Kun Voima herättää (Osa 3)

Konseptitaiteilija Ralph McQuarrien (1929 - 2012) varhaisimpia luonnoksia Tähtien Sotaan. Han Solon varustukseen kuuluu valosapeli, Chewbacca näyttää lemurialaiselta. Etualalla kyyryssä olevan Luken sukupuoli ei jää epäselväksi. Kuva: starwars.wikia.com.
Konseptitaiteilija Ralph McQuarrien (1929 – 2012) varhainen luonnos Tähtien Sotaan 1970-luvun alusta. Han Solon varustukseen kuuluu valosapeli ja Chewbacca näyttää aivan myyttiseltä lemurialaiselta. C-3PO:kin tuo mieleen Fritz Langin Metropoliksen robotin. Etualalla kyykyssä olevan Luken sukupuoli ei jää epäselväksi. Kuva: starwars.wikia.com.

Jatkoa edellisestä osasta…

Pääosaan The Force Awakensissa (TFA) nousee  ensimmäistä kertaa Tähtien sota -elokuvien historiassa nainen, Daisy Ridleyn (s. 1992) esittämä Rey. Salaperäisen menneisyyden omaava jätteiden keräilijä syrjäiseltä Jakkun planeetalta on onnistunut hahmo, vaikka yhtymäkohdat Luke Skywalkeriin ovat ärsyttävyyteen saakka samanlaisia. Toisaalta yhtäläisyyksissä saattoi olla taustalla enemmän kuin mitä päälle päin näkyi. Kun George Lucas (s. 1942) teki ensimmäisiä käsikirjoitusluonnoksia uutta tieteiselokuvaansa varten 1970-luvun alussa, hän kaavaili protagonistin sukupuoleksi naista. Myöhemmin käsikirjoitukseen astui mukaan myös galaktinen prinsessa, jolloin keskushahmon sukupuoli muuttui takaisin mieheksi. Kuten edellisessä osassa todettiin, Lucaksen Episodi VII:aa varten laatimasta tarinaluonnoksesta ei tiedetä juuri mitään, mutta se tiedetään, että hän nosti uudestaan esiin ajatuksen naisesta sankarin roolissa. Paremman tiedon edelleen puuttuessa, tämä saattoi olla niitä harvoja asioita, mitä koko Lucaksen synopsiksesta jäi elämään vielä sen jälkeen, kun hänet itse oli suljettu uuden elokuvan teon ulkopuolelle.

Edellinen tieto nousee entisestään arvoon arvaamattomaan, kun pitää mielessä Lucaksen lukuisissa haastatteluissa esittämän näkemyksen, että Tähtien sota -elokuvat kertovat Skywalkerin perheen tarinan, teema, jota niin ikään sivuttiin tämän artikkelin aikaisemmassa osassa. Mikäli se pitää paikkaansa, olisiko Rey sittenkin sukua Skywalkereille? Erilaisilla geekki-kanavilla on jo spekuloitu verisukulaisuudesta Luke Skywalkerin tai Obi-wan Kenobin kanssa. Tällaiseen viittaisi vahvasti Reyn hulppeat Voima-kyvyt, jotka toivat vahvasti mieleen midikloriaaneista syntyneen Anakin Skywalkerin.

Yhtä kaikki, Tähtien sodan naiskuva muuttui TFA:n myötä kertaheitolla 2000-lukulaiseksi. Feminismi on loistanut Star Warsissa toki aiemminkin. Sekä prinsessa Leia Organan (Carrie Fisher s. 1956) että Padmé Amidalan (Natalie Portman s. 1981) hahmoissa on aimo annos voimakkaan, itsenäisen naisen roolimallia, mutta myös klassista gracekellymäistä prinsessaa, joka tarvittaessa osasi siirtyä taka-alalle, passiiviseksi sivustakatselijaksi, seuraamaan miespuoleisten sankareiden tekemiä ratkaisuja. Tämä ominaisuus puuttuu Reylta kokonaan, mikä tekee hahmosta tasavertaisen toimijan suhteessa muihin toimijoihin. Ohjaaja J.J. Abrams (s. 1962) onkin eräässä haastattelussa todennut, että hän halusi tehdä Reyn hahmosta sellaisen, että elokuvaa olisi mukava käydä katsomassa oman tyttären kanssa. Jos tarkoitus oli korostaa sukupuolten tasavertaisuutta ja keskinäistä toveruutta, hän onnistui tässä hyvin.

