Maria Pettersonin (s. 1984) tämän aamuinen naseva kolumni Ylen Ikkunassa herätti allekirjoittaneen dogmaattisesta horroksesta ja pakotti osallistumaan jo parin viikon takaiseen, isänpäivän aikaiseen miehille suunnattujen mieskirjailijoiden yliedustuksesta alkunsa saaneeseen keskusteluun. Kun otsikointi kuuluu ”Mies, joka ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, ei ole sivistynyt”, niin meneehän siinä pakostakin biologisesti ja sosiaalisesti mieheksi tunnustautuvalta kulttuuriharrastelijalta aamukahvi väärään kurkkuun.
Ensimmäinen reaktio oli hämmennys: Mitä ihmettä? Kuinka sitä nyt tuolla tavalla voi otsikoida? Sitten jo hivenen ärsytti: Pelkästään miesten kirjoja lukeva mieskö sivistymätön? Entäs ne miehet, jotka eivät lue kirjoja lainkaan?
Sitten piti jo klikata linkki auki ja lukea kirjoitus.
Pettersonin kolumni palautti välittömästi maan pinnalle ja vakavien kysymysten äärelle, esittelemällä faktat, jotka ovat kiistattomia ja heijastelevat yleistä käsitystä siitä, että miehet lukevat erityisesti sukupuoleltaan miehiksi laskettavia kirjailijoita. Tilastojen valossa suomalainen mies kirjaan tarttuessaan valitsee kirjailijakseen miehen. Näin toimii noin 70 prosenttia lukevista miehistä.
Naisia ei taideta edelleenkään mieltää vain kirjailijoiksi. Sukupuolittuneet käsitykset, jako mies- ja naiskirjailijoihin, elävät Suomessa edelleen vahvoina vuonna 2016. Kirjallisuuden kenttä painii samanlaisen kulttuuritaistelun näyttämönä, kuin muutkin taidemuodot. Kuka muistaa vielä katkerat naisartisti -taistelut 1990-luvun suomirock-skenessä? Äskettäin kiivasta keskustelua herätti elokuvataiteessa tapahtuva naisohjaajien vähättely, voimakas epäkohta, jota muun muassa Elina Knihtilä (s. 1971) ja Mari Rantasila (s. 1963) ovat tuoneet esiin. Muitakin esimerkkejä naisten aseman heikkoudesta kulttuurin saralla tulee mieleen, kuten esim. pelikulttuurissa esiintyvä naisvihamielisyys. Maskuliinisuuden pohjalle rakennetussa maailmassa riittää siis edelleen korjattavaa – taiteen kentilläkin.
Nyt käydyn keskustelun painoarvoa allekirjoittaneen kohdalla lisää se, että taidemuodoista kirjallisuus on ollut kaikkein läheisin ja rakkain: väline itsensä ja maailman ymmärtämiseen. Subjektiivisella tasolla kirjat ovat edustaneet ystäviä, joiden kanssa käyty hiljainen dialogi on muokannut personaallisuutta sellaiseksi, miksi itseni pitkälti koen. Tunnustaudun mielelläni feministiksi: Tasa-arvoinen kohtelu koskee kaikkia ihmisiä, sen eteen jokaisen on tehtävä työtä ja kirjallisuudella taiteenlajina on siinä kamppailussa keskeinen rooli. Siksi Pettersonin kolumni tuli niin lähelle ihoa. Kun hän sitten vielä totesi, ettei ole löytänyt ketään miestä, joka olisi lukenut enemmän nais- kuin mieskirjailijoita ja että pelkästään mieskirjailijoita lukevia miehiä hän piti yksinkertaisina, olin välittömästi pakotettu tarkistamaan omat lukumieltymykseni ja selvittämään, kuinka monta naisen kirjoittamaa kirjaa olen kuluneen vuoden aikana lukenut.
Tulos oli sanalla sanoen aika masentava.
Viimeisen 12 kuukauden aikana olen lukenut 33 kirjaa. Lisäksi mukaan tulevat erilaiset julkaisut, joissa toimitustyöhön ja kirjoittajajoukkoon on kuulunut naisia. Ei kuitenkaan lasketa heitä tähän mukaan, vaan puhutaan kirjoista, joilla on vain yksi kirjoittaja. Mikä oli lopputulos? Joukossa on yksi naisen kirjoittama kaunokirjallinen romaani ja yksi tietokirja. Muissa teoksissa tekijäksi on laskettava mies. Kaksi naista kaikkiaan 33:n kirjailijan joukossa!
