päivän ajan vuoden 2015 Hill Walleyn kaupunkiin. Ihmettelyä riittää niin pukeutumisen, teknologian, ilmiöiden, kuin leijuvien autojen – ja leijulautojen – toimesta. Hauskana kuriositeettina toimii Cafe 80’s, nostalgiabaari, joka pitää sisällään kasari-ilmiöitä videopeleistä, televisiosarjoista sekä politiikan ja musiikin saralta: mitä vuoden 2015 ihminen haluaisi muistaa kultaisesta kahdeksankymmentäluvusta! Ja nyt me kaikki pääsemme vihdoin katsomaan, mitä kaikkea elokuva onnistui etukäteen ennustamaan kaksikymmentäkuusi vuotta sitten.

Siispä, paljon onnea Paluu tulevaisuudelle! Kaiva elokuvan toinen osa esiin, kutsu ystäväsi kokoon ja virittäydy tunnelmaan. Martyn ensimmäisiä kokemuksia vuodelta 2015 pääset mulkaisemaan täältä.

Niken valmistamat älykengät ja Mattelin valmistama leijulauta esittävät pientä, mutta sitäkin antoisampaa roolia vuoden 2015 Hill Walleyssa. Kuva: Kuvakaappaus elokuvasta.
Niken valmistamat älykengät ja Mattelin valmistama leijulauta esittävät pientä, mutta sitäkin antoisampaa roolia vuoden 2015 Hill Walleyssa. Kuva: Universal Pictures.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s