Tähtien sodan vahvat naiset eri vuosikymmeniltä: Padmé Amidala (Natalie Portman), Leia Organa (Carrie Fisher) ja Rey (Daisy Ridley), Kuva: 9Gag.com.
Tähtien sodan vahvat naiset eri vuosikymmeniltä: Padmé Amidala (Natalie Portman), Leia Organa (Carrie Fisher) ja Rey (Daisy Ridley), Kuva: 9Gag.com.

Tietenkään ei pidä olla naiivi ja kuvitella, että Tähtien sota -elokuvien uuden sukupuolilinjauksen myötä kaikki olisi muuttumassa. Historiallisesti tarkasteltuna Hollywood-elokuvien sukupuoliroolit ovat yleensä heijastelleet aikansa naiskuvaa, joka on feministisestä näkökulmasta tarkasteltuna muuttunut välillä tasavertaisempaan, välillä vähemmän tasavertaisempaan suuntaan. Onko nyt vallalla oleva trendi luonteeltaan sellaista, että näköpiirissä siintäisi perustavanlaatuinen muutos? Se jää nähtäväksi, mutta haluaisin kovasti uskoa, että Episodi VII tultaisiin jatkossa muistamaan omalta osaltaan sukupuolirooleihin liittyvien käsitysten muuttamisesta. Palaan myös edellä hellimääni ajatukseen Tähtien sota -elokuvien perustavanlaatuisesta merkityksestä länsimaisessa kulttuurissa: Uuden, elokuvasarjan parissa kasvaneen sukupolven ottaessa nyt vetovastuun, uusilla elokuvilla on mahdollisuus osallistua käytävään dialogiin kulttuurin ihanteista, myös sukupuoliodotusten positiivisessa muokkaamisessa.

Naissukupuolen esiinmarssi näkyy TFA:ssa myös muussa roolituksessa. Ensimmäistä kertaa pahiksien, tässä tapauksessa Ensimmäisen ritarikunnan, taistelu- ja laivajoukoissa näkyi naisia, aina iskujoukkojen komentajaa, kapteeni Phasmaa (josta myöhemmin lisää) myöten. Aiemmin tasavertaisuuden osoitus taistelujoukoissa on näkynyt vain ”hyviksien”, lähinnä kapinaliiton riveissä, mutta nyt naiset oli otettu myös pimeyden voimien palvelukseen. Vannoutuneena pasifistina potentiaalisen tappamisen harjoittamisen laajentaminen tietenkin vihlaisi vähän sydämessä, mutta tasa-arvon nimissä ja Tähtien sota -elokuvien ollessa kyseessä poikkeus sääntöön sallittakoon.

The Force Awakensin dynaamiseksi pariksi nousevat Rey (Daisy Ridley) ja Finn (John Boyega. Kuva: Lucasfilm.
The Force Awakensin dynaamiseksi pariksi nousevat Rey (Daisy Ridley) ja Finn (John Boyega). Kuva: Lucasfilm.

Rey saa apua synnintunnoissan puolta vaihtavalta, John Boyegan (s. 1992) tulkitsemalta iskusotilas Finnilta. Valintaa voi pitää Ridleyn tavoin onnistuneena. Keskinäinen toveruus, naljailu ja yhdessä toimiminen loivat hahmojen välille emotionaalisia säikeitä, jotka voivat jatkossa johtaa syvään ystävyyteen – miksei jopa rakkauteen. Poe Dameronin (Oscar Isaac s. 1979) hahmo jää TFA:ssa vielä ulkokohtaiseksi. Dameronin äkillinen katoaminen Jakkulla ja yllättävä paluu Vastarinnan tukikohtaan oli toteutettu töksähtäen, ja vaikka emotionaalista herkkyyttä oli jälleennäkemisen yhteydessä yritetty toteuttaa, jäi kaikesta vähän laimea sivumaku. Hänellä näyttäisi kuitenkin olevan tärkeän sivurooli rohkeana ässäpilottina, ehkä uudenlaisena Han Solon ja alkuperäisessä trilogiassa kapinallisten hävittäjälentuetta johtaneen Wedge Antilleksen (Denis Lawson s. 1947) morfoosina. Tulevat elokuvat näyttävät, mihin suuntaan hahmo kehittyy.