Vaikka tulos ei ollut täysi nolla, en voinut olla esittämättä itselleni kysymystä, miksi listalla oli niin vähän naisia? Olenko tietoisesti, vai tiedostamatta, hyljeksinyt tai vähätellyt naiskirjailijoita ja heidän teostensa merkityksiä? Suoraan sanottuna olin löydöstäni yllättynyt, pettynyt ja jopa huolissani. Ei sitä joka päivä heitetä alas jalustalta näin julmasti: Minäkö tasa-arvon kannattaja ja toteuttaja?
Korkeintaan yksinkertainen.
Miksi naiskirjailijat loistavat poissaolollaan? Yritin käydä omaa sisäistä tutkailuani siitä, miksei naiskirjailijoita ole juuri haaviin tarttunut kuluneen vuoden aikana. Valitettavasti en löytänyt mitään finaalisia syitä. Jouduin toteamaan kuten ”yksinkertainen mies” Pettersonin kolumnissa: En tiedä syytä. Tietoisesti en koe ketään sivuuttaneeni. Edellisen toteaminen ja siitä kirjoittaminen tässä tuntuu jo lähtökohtaisesti oudolta tuntemukselta. Kai sitä nyt edes jotain epäilyksiä omien lukumieltymysten takaa kuvittelee löytävänsä?
Olen persoonallisuudeltani ns. syvälukija, joka tykkää lukea kirjoja kaikessa rauhassa, niiden sisältämiä ajatuksia hitaasti mutustellen. Siksi kadehdin Pettersonin kaltaisten lukijoiden tahtia, jotka pystyvät lukemaan kaksi tai useammankin kirjan viikossa. Oma kuukausisaldoni on noin 2-3 kirjaa. Vuodessa se tekee noin 30-40 teosta. Edellisen lisäksi luen kursiivinomaisesti erilaista tietokirjallisuutta ja muuta kirjallisuutta, kuten sarjakuvia, mutta en haluaisi käyttää niitä tässä tilastona, vaikka se saattaisi hivenen helpottaa ahdinkoani. Relevantteja ja vertailukelpoisia ovat kirjat ja kirjailijat, joihin syvennyn perusteellisesti ja joiden kanssa käyn syvällisesti edellä mainitsemaani dialoginomaista henkilökohtaista vuoropuhelua.
Kirjoja valittaessa menetelmäni on pitkälti intuitiivinen. Olen kirjaston suurkäyttäjä, joka hyllyjen välissä liikkuessaan kokee todennäköisesti samoja tuntemuksia kuin löytöretkeilijä: On kiehtovaa ja palkitsevaa löytää itseään kiinnostavia kirjoja menetelmällä, ”löytyi sattumalta hyllyjen välistä”. Teen lukupäätöksiä myös suositusten ja erilaisten kriteereiden, kuten ajankohtaisuuden yms. perusteella. Tältä listalta viime vuonna valituista teoksista keikkuu sukupuoleltaan naisiksi katsottavia kirjailijoita iso liuta, Donna Tartt, Virpi Hämeen-Anttila, Tiina Sarja, ja Elina Hirvonen vain muutama mainitakseni. Yksikään ei ole tullut kuitenkaan vuoden aikana luetuksi.
Missä siis vika?
