Suomen vanhin ja kaunein puistofilosofia-tapahtuma, Ikaalisten Puistofilosofia-viikko, juhlistaa tänä kesänä jo 10. vuottaan. Viisipäiväinen ajattelun ja dialogin festivaali kokoaa 23.-27.7.2019 yhteen todella kiinnostavan kattauksen alustajia, taiteilijoita, musiikkia ja performanssia. Yhdessä paikalle saapuvan yleisön kanssa muodostuu hengeltään ainutlaatuinen filosofinen yhteisö, jossa tuotetaan runsain määrin laadukkaan ajattelun aineksia, kuuluisia sinisiä ajatuksia.

Puistofilosofian juuria voi hakea eurooppalaisesta keskusteluperinteestä. Antiikin Kreikan toreilta alkunsa saanut dialogin harrastaminen on siirretty puiston siimekseen. Tähän tarjoaa ainutlaatuisen miljöön Ikaalisten vanhassa kauppalassa sijaitseva Keskuspuisto, jonka jalopuiden alle on mukava kokoontua toisten seurasta ja eväskorien sisällöistä nauttimaan. Filosofia kuuluu kaikille!
Päivisin keskustellaan puistossa, mutta ohjelmaa on muuallakin Ikaalisten keskustan alueella. Jälkikustavilaista tyyliä edustava Juhlatalo Rahkola tarjoaa ainutlaatuisen inspiroivan tilan dialogille ja taiteelle. Iltakeskusteluja käydään tunnelmallisessa kyläravintola Bar No Namessa.

Alustusten ja keskustelujen lisäksi tärkeä elementti tapahtumassa on ollut taiteen eri muotojen käyttö filosofisten keskustelujen polttoaineena. Siksi viime vuosien aikana Puistofilosofia-viikolla on järjestetty erilaista ohjelmaa, kuten taidenäyttelyitä, teatteri- ja musiikkiesityksiä sekä muita performansseja.
Ikaalisten Puistofilosofia-viikosta on tullut osa paikallista tapahtumakulttuuria, jossa on läsnä vahva, vaihtoehtoisen filosofia-festivaalin tunnelma. Täysin vapaaehtoisvoimin ja yhteistyökumppaneiden tuella järjestettävä tapahtuma keräsi viime kesänä yli 600 filosofisista keskusteluista kiinnostunutta kävijää.
Vuosien saatossa tapahtumassa on vieraillut suuri joukko alustajia, jotka ovat edustaneet erilaisia ajattelun ja tutkimuksen alueita. Tässä yhteistyökumppanina on toiminut vuodesta 2012 lähtien Suomen Akatemia.
Tuona kesänä Ikaalisten Keskuspuistossa keskusteltiin antiikin filosofisten koulukuntien kuoleman olemuksen käsityksistä Akatemian lähettämän tutkijan johdolla. Sen jälkeen yleisö on päässyt nauttimaan keskusteluista, joissa on pohdittu muun muassa järjen ja uskonnon välistä suhdetta, häpeän kokemista, Kantin ja Schopenhauerin moraalifilosofiaa, addiktioita sekä ihmisen epätäydellisyyttä.

Olemme ylpeitä Akatemian kanssa tehtävästä yhteistyöstä, jonka ansiosta Ikaalisissa on voitu toteuttaa korkealaatuisia keskusteluja huippututkijoiden seurassa. Olemme myös iloisia, että yhteistyö jatkuu tänä kesänä, juhlavuoden koittaessa.
Festivaalin ohjelma on parasta aikaa työn alla, ja pitää sisällään monta mielenkiintoista alustajaa, taiteilijaa tai muuta toimijaa. Juhlavuoden eräänä huipentumana on festivaalin yhteydessä järjestettävä kaksipäiväinen kansalaistapahtuma Ikaalinen Foorumi, jossa esitellään ajatuksia ja tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Kuten Puistofilosofia-viikko, sekin on syntynyt paikallisten toimesta, jaetusta yhteisestä huolesta, että jättäisimme planeetan asuinkelpoisena tuleville sukupolville.

Ikaalinen Foorumin ensimmäinen päivä, keskiviikko 24.7. keskittyy konkreettiseen toimintaan. Ikaalisten torilla ja sen läheisyydessä esitellään yhdistysten, yritysten ja yhteisöjen ilmastonmuutosta hillitseviä
ratkaisuja, pidetään työpajoja lapsille ja aikuisille, sekä opitaan kestävää pukeutumista, ruokailua ja muita tarvittavia elämäntapamuutoksia. Torstaina 25.7. järjestetään ilmastoaiheinen seminaari, jossa eturivin asiantuntijat puhuvat aiheesta. Lisätietoja ohjelmasta löydät osoitteesta: www.puistofilosofia.fi
Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Ota ystäväsi, viltti ja piknik-kori mukaan ja suunnista Ikaalisten Puistofilosofia-viikolle! Sydämellisesti tervetuloa!
Kirjoittaja on Ikaalisten Puistofilosofia-tapahtuman perustaja ja yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Toimii tällä hetkellä Sata-Häme Soi -juhlien teknisenä vastaavana ja jokapaikan höylänä, tapahtuman, jonka edustama harmonikkamusiikki toimii erityisen hyvänä vastapainona sinisille ajatuksille.

***
Oheinen artikkeli julkaistu Suomen Akatemian Tietysti.fi -blogissa 18.6.2019. Kirjoittaja toimii Ikaalisten Puistofilosofia-viikon järjestäjänä.