Reyn ohella ehkä mielenkiintoisimmaksi uudeksi henkilöksi TFA:ssa nousee planeetta Takodanalla kapakkaa pitävä salakuljettaja Maz Kanata (Lupita Nyong’o s. 1983). Kun katsoja on toipunut harmillisen selkeästä Yoda-rippauksesta, rupeaa hahmon menneisyyttä pohtimaan tosissaan: Mistä Kanata on oikein saanut tietonsa Voimasta? Jos hän on pyörinyt, omien sanojensa mukaan, kaikkialla jo hyvin pitkän aikaa, niin miksi hänestä ei ole aikaisemmissa elokuvissa näkynyt merkkiäkään? Mistä hän on saanut käsiinsä Luken Besbinin pilvikaupungin kaksintaistelussa menettämän, isälleen Anakinille kuuluneen valomiekan? Mikä on hänen suhteensa Haniin ja Leiaan, sekä erityisesti Luke Skywalkeriin?

Maz Kanatan hahmo jättää auki kysymyksiä, joiden vuoksi seuraavia elokuvia jää mielenkiinnolla odottamaan. Kuva: Lucasfilm.
Maz Kanatan hahmo jättää auki kysymyksiä, joiden vuoksi seuraavia elokuvia jää mielenkiinnolla odottamaan. Kuva: Lucasfilm.

Uudet, teknisesti haasteellisesti toteutettavat hahmot ovat olleet aina riski Tähtien sota -elokuvia tehtäessä. Pieni, vihreä nukke jedimestari Yodana legendaarisen Frank Ozin (s. 1944) toteuttamana toimi, kun taas täysin digitaalinen hahmo, gunganilainen Jar Jar Binks ei toiminut. Sen sijaan TFA:ssa esiintynyt pieni droidi BB-8 voittaa katsojan sympatiat kuin suloinen koiran- tai kissanpentu. Söpöyskäyrä ei kohoa missään vaiheessa ärsyttävyyteen ja robotti tuo kohtauksiin vauhtia, jollaiseen edes digitaalisesti toteutettu R2-D2 ei ole pystynyt. Itse asiassa BB-8:aa voi hyvin pitää edellä mainitun, sympaattisen roskapönttörobotin modernina seuraajana.

Pienoinen pettymys oli veteraaninäyttelijä Max von Sydowin (s. 1929) rooli, joka pelkistyi muutamaksi minuutiksi aivan elokuvan alkuun. Oliko hänen esittämänsä Lor San Tekkan rooli alunperin merkittävämpi, mutta kutistui käsikirjoitusluonnosten vaihtuessa? Vai oliko hänen roolinsa alunperin tarkoitettu pieneksi kunnianosoitukseksi Flash Gordon -elokuvan ystäville, joissa von Sydow on esiintynyt? Viisikymmentä-luvun matineat toimivat aikoinaan inspiraationlähteinä George Lucakselle, hänen luodessaan Tähtien Sodan universumia.

Kunnianosoitukselta Glen A. Larsonin (1937 – 2014) scifi-sarja Taisteluplaneetta Galactikan suuntaan vaikutti toinen elokuvassa epämääräiseksi jäänyt hahmo, Gwendoline Christien (s. 1978) tulkitsema iskujoukkojen komentaja, kapteeni Phasma. Ehkä hahmon merkitys kohoaa tulevissa elokuvissa, jos häntä niissä ylipäätään nähdään, mutta ainakaan TFA:ssa hänellä ei tuntunut olevan sellaista roolia, että häntä olisi missään vaiheessa kaivattu. Vuorosanat, jos niitä olisi tarvittu lausua, olisi vallan hyvin voitu kirjoittaa muidenkin kontolle.