Olenko valinnut kirjailijat mieltymysteni mukaan? Eli, että lukemastani aihepiiristä ei löydy naiskirjailijoita tai että heidän kirjallinen tyylinsä olisi itselleni jotenkin vieras? Kuten Petterson kolumnissaan tuo esiin, kyseinen selitys ei päde. Entä, olisiko tässä käynyt vain huono tuuri otoksen suhteen? Olen kuitenkin lukenut vuosien saatossa naiskirjailijoita Emily Brontësta (1818 – 1848) J.K. Rowlingiin (s. 1965): maailmankirjallisuuden klassikkoja, perinteistä ja modernia kaunokirjallisuutta, fantasia- ja tieteiskirjallisuutta sekä tietokirjallisuutta, joissa kirjoittaja on ollut nainen. Välillä vain sattuu käymään niin, että naiskirjailijat ovat aliedustettuina. Perustelu sopii kuvaan osittain, mutta ei siitä huolimatta selitä, miksi viimeisen vuoden otoksessa naiskirjailijoita on niin vähän. Ahdistavin ajatus liittyy kulttuurimme maskuliiniseen pohjavireeseen. Olisinko valinnut mieskirjailijat pitkälti arvostuksen tai normiksi kokemisen tiedostamattoman valinnan kautta?
Sellaista ei haluasi edes ajatella.
Parantaa toki voi ja tämän itsetutkailun jälkeen kulkee eteenpäin jälleen hivenen valppaampana, kiitos Maria Pettersonin suorittaman herätyksen. En taida pystyä venymään Pettersonin tasolle siinä, että seuraavan ”lukuvuoden” aikana ennättäisin lukemaan kirjoja kaikista mahdollisista etnisistä ryhmistä. Se olisi tietenkin hieno ja jalo ajatus, mutta aika ei taida siihen riittää. Lupaan kuitenkin pitää silmäni auki ja mieleni valppaana, etten ohittaisi hyvää kirjaa sen tekijän etnisen taustan – sukupuolen tai jonkun muun ominaisuuden – perusteella. Niin olen kuvitellut tähän asti toimineeni, mutta petrattavaa tuntuu olevan.
Maailma on täynnä lukemattomia hyviä kirjoja ja meillä kaikilla on hyvin rajallinen aika hankkia kokemuksia ja sivistystä. Yritetään välttää pahimmat sudenkuopat ja tehdä valintoja, joissa ennakkoluulot tai rajoittuneet lukutottumukset eivät pääse vaikuttamaan. Tartun haasteeseen omalta osaltani välittömästi. Lukulistalla odottaa vastasuomennettu Hannah Arendtin (1906 – 1975) Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahan arkipäiväisyydestä. Nainen, juutalainen ja vieläpä ”naisfilosofi”. Monta etnistä ryhmää tulee käsiteltyä kertaheitolla! Lisäksi naispuolinen ystäväni on pyytänyt minua tutustumaan omaan romaanikäsikirjoitukseensa kommentointia varten ja se odottaa printtiliuskoina lukijaansa.
Tuskin maltan odottaa.
Sinisten ajatusten hautausmaa 
Kiinnitin jo ennen tuota kolumnia huomiota siihen, että olenpas lukenut tänä syksynä mieskirjailijoiden kirjoja, vieläpä paljon sellaisia, jotka nimenomaan käsittelevät miehenä olemisen ongelmia. Olen yrittänyt puolustautua, että tänä syksynä on ilmeisesti vain tullut mieskirjailijoilta poikkeuksellisen paljon mielenkiintoisia uutuuksia. On tämä silti hyvä muistutus siitä, että tietyt kulttuurin rakenteet ohjaavat ihmisiä toimimaan täysin toisin kuin he olettavat tai haluaisivat toimia.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyvin sanottu! Aina ajoittain havaitsee keskittyvänsä joihinkin tiettyihin teemoihin lukuharrastuksessaan pitkäksi aikaa, ja silloin saattaa hyvin käydä, että tietyt kirjoittajat / ryhmät tulevat ylikorostetuiksi. Mikäpä siinä, jos aihe on mielenkiintoinen. Kuuluu sivistykseen sekin.
Maria Pettersonin artikkeli oli kyllä kelpo herätys. En ole vielä laskenut keskiarvoja pidemmältä ajalta, mutta jo tämä vuoden lista sai pohtimaan, että todennäköisesti sukupuoliedustus kallistuu miesten kirjoittamien teosten puoleen voimakkaasti. No, nyt ollaan hereillä. Katsotaan, miten jatkossa käy. 🙂
TykkääTykkää
Olen lukumiehiä ja luen enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja. Valitsen kirjani itseäni kiinnostavien aiheiden mukaisesti, eikä sukupuolella ole asian kanssa tippaakaan tekemistä. Nyt vain näyttäisi olevan niin, että enimmäkseen miehet sattuvat kirjoittamaan itseäni kiinnostavien aiheiden teoksia.
