30 päivää filosofiaa / Dominique Janicaud
Arvio: 3 / 5 tähteä
Suurelle yleisölle suunnatun, vaatimustasoltaan mahdollisimman helposti lähestyttävän, luettavan – ja miksei viihdyttävänkin – aloitusoppaan tarve filosofialle on suurempi kuin koskaan. Ei tarvitse kuin tarkastella juuri päättynyneen vuoden 2016 tapahtumia, löytääkseen esimerkkejä ilmiöistä, joissa olisi toivonut harrastetun kriittistä ajattelua, käsiteanalyysiä, tiedon oikeellisuuden tarkistamista, itsereflektointia, etiikan ja estetiikan pohdiskelua – ylipäätään pyrkimystä filosofian klassisiin hyveisiin: totuuteen, kauneuteen ja hyvyyteen. Aiheeseen on törmännyt myös henkilökohtaisella tasolla. Puistofilosofia-tapahtuman yhteydessä, opetustilanteissa tai antoisien keskustelujen päätteeksi minulta on usein tultu tiedustelemaan, löytyisikö suosituksia teoksille, jotka toimisivat astinlautana filosofian harrastuksen aloittamiseksi.
Olen havainnut kysymyksen todella haastavaksi ja epäröinyt aina suosituksia antaessani. Jokaisella subjektilla lähtökohta filosofian harrastamiseksi on erilainen. Joku hallitsee abstratimmatkin käsitteet, toiselle saattaa pitempiaikainen keskittyminen lukemiseen tuottaa haasteita. Niinpä olen aina aika ajoin pyrkinyt lukemaan filosofian johdantoteoksia, josko löytyisi viimein se yksi universaali esitys, jota voisi suositella kaikille.
Lopullinen filosofiaa vasta-alkajille -teos on edelleen kirjoittamatta. Tällaiseen johtopäätökseen päädyin luettuani ranskalaisen filosofin Dominique Janicaudin (1937 – 2005) 30 päivää filosofiaa, jonka Werner Söderström Oy kustansi suomeksi vuonna 2008.
Janicaud kirjoitti essee-tyyliin laaditun lyhyen filosofian johdannon alunperin nuorelle tyttärelleen, tämän siirtyessä koulun yläluokille uuden oppiaineen, filosofian, pariin. Janicaudia oli harmittanut filosofian opiskelun aloittamiseen liittyvä akateeminen kuivakkuus ja käsitteiden kanssa säveltämisen vaikeus. Hän halusi lähestyä aihetta mahdollisimman epä-akateemisesta näkökulmasta, maanläheisesti, yksinkertaisesti, helppolukuisesti, rohkaistakseen ihmisiä filosofisen ajattelun pariin. Eräs kriteeri oli kirjoittaa yleisölle, jolla ei ole aikaa filosofian tutkimiseen. Niinpä 30 päivää filosofiaa on tiivistetty 136 sivuun.
Traagisesti Janicaud kuoli välittömästi kirjan kirjoitettuaan. Johtuneeko tragediasta ja suositun, Nizzan yliopistossa uransa tehneen filosofian professorin muiston kunnioittamisesta, alunperin yksityiseksi tarkoitettu 30 päivää filosofiaa löysi kustantajan ja käännöksen englanniksi Atlantin takaa New Yorkista. Sieltä teos viimein rantautui myös Suomeen.
Reilussa sadassa sivussa esitys filosofiasta ihmisille, jotka eivät ole siihen välttämättä koskaan tutustuneet ja joilla ei ole aikaa perehtyä aihepiiriin? Kas, siinäpä varsin kunnianhimoinen tavoite!
Kartesiolaisen perinteen mukaisesti 30 päivää filosofiaa on kirjoitettu selkeästi, suurelle yleisölle, pohdiskelevaan, jopa hivenen aforisminomaiseen tyyliin. Janicaudin rakkaus tytärtään kohtaan käy kirjassa ilmi isälliseksi käyvässä kerronnassa, ranskalaisen kirjallisuuden perinnettä sekin. Kirjan otsikoinnin mukaisesti kirja on jaettu kolmeenkymmeneen, parin-kolmen sivun mittaiseen, essee-muotoiseen kappaleeseen: yksi kuukauden jokaista päivää varten. Teos ei yritä esittää filosofiasta kokonaisesitystä, vaan keskittyy muutamaan ydinteemaan, kuten filosofian määrittelyyn, auktorien epäilemiseen, totuuden vaatimukseen, kriittiseen ajatteluun, estetiikkaan, ilmoituksen ja tiedon välillä vallitsevaan ristiriitaan sekä antiikin ja uuden ajan filosofian klassikoihin.