Kapteeni Phasman hahmon funktio jää etäiseksi, mutta kromattu haarniska on mitä loistavin tribuutti Taisteluplaneetta Galaktikan cyloneille. Kuva: Lucasfilm.
Kapteeni Phasman hahmon funktio jää elokuvassa epäselväksi, mutta kromattu haarniska on mitä loistavin tribuutti Taisteluplaneetta Galactikan cyloneille. Kuva: Lucasfilm.

Ensimmäisen ritarikunnan johtaja, pääpahis, itsevaltias Snoke (Andy Serkis s. 1964), ei ensimmäisen elokuvan pohjalta vakuuttanut. Se on ymmärrettävää, kun pitää mielessä, että Darth Vaderin ja keisari Palpatinen (loistava Ian McDiarmid s. 1944) kaltaisia, kokonaisvaltaisesti karismaattisia pahiksia ei ollut enää käytettävissä. Hologrammikuvana esiintynyt kummajainen toi mieleen lähinnä Peter Jacksonin (s. 1961) ohjaamien Taru Sormusten herra –elokuvien örkkien, hiisien ja vuoripeikkojen morfoosin.

Pahan uusi tuleminen oli aihe, josta keskusteltiin runsaasti ennen TFA:n ensi-iltaa. Kuusiosainen elokuvasarja oli aiemmin kertonut pahojen sithien lopullisesta lyömisestä, hyvän voittoa pahasta. Erilaisia, kökköjä teorioita kloonatusta keisarista lähtien oli tarjolla uuden vihtahousun rooliin. Itse pohdiskelin idealla, että koska sithit on jo lyöty, pahuus uudessa trilogiassa nousisi sankareiden piiristä, Skywalkerin perheestä itsestään. Ajatus toteutui osittain, kun Kylo Ren paljastui Leian ja Hanin pojaksi. Snoken tarinaa se ei kuitenkaan selittänyt. Toivottavasti hänet pystytään selittämään paremmin, kuin jo kuolleen Keisarin reinkarnaationa.

Erikoisefektien suhteen TFA on upeaa katsottavaa. Ohjaaja J.J. Abrams hylkäsi George Lucasin edellisellä vuosikymmenellä prequel-trilogiassa käyttämän, tuolloin kehitteillä olleen digitaalikameratekniikan, kuvaten elokuvan perinteisesti selluloidille. Myös massiivisia bluescreen-kohtauksia oli vältetty ja sen sijaan rakennettu aitoja lavasteita. Pienoismallien käyttö avaruuskohtauksissa koki sekin TFA:ssa uuden renessanssin. Hävittäjiä ja muita avaruusaluksia rakennettiin taas pahvista ja vanerista. Jälki on komeaa, eikä tuota muovisuuden tai keinotekoisuuden tunteita, kuten prequel-trilogiassa. Abramsin työskentely näkyy myös kamera-ajoissa. Kaikissa sarjan aikaisemmissa elokuvissa kameran ajokohtaukset ovat olleet hyvin maltillisia: kamera on pikemminkin seisonut paikallaan, kuin liikkunut vinhasti tapahtumien mukana. Nyt tästä perusasetelmasta oli kokonaan luovuttu. Liikkuva kamera toi muutenkin turboahdettuun elokuvaan entisestään lisää vauhtia.

Toinen Tähtien sota -elokuviin liittyvä erityispiirre, elävä ja monimuotoinen galaksi olioineen ja kulttuureineen oli jälleen kerran tehty pieteetillä, jota saattoi elokuvaa katsellessa vain ihastella. Vaikka planeetta Jakku toi mieleen planeetta Tatooinen, sen jätteiden keräilijöiden yhteisöä kuvaavat jaksot olivat todella mielenkiintoisia, tuoden jälleen uuden lisäsyvyyden elementin fantasiauniversumiin. Jätteiden keräilijöissä saattoi myös halutessaan nähdä piilotettua yhteiskuntakritiikkiä, vertauksina esimerkiksi Ghanan, Nigerian ja Intian kaatopaikkojen jätteiden lajittelijoihin, jotka erottelevat kurjissa olosuhteissa länsimaista tuotujen elektroniikkaromujen kuorista käyttökelpoisia jalometalleja uudelleenkäytettäväksi.