Tässä ei ole mitään väärää, epätasa-arvoista saatika syrjivää. On naurettavaa yrittää tunkea yleisestikin ottaen typeriä sukupuolikiintiöitä vielä ihmisten lukutottumuksiinkin asti.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos viestistäsi! Tunnistin kirjoituksesta välittömästi itseni: Valitsen itsekin kirjat pitkälti omien mieltymysten mukaan tai sitten kirjastossa ”shoppaillen”, kuten tuossa kirjoituksessani mainitsin. Ja kuten sinäkin, en todellakaan ole valinnut teoksiani naisia syrjivien asenteiden pohjalta.
Pettersonin kirjoituksen ansio oli siinä, että hän rohkaisi tarkistamaan omia lukutottumuksia. Eli, jos valtaosa meistä miehistä tosiaan lukee vain mieheksi laskettavien kirjailijoiden tuotoksia, niin mistä se mahtaa johtua? Eivätkö naiset kirjoita meitä miehiä kiinnostavista aiheista? Vai johtuisiko se siitä, että pidämme kulttuurihistoriallisista syistä mieskirjailijoita enemmän normeina? Omia makutottumuksia ei siis tarvitse lähteä pakolla muuttamaan. Ajatus ja introspektio olivat Pettersonin kirjoituksessa tärkeimmät itseäni liikuttaneet aiheet.
Sukupuolikiintiöitä lukutottumuksiin ei kukaan halua. Se olisi suuri onnettomuus. Lukemisen riemu lähtee liikkeelle omista haluista ja mielenkiinnon kohteista. Ja lukemisen hienoutta ainakin omalle itselleni on, että sen avulla tietoisuutta voi laajentaa, aina uusiin sfääreihin. Sitä taustaa vasten on hauska pohtia myös ajatusta, miksi lukutottumukset ovat olleet niin miespainotteisia. Aina oppii jotain uutta.
Hirvein vaihtoehto tietenkin olisi, jos ei lukisi ollenkaan. Onneksi emme kumpikaan kuulu siihen pelottavan suureen osuuteen suomalaisista, jotka eivät kalenterivuoden aikana lue yhtään kirjaa.
TykkääTykkää
Ihan ilman kiintiöitäkin on kiinnostava joskus pohtia miksi valitsee minkälaista kirjallisuutta luettavaksi ja mitä se sitten heijastaa. Esim jos seuraa suosittelijoita niin miksi suosittelijat suosittelevat miehiä? Tai jos vaikka satunnaisessa kirjastohyllyssä on joukko kirjoja joista ei ole ikinä kuullutkaan, ja sieltä valitsee yhden kirjan selailtavaksi, niin millä perusteilla käsi juuri siihen kirjaan osui (ja mikä on osuus esim. kustantamoilla joissa päätetään mitä kirjoja julkaistaan ja millainen ulkoasu niillä on tai kirjastonhoitajilla jotka valitsevat mitä kirjoja hankitaan ja miten ne laitetaan esille…)
Satunnaisvaihtelussa tarjonta tietysti vaikuttaa joten ei ehkä ole niin outoa että ei ole lukenut esim. yhtään hindulaisen kirjailijan kirjaa (ei niitä tässä maailmankolkassa niin paljoa ole esillä että jos niitä ei erikseen etsi…) mutta silloin kun päädytään johonkin merkilliseen anomaliaan (kuten että luetuista kirjoista yksi sukupuoli alkaa olla edustettuna 95% vahvuudella) niin itsetutkiskelulle on sijaa.
Ehkä se on normaalia jos lukee jotain hyvin selektiivistä aihealuetta mutta toisaalta silloin palataan Pettersonin kolumnin otsikkoon: jos henkilö lukee vain tiettyä rajattua aihepiiriä käsitteleviä kirjoja, voiko häntä pitää sivistyneenä? Noin muuten arvostan että Petterson nosti esille myös muita kysymyksiä kuin sukupuolen, muuttujiksi voidaan nostaa myös etnisyys, ikä, yhteiskuntaluokka, poliittinen tai uskonnollinen vakaumus, koulutustausta jne ja diversiteetti näissäkin olisi huomionarvoinen tekijä.