Janicaudin kirjoituksista on nostettavissa esiin joitakin kirjoittajalle itselleen tärkeitä filosofian harrastamiseen liittyviä arvoja. Ensinnäkin hän peräänkuuluttaa ajattelun järkevyyttä ja selkeyttä, pohdittaessa erilaisia filosofisia kysymyksiä, sekä nostaa arvoon pikkulapsilta tutun miksi-kysymysten merkityksen: Ihmiselle on luotu kyky esittää kysymyksiä, filosofia on näiden kysymysten systemaattista analysointia. Filosofia kuuluu kaikille, mutta oikotietä filosofoinnin saavuttamiseksi ei ole. Valistuksen ihanteet tulevat Janicaudin tekstissä esiin. Filosofian hallitsemiseksi ihmisen täytyy kouluttautua. Lukutaidon ja filosofian harrastamisen olosuhteiden täytyy olla kunnossa. Myös skeptinen suhtautuminen erilaisiin jumaluuksiin tulee esiin. Janicaud näkee uskonnot lähinnä suvaitsemattomuuden ja taikauskon edistämisen näkökulmasta.
Edellä mainitun rakenteen pohjalta Janicaud tekee parhaansa, mutta lopputulos ei ole kuitenkaan täysin onnistunut. Vasta-alkajalle kirjassa on kyllä muutama helposti lähestyttävä peruskysymys ja sopiviksi annoksiksi pureskeltua pohdiskelua, mutta ilman historian tuntemusta ja jonkinlaista perehtymistä filosofiaan, kirjanen on kokonaisuutena ehkä turhan haastava. Erityisesti klassikkofilosofien käsittely saattaa monesta ensikertalaisesta tuntua oudolta. Aiheeseen hivenen perehtyneemmälle kirja käy nopeasta, mutta toisaalta epäyhtenäisestä kertauksesta. Soveltuu siis hyvin lukion filosofian peruskurssin kertaamiseen. Kokeneempi konkari ei löydä siitä mitään uutta. Kirja on nopeasti luettu, joten kaikilla, joilla ei ole muuten aikaa perehtyä filosofiaan, on mahdollisuus suoriutua urakasta päivässä.
Kunnianhimoa on ollut, mutta jopa Janicaudin kaltainen kokenut, suosittu yliopistofilosofi, jolla on varmasti ollut selkeä visio kirjastaan, joutuu antamaan periksi: 136 sivua ei yksinkertaisesti riitä. Joten, kenelle teos on oikein kirjoitettu? Dominique Janicaudin tyttärelle. Rakkaudella.
Teosta lukiessa esiin nousi uusia kysymyksiä, joita etsintä lopullista filosofian vasta-alkaja -opasta varten herättää. Ensimmäiseksi, onko filosofian harrastuksen aloittamiseen mahdollista kirjoittaa yksinkertaista, mutta alkeisiin keskittyvää opasta? Ja jos vastaus on kyllä, toiseksi, onko reilu satasivuinen teos edes teoriassa mahdollinen? Onko filosofian harrastamisen aloittamiseen säädetty automaattisesti pienimuotoinen itsensä yläpuolelle nousemisen vaatimus, vaatimus kärsivällisyyteen, pitkäjännitteisyyteen ja rohkeuteen, jota maailman katseleminen ja kysymysten esittäminen edellyttävät?
Vastaus lienee ilman sarvia ja hampaita kyllä. Kolmas kysymys on pelottavampi. Jos edellinen pitää paikkaansa, onko filosofian harrastaminen ylipäätään mahdollista kaikille? Ainakaan ilman koulutusta ja oikeanlaisia, vallitsevia olosuhteita se ei tunnu mahdolliselta, kuten Janicaud itse päättelee.
Sinisten ajatusten hautausmaa 