Muuten yhteiskunnallinen kantaaottavuus on  The Force Awakensissa rajattu koskemaan lähinnä Ensimmäisen ritarikunnan totalitarista, teknokraattista ja fasistista ominaispiirrettä. Se kulminoituu elokuvan puolivälissä tapahtuvaan Tasavallan hallintomaailman tuhoamiseen ritarikunnan uudella, hulppealla superaseella. Tuhoamista edeltänyt, ritarikunnan kenraali Huxin (Domhnall Gleeson s. 1983) mustavalkoisen makaaberi ja hupaisa puhe valtaisalle kentälle kokoontuneille iskujoukkojen pataljoonille, tuo kuvallisesti mieleen sekä Adolf Hitlerin (1889 – 1945), että hänen kuuluisan propagandaministerinsä, Joseph Goebbelsin (1897 – 1945) vastaavat puheet Nürnbergin puoluepäivillä, jota kohtaus myös visuaalisesti jäljittelee.

The Force Awakens tarjoaa jälleen uusia näkökulmia rikkaaseen Tähtien sodan universumiin. Yksityiskohtien lukumäärä on jälleen valtava. Kuva: Lucasfilm.
The Force Awakens tarjoaa jälleen uusia näkökulmia kaukaisen galaksin kulttuuririkkauteen. Yksityiskohtien lukumäärä on valtava. Kuva: Lucasfilm.

Tähtien sodassa musiikilla on ollut aina keskeinen merkitys. Tällä kertaa mestarisäveltäjä John Williamsin (s. 1932) ”seitsemäs sinfonia” ei sarjan aikaisempien sävellysten tapaan noussut esiin tai tuottanut uusia mieleen painuvia, helposti tunnistettavia teemoja tai melodioita. Rupeaako ikä jo painamaan maestroa? Säveltämistyössä käytettiin ensimmäistä kertaa apuvoimia, kun William Ross (s. 1948) johti osan musiikin nauhoitussessioista. Saattoiko syynä olla jälleen kerran TFA:n kaoottiseksi väitetty tuotantoprosessi, jossa tarinaan tehdyt, yllättävät ja uudet ratkaisut tekivät myös sävellystyöstä poukkoilevaa? Yllättäen elokuvan soundtrack on kuitenkin saanut varsin hyviä arvioita, ja on Oscar-ehdokkaana, joten tässä saattavat musiikilliset makutottumukset mennä ristiin. Tulevien elokuvien musiikillista ilmettä tulee kuitenkin seuraamaan mielenkiinnolla.

Lucaksen käsittelyssä Voima, tuo ”mystinen energiakenttä, joka ympäröi meitä, on meissä ja pitää galaksin koossa”, oli aina keskiössä, korotettuna henkiselle jalustalle, joka upposi maallistuneessa lännessä kasvaneisiin faneihin. Erityisesti Episodi V: Imperiumin vastaisku (1980) avasi jedifilosofiaa tavalla, jota voi hyvin luonnehtia myyttiseksi eepokseksi. Jedimestari Yodan opetukset kumpusivat erityisesti aasialaisesta uskonollisesta perinteestä. Voiman merkitystä on tutkittu fanikulttuurin näkökulmasta. Sosiologit ovat puhuneet jopa latentista uskonnollisuudesta, kuten aihetta Tähtien sota -kirkon esimerkin yhteydessä tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa sivuttiin. Kun Episodi I: Pimeä uhka (1999) sitten paljasti myös luonnontieteellisiksi miellettäviä aspekteja Voimasta, muun muassa sen mahdin korrelaation midikloriaaneiksi (engl. midi-chlorians) kutsutun, mikroskooppisen pienen eliömuodon kanssa, moni vanha fani koki tulleensa huijatuksi. Mystinen Voima ei ollutkaan enää niin mystinen, kuin miltä se oli näyttänyt sarjan kolmen ensimmäiseksi valmistuneen elokuvan yhteydessä.