Itse olen tässä jo muutaman vuoden ajan tilastoinut kaunolukemisiani sukupuolen ja alkukielen mukaan, ja sukupuolijakauma on ollut aika tasainen, 2/3 miehiä ja 1/3 naisia. Merkillisempi havainto tuli kun yhdistin kieli- ja sukupuolidatan: kun luen alkukielellä (minun tapauksessani suomi ja englanti) lukemiset menevät aika tasan miesten ja naisten kesken, mutta muilta kielialueilta painotus siirtyy mieskirjailijoihin. Monta on kielialuetta joista vaikuttaa että jos siellä jotain kiinnostavia naiskirjailijoita onkin niin näitä ei käännetä ollenkaan samassa suhteessa kuin miehiä (samoin monia arvostamiani englanninkielisiä naiskirjailijoita on käännetty suomeksi vain satunnaisesti tai ei ollenkaan).
TykkääLiked by 2 people
Kiitos viestistäsi, HDCANIS! Nyt ollaan kieltämättä jännän äärellä, eli oikeastaan koko keskustelun ytimessä, lukutottumusten metafysiikassa: Mitä luemme ja miten kirjat oikein valikoituvat?
Heti alkuun pitää todeta, että en ole itse pitänyt tilastointia lukemistani kirjoista. Viime vuoden tilaston sain sattumalta selville, sillä liityin toissavuonna Goodreads.com -verkkopalveluun, jossa on mahdollista laittaa ylös kaikki lukemansa kirjat. Siksi tilastojen keruu lukutottumuksista marraskuulta 2015 marraskuuhun 2016 oli poikkeuksellisesti mahdollinen. Harmillista, sillä omia lukutottumuksia olisi mukava peilata vuosikymmenien päähän.
Teit todella hyviä huomioita. Osaa olen tässä lähipäivinä pohdiskellut itsekin. Kun joku suosittelee kirjaa, niin suositteleeko hän herkemmin miespuolisia kirjailijoita? Eli, onko mieskirjailija suosittelijoiden mielestä enemmän ”normi”. Kiinnostava kysymys! Kirjojen asettelulla kirjastoissa ja kirjakaupoissa on tietysti kanssa suuri merkitys. Kuten Hesarin juttu muutaman viikon takaa paljasti, Suomalaisen kirjakaupan hyllyillä tilaa saavat erityisesti kustantajien sponsoroimat teokset. Heijastelevatko niiden valinnat – pitäen mielessä isänpäivän kirjasuosikki-keskustelun – enemmän mies- kuin naiskirjailijoita? Kustantajat tietysti markkinoivat sitä, mikä myy. Onko vastuu tässä sittenkin lukijoilla? Tietenkin! Kirjavalinnoilla voimme antaa voimakkaan viestin myös kustantamoiden suuntaan.
Kysymys mies- ja naiskirjailijoista heijastuu maailmanlaajuisesti ja näkyy varmsti myös käännöskirjallisuudessa. Väkilukuun suhteutettuna on mahtavaa, että meillä suomalaisilla on mahdollista lukea suomeksi myös eksoottisempien kieliryhmien kirjallisuutta edes vähäsen. Onko käännöskirjallisuus sukupuolittunutta? Luonnollisesti siinäkin kustantaja painii talouden kanssa: Sitä käännetään, joka myy. Onneksi kustantajien vaa’assa on ollut myös toisenlaisia painotuksia. Kulttuurilliset ja taiteellisetkin kriteerit puhuttelevat.
Ns. etnisten ryhmien kirjailijoita haaviin tulee tosiaan harvemmin ja syynä varmasti on kyseisten kirjojen heikompi näkyvyys ja saatavuus. Omaa aktiivisuutta ja kiinnostusta niiden hankkimiseen siis tarvitaan. Sivistyksen eräs kriteeri on tietysti laaja-alaisuus, eli tietyn aihepiirin ympärille linnoittautuminen ei ole sivistävää. Siitä olemme ehdottoman samaa mieltä. Liian paljon värejä ja varjoja – nyansseja – sivistyksen raaka-aineita, jää silloin saamatta.
TykkääTykkää