Edellisen olisi luullut jotenkin vaikuttaneen TFA:n tekijöihin, mutta uudessa elokuvassa Voima tuntui kärsineen lisää inflaatiota. Erityisenä syynä ovat Reyn suorastaan superhulppeiksi kohoavat kyvyt Voiman käyttäjänä. Hänen kykynsä kasvavat elokuvassa jo siksi poikkeuksellisella nopeudella, että kun hän elokuvan lopussa onnistuu päihittämään koulutusta Voiman käytössä saaneen Kylo Renin, on katsojan kärsivällisyys jo koetuksella. Poikkeukselliset kyvyt tullaan varmasti selittämäään myöemmin, mutta kaltaiselleni puristille, jonka mielestä Voiman oppiminen vaatii Yodan tai Obi-wanin kaltaista mentoria, uusi elokuva vaikutti inflatorisesti.

Voiman käyttämiseen läheisesti liittyvä liittyvä seikka koskee valosapeleiden käyttöä. Kuudessa ensimmäisessä elokuvassa valosapelia eivät käytä muut kuin Voiman käyttäjät, käytännössä siis jedit ja sithit. Valosapelin käyttöön on aiemmissa elokuvissa liitetty taitoja, jotka eivät ole olleet tavallisen kuolevaisen hallittavissa. Niinpä Finnin valosapelilla heiluttelu tuntuu pakkoliimatulta lisältä, joka käsikirjoitusprosessin kaaoksessa on päätetty paremman puutteessa toteuttaa. Kohtaus, jossa Finn ottaa yhteen iskujoukkojen sotilaan kanssa sapelia heilutellen, on groteski ja sanalla sanoen turha. Elokuvan lopussa Reyn ja Kylo Renin väliseltä, hulppealta valomiekka-taistelulta vie runsaasti tunnetta Finnin valosapelilla suorittama pakollinen esihuitailu.

You traitor! Finn hallitsee valomiekan käytön elokuvassa poikkeuksellisen suvereenisti. Kuva: Lucasfilm.
You traitor! Finn hallitsee valomiekan käytön elokuvassa poikkeuksellisen suvereenisti –  tämän kirjoittaneen vanhan fanin mielestä liiankin suvereenisti. Kuva: Lucasfilm.

Summa summarum! The Force Awakens ei ole missään tapauksessa huono elokuva. Sen seurassa kuluttaa helposti, pitkästymättä, kelpo kaksituntisen. Toiminta- ja seikkailuelokuvien ystäville se tarjoaa turboahdetun vuoristoradan ja viimeisimmän silauksen siitä, millaisiin suorituksiin uusin erikoistehostetekniikka pystyy. Elokuvasarjan vanhalle fanille se tarjoaa nostalgia-tripin kaukaiseen galaksiin, vanhojen hyvien ystävien, Hanin, Leian ja Luken seuraan. Samalla se esittelee  uuden palasen siitä kaukaisesta galaksista, joka ensimmäistä kertaa esitettiin vuonna 1977. Tarinallisesti elokuva ei kuitenkaan tarjoa mitään uutta. Siksi katsojan mielenkiinto siirtyy jo tuleviin elokuviin.

Suuri, levottomuutta herättävä kysymys kuuluu, onko elokuvasarjan tekijöillä rohkeutta ja kunnianhimoa kertoa kokonaan uusi tarina, tuoda kokonaan uusia elementtejä ja kokonaan uusia lähestymistapoja populaarikulttuurin suurimpaan fairy taleen? Onko sellainen ylipäätään enää mahdollista Tähtien sota -tuotemerkin alaisuudessa? Lippuluukuilla hurjan suosion saavuttanut TFA tuskin tekee tilanteesta tekijöilleen yhtään helpompaa. Episodi VIII:n ohjaajaksi valittu Rian Johnson (s. 1973) on todellisen vedenjakajan roolissa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan.

OBS! Tämän artikkeli-kokonaisuuden kirjoittamisen ollessa ”hyvässä vaiheessa”, Disney julkaisi trailerin ensimmäisestä Tähtien sota -spin off -elokuvasta Rogue onesta, joka saa ensi-iltansa tulevana jouluna. Sen perusteella kyseessä saattaa olla hyvin erilainen Tähtien sota -elokuva. Nähtäväksi jää, millaisia tarinallisia panostuksia siihen on ladattu.

Lopuksi Tähtien sota -elokuvat henkilökohtaisessa ”paremmuusjärjestyksessä” pakollisine tähtineen. Elokuvasarjan ystävien on sen avulla ehkä helpompi päästä allekirjoittaneen sielunmaisemaan ja selvittää elokuvasarjan merkitys pitkässä juoksussa, sekä uusimman elokuvan paikka siinä. Näkemykset menevät varmasti ristiin, mutta kuten tämäkin, peräti kolmiosaiseksi paisunut ja välillä sekavaksikin heittäytynyt artikkeli osoittaa, kauneus on aina vahvasti katsojansa silmässä.

  1. Episodi IV: Uusi toivo (*****)
  2. Episodi V: Imperiumin vastaisku (*****)
  3. Episodi III: Sithin kosto (****)
  4. Episodi VI: Jedin paluu (****)
  5. Episodi VII: The Force Awakens (***)
  6. Episodi II: Kloonien hyökkäys (***)
  7. Episodi I: Pimeä uhka (**)

One thought on “Kun Voima herättää (Osa 3)

  1. Bravo! Hyviä huomioita, joita en itse saanut sanoiksi puettua.

    Mietin itsekin kysymyksiä, joihin haluaisin jatko-osissa vastauksen.
    *Kuka on Snoke ja mikä on hänen taustansa? (Keisarin klooni? Wilhuff Tarkin? Joku, joka haavoittui pahasti ja jolla on siteitä aiempaan Imperiumiin?)
    *Kuka on Rey? Kenobi? Skywalker? Palpatine? Jonkun Kylo Renin lahtaaman jedin lapsi? Vaiko pelkkä Rey, jolla ei ole mitään yhteyttä keneenkään?
    *Miten ja miksi Kylo Ren kääntyi pimeälle puolelle? Miten Snoke vietteli Kylo Renin pimeälle puolelle? Mistä Kylo Renin Vader-fanitus kumpuaa?(jäi sanomatta omassa blogikirjoituksessa, mutta Adam Driverin Kylo Ren oli mielestäni yksi elokuvan vaikuttavimmista hahmoista, tasapainottelua Vader-fanboyn ja oman, uuden pahisidentiteetin välillä!)
    *Miten Luke päätyi minne päätyi?
    *Kuka astuu Millennium Falconin ohjaksiin?(veikkaan Finniä)
    *Miten senaatin lahtaaminen vaikuttaa galaksin valtasuhteisiin?

    Pidän erittäin tärkeänä näiden kysymyksien vastauksiin liittyen, että niillä on jonkinlainen yhteys aiempaan trilogiaan. Eli meinaan juuri sitä mistä joskus aiemmin mainitsit, että jos I-VI oli Skywalkerin suvun ja Anakinin tarinaa ja näissä uusissa osissa halutaan säilyttää yhteys, pakostakin on luotava yhteyksiä uusien ja vanhojen osien välille. Nyt Kylo Ren toimii yhteytenä sukutaustansa ansiosta, mutta näkisin, että tekijöiden pitäisi päättää haluavatko he taaplata kokonaan uusilla hahmoilla ja viitata pintapuolisesti ja nostalgialla ratsastaen aiempiin osiin vai liittää uudet osat osaksi I-VI jatkumoa. Vielä ollaan sellaisessa jännässä ”välitilassa”, pitää saada kunnon selkiytys, joidenkin hahmojen suhteesta menneisiin osiin. Ja se meinaa päätöstä siitä, onko hahmoilla yhteyksiä aiempien osien hahmoihin ja tapahtumiin vai ei.

    Rogue Onella on iso potentiaali olla hyvä juttu. Ryöstö/vakoojatarina Star Wars-universumissa, makeaa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s